|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 16.7.2012 Sirkustaide kertoo tarinoita ja koskettaaKupittaan Seikkailupuistossa pääsi kokemaan teatraalisen sirkuksen taikaa. Timeless Circus -ryhmän vauhdikas ja taidokas sirkusesitys Play: Time saapui kaupunkiin.
Esiintyjinä ovat nuorallatanssija ja ilma-akrobaatti Kimmo Hietanen sekä akrobaatit Lotta Paavilainen ja Stina Kopra. Ympäri Eurooppaa eri ryhmissä esiintyneet taiteilijat ovat tamperelaisen Sorin Sirkuksen kasvatteja ja ovat myöhemmin suunnanneet maailmalle jatkokoulutukseen. Tarina kertoo miehestä ja kahdesta naisesta, jotka tutkivat kulkemiaan polkuja herättäen henkiin todelliset ja kuvitteelliset hahmot, joita ovat matkoillaan tavanneet. Sirkusesityksessä yhdistellään teatteria sekä liikettä huikeiden akrobatianumeroiden keinoin. ‒ Esityksessä on palasia omista elämistämme ja vähän kuvitteellisestakin elämästä. Haluamme kertoa elämästä, minkälaiseksi me kasvamme ja minkälaisia kohtaloita ihmisillä on, Kimmo Hietanen luonnehtii tarinan taustoja. Play: Time -esitys sai ensi-iltansa viime vuonna Belgiassa, ja sitä on esitetty myös Tampereen teatterikesässä. Hietanen, Paavilainen ja Kopra loivat esityksen Euroopan taiteilijaresidensseissä, joissa saa lisäksi ulkopuolista apua esimerkiksi esityksen dramaturgiaan. ‒ Taiteilijaresidenssejä on Suomessakin, mutta niissä on sirkustaiteilijoille aika minimaaliset mahdollisuudet toteuttaa. Siksi lähdimme Belgiaan ja Ranskaan. Tiesimme, mistä kysyä, ja ihmiset tunsivat meidät, Lotta Paavilainen kertoo. Sirkus voimissaan Suomessa‒ Suomessa sirkuksen asema taiteena on parantunut todella paljon. Me olemme aloittaneet harrastelijoina, eikä silloin ollut juuri muita ammattisirkuksia kuin Sirkus Finlandia. Nyt pienimuotoisia ammattiryhmiä on huomattavasti enemmän, Stina Kopra iloitsee. Suomessa sirkusta voi opiskella sekä ammattiopistossa että korkeakoulussa. Turun Taideakatemiassa on Suomen ainoa korkeakoulutasoinen sirkuskoulutus. Lisäksi nuorisosirkuksissa on hyvät mahdollisuudet harrastustoimintaan. ‒ Olemme kasvaneet sirkukseen, ja nuorisosirkuksesta on tullut tietyt arvot, joita on hieno käyttää nykyäänkin työpaikoissa. Siinä on tavallaan se sirkuksen ydin, se yhdessä tekemisen meininki, jota arvostan suuresti, Hietanen summaa ajatuksiaan. Vaikka sirkuksen arvostus taiteenlajina on Suomessa parantunut, silti suurin osa sirkuksen ammattilaisista päätyy ulkomaille töihin. Niin myös Hietanen, Paavilainen ja Kopra ovat kaikki pääasiassa Keski-Euroopassa töissä. Taiteenlaji, joka välittää tunteitaPerinteinen sirkus ja nykysirkus usein erotetaan toisistaan, mutta Timeless Circus -ryhmä näkee, että tärkeintä sirkuksessa, kuten kaikessa esittävässä taiteessa, on tunteiden välittäminen. Tekniikka on vain työväline siihen. ‒ Tällä taiteenlajilla pystyy kertomaan tarinoita ja herättämään tunteita. Haluamme esityksellämme koskettaa, Paavilainen toteaa. ‒ Perinteinen sirkus on takuuvarma, siellä on sirkustekniikkaa ja toimintaa. Mutta sitten taas nykysirkus saattaa koskettaa huomattavasti enemmän. Molemmissa on oma viehätyksensä, Kopra pohtii. ‒ Minusta on hienoa, että sirkustaide pitää silmät avoinna joka suuntaan ja imee joka taiteenlajista asioita ja tunteita, päättää Hietanen iloisena. Aiheesta lisää
Kuvat: Timeless Circus
Sivua viimeksi päivitetty 16.7.2012 9:31 ja sivu on julkaistu 12.7.2012 14:09 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

