|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 11.6.2012 Turun kaupunginhallituksen käsittelyyn tulevia asioita 4.6.Turun kaupunginhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 28.5.2012. Kokouksessa käsitellään mm. seuraavia asioita: Kauppatorin asemakaavan ja pysäköintilaitoksen käsittely kiireellisenä kaupunginvaltuustossaKaupunginhallitus on 28.5.2012 palauttanut Kauppatorin asemakaavanmuutoksen valmisteltavaksi ilman maanalaista pysäköintilaitosta. 23 valtuutettua on tehnyt kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle kuntalain 54 §:n mukaisen esityksen siitä, että valmisteltu Kauppatorin asemakaavanmuutos tuodaan kiireellisenä valtuuston päätettäväksi sen strategisen merkittävyyden vuoksi. Kaupunginhallituksen kokouksen 28.5.tekemä päätös luului seuraavasti:Kaupunginvaltuusto päättää palauttaa asemakaavan "Kauppatori" uuteen valmisteluun seuraavalla evästyksellä:Valmistellaan uusi asemakaavaehdotus siten, että Kauppatorin ja sitä ympäröivien katujen alle ei sijoiteta maanalaista pysäköintilaitosta. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet toteuttaa lisää pysäköintitilaa Yliopistonkadun luoteispuoliselle kallioalueelle (ns. Louhen laajennus) siten, että pysäköintilaitoksesta toteutetaan sujuvat kulkuyhteydet Kauppatoria ympäröiviin kortteleihin ja kalliopysäköinnille tutkitaan uusia sisäänajoja idän ja lännen suunnasta. Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi otettu Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan pöytäkirja 23.5.2012 "Kauppatorin maanalaisen pysäköintilaitoksen esisopimus"Kaupunginhallitus on 28.5.2012 päättänyt ottaa käsiteltäväkseen Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan hyväksymän esisopimuksen, jossa kaupunki ja Turun Toriparkki Oy ovat selkeyttäneet vastuujakoa ja toimintaperiaatteita, mikäli Kauppatorin alle päätetään sijoittaa pysäköintilaitos ja sen toteuttajatahona on Turun Toriparkki Oy. 23 valtuutettua on tehnyt kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle kuntalain 54 §:n mukaisen esityksen siitä, että esisopimus tuodaan kiireellisenä valtuuston käsiteltäväksi samassa yhteydessä kuin Kauppatorin asemakaavanmuutosehdotus. Kaupunginteatterin peruskorjaus ja väistötilatKaupunginteatterin tilojen ajanmukaistamisesta tehty hankesuunnitelma on valmistunut. Kaupunginvaltuustolle esitetään hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että peruskorjaus rahoitetaan vuosien 2014-2016 talousarviossa ja että pysäköintitiloja koskeva osa tulee käsiteltäväksi erikseen omana asiana. Turun kaupunginteatterin peruskorjaukselle on laadittu hankesuunnitelma. Hankesuunnitelmaan sisältyy peruskorjaus ja teatterin laajennusosa. Tilatarve on suunniteltu siten, että se kattaa teatteritoiminnan edellyttämät välttämättömät tilatarpeet. Peruskorjauksen ja laajennusosan kustannusarvio on 24 903 000 euroa. Irtaimistohankintojen kustannusarvio on 3 350 000 euroa. Teatterin yhteyteen suunnitellun pysäköintilaitoksen kustannusarvio on 5 570 000 -9 820 000 euroa riippuen autopaikkojen määrästä. Peruskorjauksen aikana teatterin ohjelmiston toteuttamista varten hankittavaksi väistötiloja siten, että teatterin repertuaari toimii kilpailutuksen kautta hankittavassa ns. ”kotipesässä” ja isojen tuotantojen areenassa, ja että pieniä produktioita varten tilat hankitaan tapauskohtaisesti. Muut tilat (esim. verstas ja varasto) hankitaan kaupungin tiloista tai olemassa olevien sopimusten kautta. Turun kaupunginteatterin yhtiöittäminenTurun kaupunginteatterin hallintomallin uudistamisen valmistelun lähtökohtina ovat olleet teatterin toiminnan säilyminen yksikkönä, jota ohjaavat sisällölliset päämäärät, valtionosuuksien turvaaminen, taiteen ja talouden tasapainon löytyminen, työnjakojen määrittely ja selkiyttäminen ja henkilöstön aseman turvaaminen muutoksen yhteydessä sekä tilakysymyksen ratkaiseminen. Valmistelussa on lisäksi otettu huomioon teatteritoiminnan omaleimaisuus kuten ohjelmistosuunnittelun kesto ja teatterinjohtajan toimikausi. Kaupunginhallituksen linjausten mukaan Turun kaupunginteatterista muodostetaan yksityisoikeudellinen yhteisö,
Uuden toimintamallin käyttöönotto on suunniteltu toteutettavaksi viimeistään 1.1.2013.
--- Kaupunginhallituksen ja –valtuuston esityslistat löytyvät osoitteesta www.turku.fi/esityslistat
Sivua viimeksi päivitetty 11.6.2012 10:33 ja sivu on julkaistu 1.6.2012 15:22 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

