5.4.2013
Kasvun ja oppimisen tukeminen
Tavoite: kasvun ja oppimisen tukeminen -hankesalkun päätavoitteena on kasvatus- ja opetustoimen perustehtävän mukaisten tukitoimien määrittely ja kehittäminen
varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tulosalueilla. Ikä- ja kehitystason mukaiset tarpeet ja lähtökohdat määritellään koskien yleistä, tehostettua ja erityistä
tukea, terveyden ja hyvinvoinnin lukutaitoa sekä kerho- ja harrastetoiminnan kehittämistä.
Hankkeet:
KELPO – tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta
Yhteyshenkilö: projektikoordinaattori Tuija Vänni
Tavoite: kehittää koulun toimintamuotoja ja menetelmiä niin, että jokaiselle oppilaalle on tarjolla riittävästi tukea koulunkäyntiin ja oppimiseen. Hanke on osa opetusministeriön Perusopetus paremmaksi -ohjelmaa.
Kohderyhmä: esi- perus- ja lisäopetuksen oppilaat, lisäksi opettajat ja muu henkilökunta
Toteutusaika: 2008-31.12.2013
Rahoittaja: Opetushallitus ja opetusministeriö
KELPO
Kerhotoiminnan kehittäminen
Yhteyshenkilö: projektipäällikkö Anu Oittinen
Tavoite: toiminnalla pyritään tavoittamaan ennen kaikkea elämäntavoiltaan passiiviset oppilaat. Tavoitteena on lisätä kerhotoimintaa osaksi kasvatus- ja opetustoimen vakiintunutta toimintaa.
Kohderyhmä: perusopetuksen koulut (1-9 luokat)
Toteutusaika: Jatkuva hanke
Rahoittaja: Opetushallitus
Venäläinen taide tutuksi/Puolalan koulu
Yhteyshenkilö: projektikoordinaattori Helena Mikkola
Tavoite: tehdä venäläistä taidetta tutuksi turkulaisille oppilaille ja opettajille. Hanke toteutetaan yhdessä Pietarin Venäläisen museon kanssa.
Kohderyhmä: perusopetuksen koulut.
Toteutusaika: 1.9.2011-31.12.2012
Rahoittaja: Opetushallitus
Urheilijoiden ammatillisen koulutuksen kehittäminen
Yhteyshenkilö: urheiluakatemian koordinaattori Mika Korpela
Tavoite: urheilijoiden opiskelun ja urheiluvalmennuksen yhteensovittaminen.
Kohderyhmä: ammatillisen koulutuksen lahjakkaat urheilevat opiskelijat
Toteutusaika: jatkuva hanke
Rahoittaja: Opetushallitus
YKÄ – Yhteisöllisyys, koulu ja älykkäät palvelut
Yhteyshenkilö: hankekoordinaattori Salla Sistonen
Tavoite: tehdä verkkoon viestintäasema, joka parantaa oppilaiden osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia sekä lisää hallintokunnan eri osasten yhteishenkeä. Lisäksi viestintäasema muodostaa ikkunan, josta myös ulkopuoliset pääsevät helpommin perehtymään siihen, mitä hallintokunnassa tapahtuu.
Kohderyhmä: kasvatus- ja opetustoimen kaikki yksiköt varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, lukio-opetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa.
Toteutusaika: 1.1.2012-31.12.2013
Rahoittaja: EAKR
Skills-valmennuksen kehittäminen
Yhteyshenkilö: projektikoordinaattori Olavi Lähteinen
Tavoite: Skills-toimintaan liittyvien mallien kehittäminen ja levittäminen.
Kohderyhmä: ammatillisen koulutuksen opiskelijat
Toteutusaika: jatkuva hanke
Rahoittaja: Opetushallitus
Skills-valmennuksen kehittäminen
Lasten ja nuorten kerhotoiminnan kehittäminen
Yhteyshenkilö: projektipäällikkö Anu Oittinen
Tavoite: Kerhotoiminnan kehittäminen lisääminen ja vakiinnuttaminen kaikissa Turun perusopetuksen kouluissa.
Kohderyhmä: Perusopetuksen piirissä olevat lapset ja nuoret
Toteutusaika: 1.9.2012-31.12.2013
Rahoittaja: Opetushallitus
Liikkuva koulu - Osallistuvan suunnittelun malli koulupäivän liikunnalistamiseen
Yhteyshenkilö: projektipäällikkö Anu Oittinen
Tavoite: luoda malli osallistavalle suunnittelulle koulupäivän suunnittelulle.
Kohderyhmä: perusopetuksen oppilaat ja opettajat
Toteutusaika: 15.5.2012 - 31.7.2013
Rahoittaja: Opetushallitus
Maailmankoulu
Yhteyshenkilö: hankekoordinaattori Maiju Hirviniemi
Tavoite: Maailmankoulu tuo koulumaailmaan kansalaisjärjestöjen tuottamaa ja opetuksessa helposti hyödynnettävää globaalikasvatusmateriaalia sekä kouluttaa ja auttaa opettajia globaalikasvatuksen toteutuksessa.
Kohderyhmä: Varhaiskasvatuksen ammattilaiset, perusopetuksen opettajat, lukion opettajat
Toteutusaika: 1.3.2012 - 31.12.2013
Rahoittaja: Ulkoasiainministeriö
www.maailmankoulu.fi