22.5.2013
Kouluterveyskysely ja sen tulosten hyödyntäminen
Kouluterveyskysely kokoaa joka toinen valtakunnallisesti tietoa nuorten elinoloista, kouluoloista, terveydestä, terveystottumuksista sekä oppilas- ja opiskelijahuollosta.
Kouluterveyskysely (THL) on toteutettu Turussa vuodesta 1997 alkaen. Vuoden 2011 kysely tehtiin peruskoulujen 8.-9. luokan oppilaille sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoille. Seuraava kysely tehdään loppukeväästä 2013 ja tulokset on käytettävissä vuoden 2014 alusta.
Terveyden edistämisen yhdyshenkilö Lisa Salonen toimii kouluterveyslähettiläänä.
Tiedoksi kaikille hyödyksi toisille - tavoitteet ja keinot
1) Kouluterveyskyselyn tulosten tiedottamisen ja tarkastelun ensimmäisenä tavoitteena koulussa ja oppilaitoksessa on edistää lasten ja nuorten tervettä kehitystä ja hyvinvointia saamalla heidät sekä heidän vanhempansa kiinnostumaan ja innostumaan omasta hyvinvoinnista. Koko kouluyhteisön hyvinvoinnin tukeminen terveemmässä kouluympäristössä on myös tavoitteena.
Lapset, nuoret sekä perheet:
Lasten ja nuorten osallisuus kyselyn hyödyntämisessä on keskeistä – ovathan he kyselyyn vastaajia. Koko perheen hyvinvointia voidaan tukea hyödyntämällä kyselyn tuloksia monissa eri yhteyksissä, esimerkiksi vanhempainilloissa sekä kouluterveydenhuollon vastaanotolla.
Rehtorit ja opettajat sekä koko koulun henkilökunta:
Koulun aikuiset ovat keskeisiä toimijoita koulussa. Heillä on mahdollisuus hyödyntää kyselyn tuloksia monin eri tavoin koulussa.
Tässä kuvattu prosessimalli ohjeistuksineen on tarkoitettu yhdeksi työkaluksi edistämään lasten ja nuorten tervettä kehitystä saamalla heidät kiinnostumaan ja innostumaan omasta hyvinvoinnistaan. Toiveena on, että tämä joustavaksi tarkoitettu prosessimalli muotoutuisi käytössä tarkoituksenmukaiseksi oman koulun tai oppilaitoksen kulttuuriin sopivaksi toimintamalliksi.
Testaa prosessimallia omassa koulussa tai oppilaitoksessa - ja anna palautetta!
Kouluterveystuloksista muokattuja esityksiä hyödynnettäväksi
Turun kouluterveyskyselyyn vastanneiden ilon ja huolen aiheet - sanallisessa muodossa (pdf)
Terveydenhoitajaopiskelijoiden tekemä diaesitys (pdf)
Kouluterveyskyselyn tulokset ja kouluruokailu (pdf)
Murrosikä ja kouluterveyskyselyn tulokset (pdf)
2) Toisena tavoitteenaon tukea poikkihallinnollisesti Turun eri hallinnonalojen toimijoita ja päättäjiä hyödyntämään monipuolisesti sekä luovasti kouluterveyskyselyn tuloksia.
Päättäjät:
Kouluterveyskyselyn tuloksia voidaan hyödyntää laadittaessa ja hyväksyttäessä kunnan eri ohjelmia, strategioita sekä talousarviota. Hyvinvointi-, sivistys-, nuoriso-, vapaa-aika-, kiinteistö- sekä ympäristötoimialalla on myös mahdollisuus hyödyntää Kouluterveyskyselyn tuloksia omassa toiminnassaan monin eri tavoin.
Turun kuntaraportit
Kouluterveys 2011, Turun kuntaraportti, yläkoulut ja lukiot (pdf)
Kouluterveys 2011, Turun kuntaraportti, ammatilliset oppilaitokset (pdf)
Turun kuntaraportista saat käyttöösi valmiit Power Point- esitykset:
Turun peruskoulujen 8. ja 9. luokan tuloksia (Power Point)
Turun lukioiden 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden tuloksia (Power Point)
Turun ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden tuloksia (Power Point)
3) Kolmantena tavoitteena on tiedottaa laajasti kouluterveyskyselyn tuloksista.
Kaikki muut lasten ja nuorten kanssa työskentelevät:
Kouluterveyskyselyn tulosten tiedottamisesta hyötyvät kaikki, jotka työskentelevät nuorten kanssa, esimerkiksi poliisi, sosiaalitoimi, seurakunta, nuorisotoimi, urheiluseurat, eri järjestöt sekä monet muut tahot.
4) Neljäntenä tavoitteena on, että hyväksi havaitut toimintatavat tulisivat osaksi kunkin toimijan arkityötä – yhdeksi työkaluksi jo olemassa oleviin rakenteisiin.
Käy tykkäämässä Kouluterveyskyselystä Facebookissa!
Sivulla julkaistaan kyselyn tuoreita tuloksia, kerrotaan kyselyyn liittyvistä ajankohtaisista asioista sekä jaetaan vinkkejä kyselyn hyödyntämiseen.