|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 4.6.2012 Haahkaparvi laskeutui Aurajokeen kesäksi
Taiteilija Reima Nurmikon ihastuttavat haahkat laskettiin vesille ensimmäinen kesäkuuta. Näyttävät linnut viettävät Aurajoessa koko kesän ilahduttamassa turkulaisia. Myös Tasapainoilua-tanssiesitystä aiotaan esittää alkavan kesän aikana. Haahkat nähdään Aurajoessa ainakin seuraavat kymmenen vuotta joka kesä. Seitsemän veistosta tuotiin pilvisenä päivänä muutama kerrallaan ja laskettiin nosturin avulla veteen. Suuret linnut hinattiin keskelle jokea ja ankkuroitiin paikalleen. Mukana laskuoperaatiossa oli myös itse taiteilija Reima Nurmikko. – Paikalleen laittaminen ja ankkurointi menevät jo aika luontevasti, kun viime vuonna saimme treenata sitä, Nurmikko tuumaa. Luonnonvoimat elävöittävät teostaNurmikon mukaan veden korkeus, tuulen suunta sekä joen virtausten liike luovat jatkuvasti teokselle uusia kompositioita ja antavat tavallaan kokonaan uuden ilmeen. – Me olemme urbaanissa ympäristössä, mutta yhtäkkiä vähän surrealistiset, suurikokoiset linnut ilmestyvät jostain jokeen. Linnut pyörivät vedessä ja vaihtavat suuntaa ja elävät koko ajan ilman ja tuulen vaihtuessa. Linnut olivat Turun Kulttuuripääkaupunkivuoden yksi pidetyimmistä teoksista, jonka vuoksi haahkat nyt tekivät paluun. Jäiden lähtiessä Nurmikko saikin paljon kyselyitä haahkojen paluusta. – Kun tekee jotakin teosta vuoden tai pari, on kiitettävä palaute parasta, mitä voi saada. Haahkaparvi on poikkitaiteellinen teos, jossa kesän aikana viisi tanssijaa esittävät tanssiperformanssin haahkojen selässä. Tanssiesityksen on ohjannut koreografi Satu Tuittila. Tasapainoilua-teosta esitettiin myös viime vuonna. Tänä vuonna linnut pysyvät Aurajoessa ainakin syyskuun loppuun asti. Ensi vuonna haahkaparvi saapuu ehkä jo aikaisemmin heti jäiden lähdettyä.
Sivua viimeksi päivitetty 4.6.2012 13:11 ja sivu on julkaistu 1.6.2012 15:38 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

