|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 15.8.2012 Käsityötaidon päivät Luostarinmäen käsityöläismuseossa 15.–19.8.2012
Käsityötaidon päivät herättävät jälleen henkiin monta museon vähemmän käytettyä verstasta kun Kultaisen Omenan Killan mestarit ja kisällit saapuvat Luostarinmäelle esittelemään työtään ja taitojaan. Paikalla on useita kymmeniä käsityötaitajia viiden päivän ajan. Luostarinmäen kesä on ollut Museokeskuksen teemavuoden tiimoilta täynnä arjen ja juhlan pieniä ylellisyyksiä ja nautintoja. Sama teema jatkuu myös Käsityötaidon päivillä. Nautinnoista paheellisimpia lienee tupakka, jonka valmistukseen voi tutustua paitsi pikanellikisällin rullatessa purutupakkaa verstaallaan, myös Rettigin on aina paras-kesänäyttelyn kautta. Makeaa elämää ja juhlien herkkuja edustavat sokerileipurin valmistamat makoisat marsipaanikoristeet sekä sahramilla maustetut markkinarinkelit. Näitä toivottuja tuliaisia voi ostaa kotiin viemisiksi tai nauttia leipomon pihalla tarjoiltavan mehun kera. Kelloseppien ja kultaseppien tuotteet kuuluvat usein arvostetuimpiin ylellisyystuotteisiin. Ne ovat pitkälle kehittyneen ammattitaidon tuloksia. Käsityötaidon päivinä kultasepät valmistavat hopeista riipusta, joka on suunniteltu Käsityöläismuseota varten. Sen valmistus tapahtuu täysin käsityönä. Naisten tekstiilityöt puolestaan osoittavat, että ylellisiä tuotteita syntyi myös kodin piirissä. Käsityötaidon päivien aikana voi muun muassa seurata miten hienot nenäliinapitsit, kirjotut myssynpäälliset tai koristeelliset pöytäliinafransut syntyvät. Lisäksi voi tutustua entisajan naisten päätehtäviin: kehräämiseen ja kankaankutomiseen. Merimiehentalon kutojankamarissa kudotaan hienoa, juhlavan punaista kangasta kustavilaisen kauden takkia eli röijyä varten. Puikoilla neulotaan helmin koristeltua ranneketta, joka tuli muotiin noin 100 vuotta myöhemmin. Värikkään lisän tämän vuoden Käsityötaidon päivien ohjelmaan tuo Luostarinmäellä vieraileva Viron Haapsalun Rannarootsi muuseumin väki 23 hengen voimin esittelemällä rannikon ruotsalaista kulttuuria. Ryhmän muodostavat tekstiilitöitä taitavat ”torstaitantat” ja Noarootsin naisten tanssiryhmä joka esittelee rannikon ruotsalaisten kulttuuria tanssin, laulujen ja piirileikin muodossa. Tanssiryhmä esiintyy keskiviikkona 15.8. kello 15.00 ja 17.00, torstaina 16.8. kello 10.15, 11.15, 12.15 ja 14.15 sekä perjantaina 17.8. kello 10.15, 11.15 ja 12.15. minkä jälkeen he suuntaavat kohti kotia. ”Torstaitantat” jäävät Luostarinmäelle sunnuntai-iltapäivään asti. Heidän seuraansa jää Toivo Tomingas, joka kertoo kuulijoille rannikkoruotsalaisten elämästä ruotsalaismurteella ja lukee runojaan. Haapsalun Rannarootsi muuseumin vierailu on osa Aiboland-Åboland –projektia, jonka tavoite on edistää yhteistyötä Turun museokeskuksen ja Rannarootsi muuseumin välillä luomalla uusia kontakteja alueille, joissa ruotsi on vähemmistön kielenä. Museo on avoinna ti–su 10–18 Lisätietoja: Solveig Sjöberg-Pietarinen, puh. 044 9072 150 Maiju Tuisku, puh. 040 1780 361 Leena Vuorio, puh. 044 9072 153 suomenkielinen versio | svensk version Sivua viimeksi päivitetty 15.8.2012 13:24 ja sivu on julkaistu 15.8.2012 0:00 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

