Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

5.10.2011

Etähoito-ohjelmasta tukea vanhemmuuteen

Lokakuun alusta alkaen Turussa, Kaarinassa, Raisiossa ja Naantalissa neuvolan nelivuotistarkastukseen saapuvat perheet saavat porrastetusti kotiinsa kyselyn, jossa kartoitetaan lasten vahvuuksiin ja vaikeuksiin sekä perheen hyvinvointiin liittyviä asioita. 

Kysely on osa Turun yliopiston Voimaperheet-hanketta, jossa tutkitaan uutta lasten käytösongelmien ennaltaehkäisyyn kehitettyä etähoito-ohjelmaa. Hoito-ohjelmaa on valmisteltu kahden vuoden ajan, ja se on nyt valmis ensimmäisten perheiden käyttöön. Internetin ja puhelimen välityksellä tarjottavaan palveluun osallistuminen on siihen valikoituville perheille maksutonta.

Tukea vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvissä haasteissa

Kyselylomakkeen täyttävät kaikki perheet, joiden nelivuotistarkastus tehdään tutkimukseen osallistuvissa neuvoloissa. Vastausten perusteella pyritään tunnistamaan perheet, joille hoito-ohjelmasta voisi olla apua.

Seuraavien kahden vuoden aikana sadoille varsinaissuomalaisille perheille tarjotaan tukea vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvissä haasteissa. Puolet perheistä valikoituu kymmenen teemaa sisältävään etähoito-ohjelmaan, joka tarjoaa vanhemmille käytännön työkaluja ongelmatilanteiden hallintaan ja ennakointiin. Ohjelmassa vanhemmat opettelevat yhdessä perhevalmentajan kanssa vuorovaikutukseen ja arkielämän tilanteisiin liittyviä taitoja, jotka kannustavat lasta hyvään käytökseen.

Suomessa on hyvät edellytykset kehittää ennaltaehkäiseviä ohjelmia

- Matalan kynnyksen hoito-ohjelmaa on ryhdytty kehittämään tilanteessa, jossa lasten mielenterveyteen liittyvä tutkimus on osoittanut vahvan yhteyden lapsuuden häiriökäyttäytymisen ja aikuisiässä ilmenevien sosiaalisten ja mielenterveyden ongelmien välillä. Tiedämme myös, että ongelmiin puuttuminen on sitä tehokkaampaa, mitä varhaisemmassa vaiheessa toimitaan, tutkimuksen johtaja, professori Andre Sourander Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksesta luonnehtii..

Voimaperheet-hanke on yksi suurimmista mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn tähtäävistä lapsiväestöön kohdistuvista hankkeista, joita Suomessa on koskaan toteutettu. 

- Suomessa on kattavan terveydenhuoltojärjestelmämme ansiosta ainutlaatuiset mahdollisuudet selvittää tällaisten toimenpiteiden vaikuttavuutta, Sourander toteaa.

Aiheeseen liittyen:


Sivua viimeksi päivitetty 5.10.2011 12:05 ja sivu on julkaistu 5.10.2011 12:02

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Turun kaupunki | PL 355, 20101 TURKU
Käyntios. Yliopistonkatu 27a | puh. (02) 330 000 | turun.kaupunki@turku.fi