18.6.2009

Turun historiaa

3 Keskiaikainen Suomi

3.1 Kristinusko juurtuu Suomeen

Ensimmäistä ristiretkeä kuvaava kaiverrus piispa Henrikin kenotafissa Nousiaisten kirkossa. Kuva: Martti Puhakka.

Suomen piispanistuin asettui 1230-luvulla Koroisten niemelle lähelle nykyistä Turkua. Pienoismalli Turun linnan keskiajan näyttelyssä. Kuva: Pekka Kujanpää.

1200-luvun lopulla rakennettu Turun linna oli aluksi  yksinkertainen leirikastelli. Pienoismalli Turun linnan perusnäyttelyssä. Kuva: Pekka Kujanpää.

Turussa 1400-luvun alussa lyötyjä aurtuiota. Kuva:Martti Puhakka.

Turun tuomiokirkko vihittiin käyttöönsä v. 1300. Se on ollut sekä katolisen Suomen että evankelisluterilaisen uskon keskus pian 700 vuotta. Kuva: Hannu J.A. Aaltonen.

Pohjois-Euroopan vähän tunnetut alueet tulivat kirkollisen kiinnostuksen kohteeksi rautakauden lopulla. Lännen kirkon intresseihin kuuluivat myös Baltia ja Suomi, joiden asema määriteltiin Roomassa 1100-luvun alussa pidetyssä kokouksessa. Suomi kiinnosti myös Bysantin kirkkoa sen jälkeen kun Kiovan suuriruhtinas Vladimir antoi kastaa itsensä vuonna 988. Bysantin kirkon käännytystyö eteni totunnaisia kauppareittejä pitkin Karjalaan, mutta novgorodilaisilla oli myös valtapyrkimyksiä Baltiassa ja Hämeessä. Lännen kirkko vakiinnutti asemansa lounaisessa Suomessa 1100-luvulla ja 1200-luvun alussa. Vuoden 1150 tienoilla Suomeen purjehti kronikan mukaan Ruotsista kuningas Eerikin johtama ledung-seurue, johon kuului englantilaissyntyinen piispa Henrik. Eerikin tarkoituksena oli laajentaa valtakuntaansa ja kerätä veroja kuninkaanvallan lujittamiseksi. Piispa Henrikin tehtävänä oli käännyttää pakanalliset suomalaiset kristinuskoon ja liittää heidät Rooman kirkon vaikutuspiiriin. Piispalle matka koitui kohtalokkaaksi, kun suomalainen talonpoika Lalli surmasi hänet Köyliönjärven jäällä. Piispa Henrikistä tuli suomalaisten kansallispyhimys. Roomalaiskatolinen kirkko jatkoi käännytystyötään ja länsimaisen kulttuurin levittämisestä. Seurakuntia perustettiin ja kirkkoja rakennettiin hartauden harjoituksen keskuksiksi. Rooman kirkon asema vakiintui vähitellen myös muualla Suomessa ja kirkollisen kehityksen seurauksena Suomeen tulvi sekä läntisiä että Bysantin kirkon tuomia itäisiä kulttuurivaikutteita.

Valloitettuun Suomeen (nykyinen Varsinais-Suomi) perustettiin lähetyshiippakunta, jonka keskus oli Nousiaisissa. Piispanistuin siirrettiin 1220-luvun lopulla Koroisiin, jonne keskiaikaiset kauppiaat purjehtivat. Maan noustessa joki madaltui ja kaupankäynti siirtyi nykyisen kaupungin paikalle. Piispanistuin ja tuomiokirkko oli siirrettävä lähemmäksi muuta asutusta. Tuomiokirkon rakentaminen nykyiselle paikalleen aloitettiin 1280-luvulla ja se vihittiin käyttöönsä kesäkuussa v. 1300. Pyhälle Olaville pyhitetty dominikaaniluostari oli perustettu Turkuun jo v. 1249 ja ilmeisesti kaupungissa oli myös Pyhälle Annan nunnaluostari.

3.2 Ruotsalaisia valtaherroja

Suomen eteläinen rannikkoalue oli asutettu jo esihistoriallisella ajalla ja rautakaudella saariston suojaisiin satamiin ja jokivarsien asutuskeskuksiin oli syntynyt tärkeitä kauppa- ja satamapaikkoja. Kun katolisen kirkon ja Ruotsin kruunun asema oli vakiintunut 1300-luvun alkuun mennessä, Suomi oli saanut sekä maallisen että hengellisen esivallan. Piispa käytti katolisen kirkon ja paavin valtaa, järjesteli seurakunnallisia oloja, ohjasi kansan siveellistä käyttäytymistä sekä käytti osaa tuomiovallasta. Kuninkaalle kuulunutta valtaa oli siirretty uskotuille miehille, linnanpäälliköille ja voudeille. Turun linna perustettiin 1200-luvun lopulla ruotsalaisten vallan tukikohdaksi lounaiselle rannikolle. Maallisen vallan tueksi rakennettiin keskuslinnat Viipuriin ja Hämeenlinnaan.

Vallitsevan käsityksen mukaan Turun linna perustettiin 1280-luvulla, mutta kukaan ei tiedä varmuudella, miltä varustus tuolloin näytti. Ehkä se oli rakennettu puusta monien muiden tuon aikaisten linnojen tapaan. Kivistä muuratun linnan rakentaminen oli valtava hanke, joka edellytti, että hankkeella oli tilaaja, vaikutusvaltainen paikallinen mahtimies, ammattitaitoisia rakentajia ja riittävästi rahaa. Ensimmäinen tunnettu kuninkaan edustaja Suomessa oli Turun linnan päällikkönä mainittu Kaarle Kustaanpoika, "prefectus Finlandiae". Nimitys merkitsi vallan ja hallinnon siirtymistä piispoilta maallisille virkamiehille.

Itämaaksi kutsutun alueen hallinnolliseksi keskukseksi muodostui Turku ja Turun linna oli keskeinen tukikohta. Vuonna 1362 Suomen asema osana Ruotsin valtakuntaa koheni alueen edustajan saatua osallistua ensimmäisen kerran kuninkaanvaaliin. Albrekt Mecklenburgilaisen aikana 1300-luvun jälkipuoliskolla Bo Joninpoika Grip sai vaiheittain koko Suomen haltuunsa. Jeppe Abrahaminpoika Djäknestä tuli Bo Joninpojan aikana ensimmäinen suomalainen Turun linnan päällikkö.

Birger-jaarli teki toiseksi ristiretkeksi kutsutun valloitusmatkan Hämeeseen 1200-luvun puolivälissä. Hakoisten vanha muinaislinna varustettiin aluksi Hämeen linnaksi kunnes vuosisadan lopulla alettiin rakentaa uutta linnaa Ruotsin vallan tukikohdaksi. Tyrgils Knuutinpojan johtama kolmas ristiretki suuntautui Karjalaan 1293, ja tämän retken seurauksena alkoi kohota Viipurin linna.

Ruotsi yritti ulottaa valtaansa myös Novgorodin alueelle. 1300-luvun alkupuoliskolla olikin jatkuvia sotia, ryöstöretkiä ja rajakahakoita, joissa osapuolet pyrkivät joko laajentamaan tai puolustamaan omaa nautinta-aluettaan ja valtapiiriään. Turkua tämä vaihe kosketti vuonna 1318, jolloin venäläiset polttivat kaupungin. Turun linna tosin säästyi tuholta. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Ruotsin ja Novgorodin raja määriteltiin kulkevaksi Karjalan kannakselta Pohjanlahdelle. Suomen asutus laajeni itään ja pohjoiseen ylittäen rajan. Vuonna 1475 rakennettiin Olavinlinna rajan tuntumaan, ja Täyssinän rauha 1595 työnsi rajaa edelleen itään ja liitti myös Lapin Ruotsin valtapiiriin. Stolbovan rauha 1617 ulotti Ruotsin vallan pisimmälle idässä.

Unionikuningas Eerik Pommerilainen kävi kaksi kertaa Suomessa. Hän uudisti Itämaan hallintoa perustamalla 1407 Turun maanoikeuden. Maa jaettiin kahteen laamannikuntaan, ja paikallishallintoa kehitettiin muodostamalla hallintopitäjiä ja kihlakuntia. Eerik uudisti myös verotuksen ja antoi oikeuden lyödä Turussa omaa rahaa, hopeisia äyrityisiä ja kuuden penningin kolikoita.

Kalmarin unionin sisäiset kiistat johtivat Eerik Pommerilaisen syrjäyttämiseen. Tanskan ja Ruotsin sekä hansakaupunkien välinen valtataistelu nosti Suomen ajoittain merkittävään poliittiseen asemaan osapuolten käyttäessä maata tukialueenaan. Näin kävi Kaarle Knuutinpojan ja Sten Sture vanhemman aikana. Suomi oli erityisesti Sturen huomion kohteena. Hän kävi maassa kaikkiaan 16 kertaa. Alueen merkitys korostui myös 1490-luvulla Venäjää vastaan käytyjen sotien vuoksi. Kovimman paineen kantoi tällöin Viipurin linna ja linnalääni. Turku puolestaan sai kokea kovia mm. vuonna 1509, jolloin tanskalaiset ryöstivät kaupunkia

Turun piispalla oli keskiajalla merkittävä poliittinen valta. Tästä kertoo mm. se, että piispat rakensivat Turun lähistölle Kuusistoon oman puolustus- ja asuinlinnan. Vuodesta 1385 lähtien piispoiksi valittiin vain suomalaissyntyisiä miehiä, kuten Maunu II Tavast, Maunu Särkilahti sekä viimeinen katolisen ajan piispa Arvid Kurki, joka hukkui matkalla Ruotsiin 1522. Maahan muodostui 1300- ja 1400-luvun kuluessa oma rälssi, jota edustivat mm. Flemingit, Hornit, Kurjet ja Tavastit.

Kruunun hallinto nojasi paikallishallinnon yksiköihin, pitäjiin. Vanhojen maakuntien pohjalle syntyi linnaläänejä, jotka toimivat voutikuntina ja joista käsin hallittiin Suomea, Hämettä ja Karjalaa. Porvoo oli aluksi Uusimaan keskuspaikka, kunnes Raaseporin linna rakennettiin 1200-luvun lopulla. Seuraavalla vuosisadalla järjestyi pitäjän- ja voutihallinto Pohjanmaalla, jota hallittiin Korsholmasta käsin.

3.3 Kaupungit talouden perustana

Suomessa kaupungistumisen ensimmäiset merkit ovat havaittavissa viikinkikauden ja keskiajan siirtymävaiheen esiurbaanisessa ajanjaksossa, jolloin ruotsalaisen Birkan ja Sigtunan vaikutus näkyy kauppakeskustemme arkeologisissa löydöissä. Sigtunan nousu aloitti Suomessa ns. muinaiskaupunkien aikakauden, jolloin kauppapaikoilla oli kiinteä asutus ja väestö harjoitti aktiivista koti- ja ulkomaan kauppaa. Suomen tärkeimpiä esiurbaanisia keskuksia olivat Kokemäen Teljä ja Hahlo, Nousiaisten Kurkela ja Halikon Rikala. Luetteloon voidaan lisätä myös Turun yläpuolella olleet muinaiset kauppapaikat Liedon Sauvala ja Ristinpelto sekä Kaarinan Ristimäki ja Maarian Koroinen. Nykyisen kaupunkikulttuurin juuret ulottuvat selvimmin keskiajan alkuun, 1200-luvun loppuun ja 1300-luvun alkuun.

Kustaa Vaasa uudisti maan hallintoa ja kirkollista elämää. Kuva: Martti Puhakka

Turku kehittyi kaupungiksi 1200-luvun lopulla ja oli sen jälkeen pitkään Suomen hallinnollinen ja kirkollinen keskus. Se oli myös merkittävä kulttuurikeskus ja kaupungissa oli keskiajalta lähtien tärkeitä virkamiehiä, hengenmiehiä, liikemiehiä ja opettajia, joiden välityksellä luotiin kulttuuriyhteyksiä ja tuotiin uusia kulttuurivaikutteita. Seuraavalla vuosisadalla perustettiin Ulvila (1365) ja Porvoo (1386). Viipuri sai kaupunkiprivilegiot vasta 1403. Siitä tuli Karjalan hallintokaupunki ja merkittävä ulkomaan kaupan keskus. Naantali syntyi 1443 sinne perustetun birgittalaisluostarin myötä ja Rauma sai kaupunkioikeutensa 1442. Keskiaikaisissa kaupungeissamme saksalaisilla kauppiailla oli merkittävä rooli. Paitsi että he hallitsivat kaupankäyntiä, saksalaiset olivat enemmistönä kaupunkien raadeissa päättämässä asioista.

Tanskalaisten Turun tuomiokirkosta v. 1509 ryöstämä ns. Ejbyn kalkki. Turun tuomiokirkkomuseon kokoelmat. Kuva: P. O. Welin.	Liedon madonna. Kirkkoveistokset kuuluivat kiinteästi katolisen kauden kirkkoihin. Kuva: Martti Puhakka.