|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 25.4.2012 Syyskuusta 2012 syyskuuhun 2014 Suosittujen hylkeiden taiteilijoille omat näyttelyt Logomoon
Turun kulttuuripääkaupunkivuonna katukuvassa ilahduttanut HejHylje!-projekti jatkuu näyttelysarjana Logomossa. Jokainen hylkeen maalanneesta 40 taiteilijasta saa kuukauden pituisen näyttelyn Logomoon. Taiteilijat edustavat monipuolisesti varsinaissuomalaista taide- ja muotoilukenttää. Joukossa on sekä vastavalmistuneita että monivuotisen taidekokemuksen omaavia taiteilijoita ja muotoilijoita. - Näyttelysarja on mielenkiintoinen ja monipuolinen jatko kulttuuripääkaupunkivuoden HejHylje!-projektille. Samalla yleisölle tarjoutuu hieno mahdollisuus tutustua varsinaissuomalaisiin taiteilijoihin ja taiteentekijöihin, sanoi sarjan ideoinut taiteilija Camilla Hackman. HejHylje!-projektin kummiyritykset ovat nyt myös mukana tukemassa hanketta uusien yritysten rinnalla. Kummiyrityksille järjestetään esimerkiksi taiteilijatapaamisia, joista voi taas syntyä uusia projekteja. - Näin yritykset saavat mahdollisuuden tutustua taiteentekijöihin ja kummiyrityksinä mahdollisesti tukea omaa taiteilijaa, jatkoi Hackman. Näyttelyprojektissa ovat mukana HejHylje!-projektin ideoinut taiteilija Camilla Hackman, Logomo ja Turku 2011 -säätiö. HejHylje! jatkaa vaihtuvien näyttelyiden sarjaa Logomossa- Logomo tarjoaa uudenlaisia ja monipuolisia tiloja taitelijoiden töille. Taiteeseen voi kompastua vanhassa konepajassa hyvinkin mielenkiintoisissa paikoissa. Odotan innolla HejHylje!-jatkoa, iloitsi Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä. Turku 2011 -säätiö haluaa tukea kulttuuripääkaupunkivuoden innostamana syntynyttä HejHylje!-projektia ja samalla Logomon näyttelyantia. Turku 2011 -säätiölle on tärkeää, että vuoden anti jatkuu vahvana, ja että päätöksiä jatkuvuudesta tehdään nopeasti ja voimakkaasti. - Logomo nousi koko kansan tietoisuuteen kulttuuripääkaupunkivuonna ja sen näyttelyissä kävi lähes 200 000 ihmistä. Hylje-taiteilijoiden näyttelyt jatkavat erinomaisella tavalla Logomon perintöä kiinnostavana kohteena, sanoi Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón. Turku 2011 -säätiö on vastikään lahjoittanut kuusi HejHylje-veistosta eri julkisiin tiloihin Turussa. Hyljepatsaat ilahduttavat jatkossa turkulaisessa päiväkodissa, vanhainkodissa, koulussa sekä Impivaaran uimahallissa, Turku Energian asiakastiloissa ja HK Areenalla. - HejHylje! tavoitti mainiolla tavalla kulttuuripääkaupungin hengen ja toi katukuvaan yllättävän ja ilahduttavan elementin. On erinomaisen hienoa, että tuo henki nyt jatkuu ja voimistuu, jatkoi Sevón.
suomenkielinen versio | svensk version Sivua viimeksi päivitetty 25.4.2012 15:40 ja sivu on julkaistu 24.4.2012 17:00 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||



