Turku 2011

Vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina

varjokoira.jpg

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelma koostui lähes 170 hankkeesta, jotka tuottivat vuoden aikana tuhansia yksittäisiä tapahtumia.
Tapahtumat olivat paitsi suuria yleisötapahtumia, esityksiä ja näyttelyitä, myös seminaareja, kävelyreittejä ja työpajoja. Lisäksi ohjelma sisälsi useita kehityshankkeita sekä koululaisille ja muille ryhmille suunnattuja kokonaisuuksia.

Kulttuuripääkaupunkivuosi oli täynnä iloa, onnistumisia ja tekemisen meininkiä.
Tuhannet tapahtumat toivat kaupunkiin uuden alun tunnelmaa ja nostivat kulttuurin keskusteluihin. Taiteilijat, tieteilijät ja tavalliset ihmiset pääsivät kaikki luomaan. Kohtaamisista syntyi uutta energiaa, joka kipinöi Turussa yhä.