|
Sisältö
Ihmisen osa Palkintoraati kuvaa teosta ravistelevaksi lukukokemukseksi. Se piirtää syvätarkkaa kuvaa ajastamme. Romaanin mainitaan myös olevan yksi Hotakaisen tähän asti parhaista teoksista. |  |
Pietarin kaupunki lahjoitti syksyllä 2009 Turun kaupunginkirjastolle n. 250 teosta. Kokoelmassa on sekä venäjän- että englanninkielisiä kirjoja, jotka johdattavat monipuolisesti venäläiseen kulttuurin. Lahjoitus sisältää mm. taidetta, historiaa, kaunokirjallisuutta sekä muuta Pietariin liittyvää.
|  |
Jotkut tekevät siitä taidetta Moni meistä on joskus liimaillut päiväkirjan tekstin lomaan junalippuja ja valokuvia arvokkaina todistuskappaleina eletyistä hetkistä. Hieman pidemmälle kehitellen tällaisella kollaasitekniikalla tehdään upeita taiteilijakirjoja. |  |
Suomen Sarjakuvaseura palkitsi Tiina Pystysen rohkea ja omaperäinen kerrontatyyli on palkittu Suomen Sarjakuvaseuran Puupäähatulla. |  |
Topelius-palkinnon voitti Lauri Törhösen kirja Sello & Pallo.
Arvid Lydecken-palkinnon voitti Anna-Mari Kaskinen teoksellaan Tuulihattu ja tuhat tarinaa. Palkintoraadin puheenjohtajana toimi kirjastonhoitaja Katariina Ahtiainen.
|  |
|
Muut nostot
|