|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 14.6.2012 EU-direktiivin mukainen meluselvitys valmistunutAutoliikenne on Turussa keskeisin ympäristömelun aiheuttaja. Turussa altistuu päivisin yli 55 desibelin tieliikennemelulle 53 000 asukasta. Vuorokausimelulle, jossa illan ja yön melua on painotettu, altistuu turkulaisia vieläkin enemmän eli 60 400. Tämä selviää hiljattain valmistuneesta Turun ympäristömeluselvityksestä, jonka taustalla on EU:n ympäristömeludirektiivi. Sen tavoitteena on vähentää yhtenäisin menettelyin melun aiheuttamia haittoja koko Euroopan yhteisön alueella. Direktiivin toimeenpano edellytti meluselvityksen laatimista kaikkiin yli 100 000 asukkaan kaupunkeihin. Selvitykseen otettiin katu- ja tieverkko, jonka liikennemäärä on vähintään 2000 ajoneuvoa vuorokaudessa, sekä tiet, joiden liikennemäärä on yli kolme miljoonaa ajoneuvoa vuodessa. Rautatie- ja entoliikenne ovat myös mukana kokonaismeluselvityksessä. Teollisuuslaitokset ja vastaavat ympäristölupavelvolliset laitokset jäivät selvityksen ulkopuolelle, koska niiden melua rajoitetaan ympäristöluvissa. Myöskään tilapäistä melua aiheuttavia toimintoja ei sisällytetty selvitykseen.
Raide- ja lentoliikenteen meluhaitat melko vähäisiäRaideliikenteen ja lentokoneiden aiheuttamalle melulle altistuminen on Turussa verraten vähäistä koska kovin paljon asuinrakennuksia ei sijaitse näillä meluvyöhykkeillä. Esim. Tampereella tilanne on tässä suhteessa heikompi. Liikennemelulle altistuvien asukkaiden määrän ohella meluselvityksessä tutkittiin myös sitä, miten moni oppi- tai hoito- laitos sijaitsee liikennemelualueella. Lukumääräksi saatiin 57. Tampereella sama luku on yli kaksinkertainen. Seuraavaksi laaditaan meluntorjunnan toimintasuunnitelmaMeluselvityksen tekemisen jälkeen kaupungin on seuraavan vuoden kuluessa laadittava meluntorjunnan toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma sisältää tiedot seuraavien viiden vuoden aikana tehtävistä meluntorjuntatoimista sekä pitkän ajan suunnitelman meluhaittojen vähentämiseksi. Suunnitelma sisältää myös tiedot rahoituksesta, suunnitelman täytäntöönpanosta ja tulosten arvioimisesta. Meluntorjunnan toimintasuunnitelman laatimisvaihe sisältää yhtenä keskeisenä osana kuntalaisten kuulemisen. Raportti: Ympäristömeluselvitys Lisätiedot: Liikennesuunnitteluinsinööri Jaana Mäkinen Turun kaupunki
Sivua viimeksi päivitetty 14.6.2012 15:34 ja sivu on julkaistu 14.6.2012 15:34 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

