18.6.2009

Silmäys Turun historiaan

9 Suomi Venäjän valtaan

9.1 Autonomian ajan alku

Ranskan keisari Napoleon ja Venäjän keisari Aleksanteri I sopivat Tilsitissä v. 1807 Ruotsin painostamisesta, jotta se liittyisi Englantia vastaan suunnattuun mannermaan sulkemukseen. Kun Ruotsi ei taipunut, Venäjä aloitti sotatoimet helmikuun lopulla 1808 ylittäen Turun rauhassa sovitun rajan. Armeija eteni Etelä-Suomessa ilman sanottavaa vastarintaa. Sota jatkui maan keski- ja pohjoisosissa vielä seuraavan vuoden puolelle, mutta huonosti johdetut Ruotsi-Suomen armeijan sotatoimet toivat muutamista voitokkaista taisteluista huolimatta tappioon. Haminan rauhassa 17.9.1809 Suomi liitettiin osaksi Venäjää.

Jo kuukauden kuluttua sotatoimien alkamisesta kenraali P.I.Bagrationin johtama venäläinen armeijanosasto marssi torvisoiton saattelemana Turkuun. Vastarintaa ei esiintynyt, koska kaupungin puolustajat olivat paenneet. Elämä kaupungissa jatkui rauhallisena. Turun hovioikeus jatkoi venäläisten saapuessa istuntoaan. Myöhemmin keväällä Turun piispa Jacob Tengström ja Turun akatemian opettajakunta vannoivat uskollisuudenvalan keisarille. Asennoituminen ei ilmaissut halua irtautua vanhasta yhteydestä Ruotsiin, vaan se perustui poliittisen tilanteen arviointiin, mikä osoittautuikin myöhemmin oikeaksi.

Aleksanteri I kutsui sodan vielä kestäessä valtiopäivät Porvooseen. Hän otti sinne kokoontuneilta säätyjen edustajilta uskollisuudenvalan ja antoi puolestaan hallitsijanvakuutuksen, jossa hän vahvisti uskonnonja perustuslait sekä muut oikeudet, joita itsekukin sääty suuriruhtinaskunnassa nautti. Maassa jäi voimaan Ruotsin laki, vuoden 1772 hallitusmuoto ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja. Oleellinen muutos aikaisempaan valtiolliseen asemaan oli se, että Suomelle myönnettiin autonomia. Alkoi uusi vaihe Suomen kansan historiassa.

9.2 Turku Suomen pääkaupunkina

C.L. Engelin akvarelli autonomian alun Turusta. Kuva: TMM.

Turun vanha akatemia on vanhan sivistyselämän ja uuden aikakauden symboli. Kuva: Martti Puhakka.

Porvoon valtiopäivillä aloitettiin Suomen hallinnon uudelleen järjestäminen. Maahan perustettiin hallituskonselji, joka muutettiin 1816 keisarilliseksi Suomen senaatiksi. Keisaria maassa edusti kenraalikuvernööri. Pietarissa maan asiat esitteli keisarille alkuaikoina Suomen asiain komissio, joka muutettiin Kustaa Mauri Armfeltin johtamaksi komiteaksi. Myöhemmin esittelyn teki ministerivaltiosihteeri. Maan omat virkamiehet saivat valmistella uuden hallinnon suuntaviivat.

Turusta tuli 1809 Suomen keskushallinnon sijoituspaikka eli autonomisen Suomen pääkaupunki. Turussa oli sen historiallisen aseman vuoksi entuudestaan tärkeät virastot ja hallinnolliset elimet. Turun tuomiokapituli ja piispa olivat johtava kirkollinen auktoriteetti. Turussa sijaitsi akatemia ja kaupunki oli maan kaupan ja merenkulun keskus. Mutta Turulla oli uudessa valtiollisessa tilanteessa myös ongelma: kaupunki sijaitsi liian lähellä entistä emämaata, jonne sillä oli vankat kaupalliset ja kulttuurisiteet. Ajan merkittävimpiä "valtiollisia" tapahtumia oli Uudenkaupungin ja Turun rauhoissa menetetyn ns. Vanhan Suomen liittäminen Suomeen vuonna 1812.

Suomeen oli perustettu jo 1700-luvun lopulla joitakin keskusvirastoja, vuorimestaripiiri, maanmittauskunta sekä kuninkaallinen koskenperkausjohtokunta. Autonomian ajan alkuvuosina syntyivät mm. leimapaperikonttori, Collegium Medicum, pankkilaitos, postijohtokunta ja intendenttikonttori, jonka ensimmäisistä johtajista on mainittava italialaissyntyinen Charles Bassi ja saksalaissyntyinen Carl Ludvig Engel. Kummankin käden jälkiä on säilynyt Turun kaupunkikuvassa. Senaatin ja keskushallinnon johdossa toimi useita maineikkaita virkamiehiä, esimerkiksi piispa Jacob Tengström, oikeusoppinut Matias Calonius, Askaisten Louhisaaren herra C.E.Mannerheim ja maaherra Knut von Troil. Kenraalikuvernööriksi nimitettiin ensiksi G.M.Sprengtporten. Turun kauden ansiokkain kenraalikuvernööri oli eestiläissyntyinen Fabian Steinheil (1810-24).

Ajatuksen pääkaupungin siirrosta esitti tiettävästi Uudenmaan läänin maaherra v. 1810. Keisari hyväksyi siirron v. 1812, ja arkkitehti C.L.Engel sai suunnitellakseen uudelle pääkaupungille arvokkaat puitteet, Pohjoismaiden yhtenäisimmän uusklassisen julkisten rakennusten kokonaisuuden. Mutta vasta v. 1819 sodan aikana palaneen Helsingin jälleenrakennus saatiin siihen vaiheeseen, että senaatti saattoi muuttaa kaupunkiin. Joitakin virastoja jäi vielä Turkuun, mutta niidenkin siirto tuli ajankohtaiseksi sen jälkeen, kun kaupunki paloi perusteellisesti v. 1827.

Vuoden 1827 suurpalo muutti Turun keskiaikaisperinteisen asemakaavan empiren ihanteita noudattavaksi ruutukaavaksi. Kuva: Pekka Kujanpää.

9.3 Autonomia toteutuu

Vuonna 1876 valmistunut rautatie yhdisti Turun entistä kiinteämmin muuhun valtakuntaan. Kuva: TMM

Nikolai I:n aikana (1825-18) suuriruhtinaskunnan poliittista toimintaa rajoitettiin: valtiopäiviä ei kutsuttu koolle ja sensuuri rajoitti sananvapautta. Suomi joutui mukaan Krimin sotaan 1854-55. Englantilaiset joukot tuhosivat Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla, pommittivat Sveaborgia ja hävittivät satamia ja laivoja. Sodan seurauksena Suomen armeijaa alettiin muodostaa uudelleen, mitä pidettiin kansallisena voittona.

Aleksanteri II:n nousu valtaistuimelle aloitti uuden poliittisen ja kansallisen nousukauden Suomessa. Maa sai omat postimerkit (1856) ja rahan (1860), ensimmäinen rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan valmistui 1862. Keisari antoi silloisen senaattori Snellmanin esityksestä 1863 kielireskriptin, jolla suomen kieli nostettiin viralliseksi hallinto- ja oikeudenkäyntikieleksi. Säätyvaltiopäivät kokoontuivat 1863. Suomessa alkoi laaja-alainen taloudellinen ja yhteiskunnallinen uudistustyö, joka jatkui häiriytymättä yli kaksi vuosikymmentä kunnes Nikolai II astui Venäjän valtaistuimelle.

Taloudellisista uudistuksista keskeisimpiä olivat maakaupan ja elinkeinon harjoittamisen esteiden poistaminen. Kunnallishallinnon erottaminen kirkollisesta hallinnosta tapahtui 1865, ensimmäinen suomenkielinen seminaari perustettiin 1858 Jyväskylään, minkä jälkeen kehitettiin asteittain yleiseen oppivelvollisuuteen perustuva kansakoulu. Kansanopetus, kokoontumisrajoitusten poistaminen ja yhdistysten salliminen avasivat tien laaja-alaiselle ja monipuoliselle kansalaistoiminnalle.

Säätyvaltiopäivien neljässä säädyssä vaikutti aluksi vain kaksi mielipideryhmää: fennomaanit eli suomenmieliset ja svekomaanit eli ruotsinmieliset. Talonpoikaissäädyssä ja pappissäädyssä oli vallitsevana suomalaismielisyys, kun taas ruotsalaisuudella oli suurin kannatus aatelistossa ja enemmistö myös porvaristossa. Puolueitakin alettiin perustaa joitakin lähitavoitteita ajamaan.

9.4 Kansallinen herätys

Autonomian ajan ensimmäiset viisikymmentä vuotta eivät olleet taloudellisesti tai poliittisesti niin ruusuista aikaa kuin Porvoon valtiopäivillä annetut lupaukset olisivat antaneet odottaa. Silloin luotiin kuitenkin perusta Suomen kansalliselle kehitykselle. Kansalliseksi herätykseksi nimetyn kauden perusta oli ns. Turun romantiikassa, jonka näkyvimpiä edustajia olivat mielipiteittensä vuoksi Ruotsiin karkotettu A. I. Arwidsson, Elias Lönnrot, J. V. Snellman ja J. L. Runeberg. Snellman ja Runeberg aloittivat opintonsa Turussa samanaikaisesti v. 1822. Lönnroth keräsi Karjalasta Kalevalan runot, joiden ensimmäinen nide ilmestyi v. 1835. Snellman juurrutti maahan hegeliläisen oppisuunnan, nosti suomen kielen maan toiseksi viralliseksi kieleksi ja loi perustan suomalaiselle valtiolliselle ajattelulle. Runeberg taas nostatti kansallista mieltä ennen muuta teoksellaan "Vänrikki Stoolin tarinat", joka ilmestyi 1848.

Kansalliseen heräämiseen liittyi myös voimakas taloudellinen kehitys. Suomen ja Ruotsin välille syntyi vähitellen tullimuuri, ja kauppa alkoi kääntyä Venäjän suuntaan. Vuonna 1841 toteutettiin raharealisaatio, joka poisti käytöstä Ruotsin rahan ja toi tilalle hopearuplan. Alkoi uusi vaihe Suomen teollistumisessa. Vuosisadan vaihteeseen mennessä syntyneitä kahtakymmentä vähäistä rautaruukkia kehitettiin ja uusia perustettiin. Sahatavaran kysynnän kasvu Euroopassa synnytti vientisahoja ja lisäsi tuotantoa. Puunjalostusteollisuuden varsinainen nousu ajoittui vuosisadan jälkipuoliskolle. Tammerkosken rannalle Kustaa III:n aikana syntyneestä Tampereesta kehittyi James Finlaysonin perustaman puuvillatehtaan vanavedessä tekstiiliteollisuuden keskus. John Barker perusti (1843)tekstiilitehtaan Turkuun ja Axel Wilhelm Wahren Forssaan (1847). Kotimaisista teollisuusmiehistä maineikkaimpiin kuului turkulainen apteekkari Johan Jacob Julin, mm. Fiskarsin konepajan (1837) perustaja. Pääosa uranuurtajista tuli tässä vaiheessa Englannista ja Ruotsista.

9.5 Sortokaudet

Eetu Iston maalaus "Hyökkäys" on suomalaisten passiivisen vastarinnan symboli. Kuva: Museovirasto

Suomen autonominen asema ei ollut kovin vakaa ja varsinkin vuosisadan lopulla kohdattiin voimakkaita venäläistämispaineita. Aleksanteri III (1881 -1894) antoi vuonna 1890 postimanifestin Suomen postilaitoksen siirtämiseksi Venäjän sisäasiainministeriön alaisuuteen. Varsinaiset yhtenäistämistoimet aloitettiin vasta Nikolai II:n (1894-1917) aikana, kun slavofiilisyys Venäjällä voimistui. Suomen kenraalikuvernööriksi nimitettiin N.I.Bobrikov, joka ajoi yhtenäistämispolitiikkaa ja Suomen erikoisoikeuksien lakkauttamista. Keisari antoi helmikuun manifestin, jolla yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö siirrettiin Venäjän valtakunnanneuvoston valmisteltavaksi ja keisarin vahvistettavaksi. Manifesti lakkautti Suomen autonomisen aseman. Suomalaiset keräsivät 523.000 nimen adressin, joka oli suomalaisilta voimakas mielipiteenilmaus. Keisari ei ottanut vastaan adressin luovuttajia, mikä hämmästytti koko Eurooppaa.

Venäläistäminen käynnistyi monella tavalla. Suomessa toteutettiin santarmihallinto sensuuri- ja urkintajärjestelmineen. Vuoden 1900 postimanifestilla postimerkit muutettiin venäläisiksi ja kielimanifestilla venäjä määrättiin tärkeimpien virastojen virkakieleksi.

Seuraavana vuonna säädettiin uusi asevelvollisuuslaki, jolla lakkautettiin kansallinen armeija ja uudet joukko-osastot tulivat Venäjän armeijan alaisiksi. Vihattu kenraalikuvernööri Bobrikov oli jo sitä ennen tavannut kohtalonsa, kun Eugen Schauman ampui hänet kesäkuussa 1904.

Venäjällä 1905 alkaneet levottomuudet, yleislakko ja vallankumouksellinen liikehdintä levisivät myös Suomeen. Marraskuussa 1905 puhkesi suurlakko. Keisari antoi uuden manifestin, jolla kumottiin kaikki helmikuun manifestin nojalla annetut asetukset. Valtiopäivät luvattiin kutsua koolle päättämään kansanedustuslaitoksen uudistamisesta. Muutamassa kuukaudessa valmisteltiin uusi vaalilaki ja valtiopäiväjärjestys. Suomi sai maailman uudenaikaisimpiin kuuluneen kansanedustuslaitoksen, yksikamarisen eduskunnan, jonka 200 jäsenen valinta perustui yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Poliittinen tilanne kiristyi uudelleen keisarin vahvistettua valtaansa. Alkoi toinen sortokausi. Eduskunnan toimivaltaa rajoitettiin ja uusia venäläistämistoimia toteutettiin. Vuodesta 1912 lähtien Suomen senaattiin nimitettiin vain syntyperäisiä venäläisiä. Vuosia maassa itänyt itsenäisyysaate alkoi saada uutta pontta. Syntyi jääkäriliike, joka värväsi Saksaan aluksi parisataa ja lopulta noin 2 000 nuorukaista saamaan sotilaskoulutusta.

Eduskuntauudistus aiheutti puoluelaitoksessa perusteellisen muutoksen. Entisiä ryhmittymiä olivat vanhasuomalaiset, nuorsuomalaiset ja ruotsalaiset, jotka organisoituivat puolueiksi vaalien kynnyksellä. Uusia olivat vuonna 1903 perustettu Suomen sosiaalidemokraattinen puolue, maalaisliitto (1906).

9.6 Kansakunnan eheytyminen

Albert Edelfeltin teos on yksi Suomen kansallisen eheytymisen symboleja. Kuva: TMM.

Autonomian aika oli suomalais-kansallisen kulttuurin nousukautta. Lönnrotin keräämien Kalevalan runojen ja Runebergin Suomen kansasta ja maisemasta luoman ihannekuvan siivittämänä kansallinen itsetunto kohentui. Aleksis Kivi kirjoitti mestarillisella tyylillä monipuolisia ihmiskuvauksia. Runoilijana ylittämätön Eino Leinooli uusien aatevirtausten välittäjä, luonnon kuvaaja ja ihmisen mielenliikkeiden tulkitsija.

Sortokaudella Suomen taiteiden kansallinen tehtävä luonnollisesti korostui. Kuvataiteissa uusromantiikka 1890-luvulla muutti maisemaihanteet. Romantiikkaa edusti suomalaiskansallinen historiamaalaus, kuten Erik Johan Löfgrenin Pariisissa vuonna 1864 maalaama Erik XIV ja Kaarina Maununtytär sekä Albert Edelfeltin Kaarle herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista vuodelta 1878. Suomalaiskansallisille pyrkimyksille viitoitti suuntaa Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1893 maalaama Palokärki. Vuosisadan vaihteen johtavat taiteilijat olivat aikansa sankarihahmoja, joiden muotokuvissa luovan yksilön ihailu huipentui.

Kansallisen taiteen kiihkeää tunnelmaa dokumentoi Gallen-Kallelan vuodelta 1894 oleva symbolistinen "Probleemi"-taulu , johon taiteilija sijoitti itsensä lisäksi säveltäjät Jean Sibeliuksen ja Robert Kajanuksen. Jean Sibelius sävelsi tärkeät teoksensa 1900-luvun alkupuolella ja tuli kuuluisaksi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kuvataiteessa alkoivat uudet virtaukset vaikuttaa 1900-luvun alkupuolella. Tyypillistä oli jatkuva pyrkimys kohti modernismia. Taiteilijakunta kasvoi ja sosiaalinen hajonta oli laajempi. Samalla ideologinen pohja moniarvostui. Isänmaallinen tehtävä ei ollut enää taiteen ainoa tehtävä. Taiteissa vaikutti vuosisadan vaihteessa karelianismi eli karjalaisen kulttuurin ihannointi. Rakennustaide tuotti kansallisromanttisia luomuksia, joita edustavat mm. kansallismuseo ja kansallisteatteri. Eliel Saarisen Helsingin rautatieasema enteili jo jugendin tuloa.

Suomen kansallisen itsetunnon kohottajana oli urheilulla erittäin suuri merkitys. Vuoden 1912 Tukholman olympialaisista aina Berliinin kisoihin 1936 suomalaiset urheilijat saavuttivat kesä- ja talviurheilulajeissa lukuisia voittoja. Kansakunnan sankareiden galleriaan nousivat ennen muita Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmi. Poliittista eheytymistä lisäsivät 1930-luvun jälkipuoliskolla alkanut talouden voimakas elpyminen.