Sisältö
« Takaisin edelliselle sivulle 15.6.2012 Turun Flikka ja Poika -kilpailun yleisöäänestys 1.6.-31.8.Turun Flikka ja Poika -kilpailussa on tänä vuonna mukana kolme tyttöä ja viisi poikaa. Flikan ja Pojan tehtävinä on edustaa turkulaista nuorisoa vuoden ajan. Edustustehtäviä on luvassa muun muassa Turun kaupungin, paikallisen yritysmaailman sekä eri yhdistysten järjestämissä tapahtumissa. Äänestä omaa suosikkiasi kaudelle 2012-2013! Äänestysaika ja ohjeet
Äänestää voi 1.6.-31.8. välisenä aikana: - Internetissä osoitteessa www.turunflikkajapoika.net
- Lipuke- ja kirjepostiäänestyksen ajankohta on vakiintuneen käytännön mukaisesti 1.-31.8. Elokuun äänestyksen ohjeet ja äänestyspaikat julkistetaan heinäkuun lopussa.
Jokaisella äänestäjällä on yksi ääni Flikalle ja yksi ääni Pojalle. Äänestettäessä on mainittava ehdokkaan nimi ja kilpailunumero. Mukaan on liitettävä myös äänestäjän nimi ja osoite. Ilman äänestäjän yhteystietoja saapuneita ääniä ei hyväksytä. Myös ulkopaikkakuntalaiset saavat äänestää. Kilpailunumerot ja tarkemmat tiedot ehdokkaista löydät sivulta www.turunflikkajapoika.net Kilpailun voittajien julkistaminenKilpailun voittajat eli eniten yleisöääniä saaneet nuoret esitellään yleisölle Turun päivänä 16. syyskuuta. Valitut nuoret ovat 25. Turun Flikka ja Poika. Lisätiedot: Turkuseura-Åbosamfundet, toiminnanjohtaja Kristiina Syrjäsuo, puh. 040-528 3073, kristiina.syrjasuo(at)turkuseura.fi.
Sivua viimeksi päivitetty 15.6.2012 13:11 ja sivu on julkaistu 11.6.2012 13:45
|