18.6.2009

Silmäys Turun historiaa

2 Esihistorian havinaa

2.1 Kivikautiset metsästäjät

Suomen ilmasto alkoi vähitellen lämmetä ja maata peittänyt paksu jääkauden aikainen mannerjäätikkö sulaa noin 10.000 vuotta sitten. Meren pinta nousi ja vesi peitti alleen suuren osan Suomenniemen. Jääkauden jälkeen maa nousi vähitellen ja meri syrjäytyi. Rehevä kasvipeite houkutteli eläinlaumoja kohti pohjoista. Metsästäjät ja kalastajat seurasivat riistan ja kala- ja hyljesaaliiden perässä ja asuttivat vähitellen tämän Euroopan pohjoisen kolkan.

Suomen vanhimmat asutuksen jäljet tunnetaan Karjalan kannakselta, Keski-Uudenmaan Askolasta ja Suomusjärveltä, Varsinais-Suomen itäisestä osasta. Pyyntikansa ei tuntenut vielä metalleja ja keramiikkakin oli heille tuntematonta. Tarpeelliset esineet, työkalut, pyyntivälineen ja kulkuneuvot, valmistettiin kivestä, luusta ja puusta. Elettiin ns. esikeraamista aikaa. Vähitellen ihmisen tekniset taidot lisääntyivät. Kiveä opittiin työstämään erittäin taidokkaasti ja siitä valmistettiin kirveitä, nuolen- ja keihäänkärkiä, tikareita, veitsiä. Kiveen opittiin tallentamaan myös eläin- ja ihmishahmoja. Savesta muotoiltiin ruukkuja, joissa voitiin valmistaa ja säilyttää ruokaa. Saviastioiden koristelu antoi koko kivikauden jaksolle nimen kampakeraaminen kausi (n.1500 e.Kr.). Kauppayhteydet lisääntyivät. Uusia materiaaleja kuten piitä, meripihkaa ja uusia puulajeja saatiin Venäjältä.

Kivikauden loppupuolella Suomeen tuli uutta väestöä etelästä meren yli. He toivat mukanaan uudenlaisia aseita vasarakirveitä, jotka oli mahdollisesti tarkoitettu taisteluaseiksi. Uudet tulokkaat toivat mukanaan myös toisenlaisen saviastiatekniikan, tavan valmistaa tasapohjaisia astioita, joiden yläosa oli koristeltu nuorapainanteilla. Uutta oli myös se, että tulokkaat eivät eläneet vain metsästyksellä ja kalastuksella, vaan heillä oli kotieläiminään lehmiä, lampaita ja vuohia.

Kaarinan Kirkkomäen kalmiston rikas rautakauden lopun hauta. Kuva: Henrik Asplund.

2.2 Pronssi valtaa Suomenniemen

Suomeen tuli noin 1500 e.Kr. uutta väestöä lännestä. He toivat mukanaan uuden uskonnon: tavan haudata vainajat suuriin kiviröykkiöihin ja uuden elinkeinon, maanviljelyksen. Lounais-Suomen rannikolle muuttaneet uudisasukkaat toivat tullessaan muutakin uutta. Heillä oli metallista tehtyjä esineitä. Kivikauden suomalaiset saivat nyt ensimmäistä kertaa nähdä ja pronssiaseita ja -koruja. Paikallinen väestö omaksui nopeasti uudenlaisen kulttuurin. Siirryttiin pronssikauteen (1500 e.Kr.- 500 e.Kr.).

Suomalaiset hankkivat kalliita pronssiesineitä vaihtamalla niitä turkiksiin. Pronssiesineet olivat harvinaisia ylellisyystavaroita ja niihin oli varaa vain rikkaimmilla. Uutta metalliseosta kulkeutui Suomeen tuhansien kilometrien päästä Euroopan vilkkaita kauppareittejä pitkin. Läntiseen Suomeen sitä tuotiin Etelä-Euroopasta ja sisämaahan pronssia kulkeutui Venäjältä. Pian suomalaisetkin oppivat valamaan pronssia, kun vanhoista rikkoutuneista esineistä tehtiin uusia. Elämä jatkui kaikesta huolimatta samanlaisena kuin aikaisemmin, eikä pronssi tai uudenlainen kulttuuri muuttanut tavanomaista elämää. Metsän ja veden antimet olivat edelleen tärkein elanto suurissa erämaissa asuville ihmisille. Pienet peltotilkut ja kotieläimet olivat pilkahdus uudesta aikakaudesta ja edistyksestä.

2.3 Rauta valtaa maan

Vähä-Aasiassa asuneet heettiläiset keksivät noin 1300 e.Kr. keinon sulattaa malmikivestä rautaa ja valmistaa siitä aikaisempaa kestävämpiä aseita ja työkaluja. Tieto levisi muiden kansojen keskuuteen ja kulkeutui vilkkaita kauppareittejä pitkin kaukaiseen Suomeen. Raudan leviämistä pohjoiseen edisti roomalainen kaupankäynti ja heidän kiinnostuksensa pohjoisen riistaan ja turkiksiin. Kauppa kävi vilkkaana ja toi uudenlaista vaurautta Suomeen. Raudan voittokulku oli alkanut.

Rauta oli Suomessakin merkittävä uutuus, jonka raaka-ainetta oli saatavilla myös täällä. Rautaesineet olivat kuitenkin aluksi harvinaisia. Suomalaisista kehittyi taitavia seppiä, jotka kykenivät takomaan raudasta aseita, työkaluja ja käyttöesineitä. Myös pronssin käsittely kehittyi ja monipuolistui raudankäytön rinnalla. Suomi oli edelleen harvaan asuttu maa, jossa eränkäynnillä, metsästyksellä ja kalastuksella, oli suuri merkitys. Lisäravintoa saatiin yhä useammin maanviljelyksestä ja karjanhoidosta. Vesistöjen varsille alkoi kehittyä kyliä, joiden ympärillä oli peltoja ja laitumia. Metsästyksen ja kalastuksen merkitystä osoittavat talonpoikien laajat eräoikeudet.

Merkittäviä muutoksia rautakautiseen kulttuuriin ilmaantui vasta kansainvaelluskaudella n. 400-600 j.Kr., esineistöön ilmaantui suomalaisia piirteitä ja Etelä-Pohjanmaasta muodostui omaleimainen kulttuurialue. Jopa kultaa esiintyy arkeologisissa löydöissä. Merovinkiajalla n. 600-800 j.Kr. suomalaiset piirteet lisääntyivät, mutta samanaikaisesti yhteydet muualle vilkastuivat. Kauden rikkaimmat kulttuurialueet keskittyivät Varsinais-Suomeen ja Ala-Satakuntaan.

Ihmisen mieltä on aina kiehtonut viikinkikausi (800-1050 j.Kr.) seikkailuineen. Vaikka suomalaiset eivät retkille osallistuneetkaan, he pääsivät osalliseksi monista retkiin liittyvistä asioista. Jo alkaneet voimakkaat idän kauppasuhteet syventyivät ja lännessä syntyneillä ensimmäisillä kaupungeilla oli merkittävä rooli suomalaisten kaupankäynnissä. Ajan sotaisaa luonnetta kuvaavat lukuisat aselöydöt ja muinaislinnojen verkoston syntyminen rannikoillemme ja vesistöjen varsille.