|
Sisältö
 | Brinkkalan Galleria 26.5.2013 saakka Esillä on kokoelma Päivi lempisen värigrafiikkaa vuosilta 2004-13. Hän käyttää työskentelyssään hyväkseen sattumaa kontrastina hyvin tiukoille ja hallituille muodoille. |
 | Galleria Berner 26.5.2013 saakka Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi valmistuvan Mervi Patalan näyttelyn nimi, Äitienpäivä, tulee eräästä hänen perhealbumistaan löytyneestä valokuvasta, joka on otettu äitienpäivän aamuna. Tämä valokuva toimi lähtökohtana maalaukselle, jonka ympärille näyttelykokonaisuuden tunnelma ja teema on rakentunut. |
 | Vanhan Raatihuoneen Galleria 26.5.2013 saakka Sonja Elenius valmistuu Turun ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmasta. Näyttely Ajan Hampaissa on osa hänen opinnäytetyötään joka koostuu kevään aikana valmistuneista maalauksista ja veistoksista. Näyttelyn inspiraatio on kierrätetyissä tai löydetyissä materiaaleissa. |
Näyttelykalenteri 2013Kaikkiin gallerioihin on vapaa pääsy. Galleriat ovat avoinna ti–pe klo 12–19, la–su klo 11–17. Brinkkalan Galleria Vanha Suurtori 3, Turku - 30.11.2012–6.1.2013
- Näyttelykuvia blues-Suomesta
- Finnish Blues Society
- 11.1.–10.2.2013
Pekka Airaksinen, öljyvärimaalauksia - 15.2.–17.3.2013
Paasikivi-Opisto. Visuaalisten aineiden näyttely - 22.3.–21.4.2013
Barbro Eriksson ja Anna Sundblom, tekstiili-installaatioita, veistoksia - 26.4.–26.5.2013
Päivi Lempinen, grafiikkaa - 31.5.–30.6.2013
Tuula Heinilä ja Matti Kivekäs, valokuvia
Galleria BernerVanha Suurtori 5, Turku - 30.11.2012–6.1.2013
- Petri Rummukainen ja Ulla Karsikas
- Maalauksia
- 11.1.–10.2.2013
Timo Takala, veistoksia - 15.2.–17.3.2013
Elina Minn, videoinstallaatio, performanssi - 22.3.–21.4.2013
Iiu Susiraja, valokuvia, installaatio - 26.4.–26.5.2013
Mervi Patala: "Äitienpäivä", vesiväri kankaalle - 31.5.–30.6.2013
Taiteilijaryhmä ARTIDEC, veistoksia
Vanhan Raatihuoneen GalleriaVanha Suurtori 5, Turku - 11.1.–10.2.2013
Nina Kokkinen ja Anna Gradistanac. Valokuvia, ääni-installaatio - 15.2.–17.3.2013
Sampsa Sarparanta. Öljyvärimaalauksia - 22.3.–21.4.2013
Jani Rättyä. Akryylimaalauksia - 26.4.–26.5.2013
Sonja Elenius:"Ajan hampaissa", maalauksia, veistoksia - 31.5.–30.6.2013
Ninni Heldt. "Kylpijät", öljyvärimaalauksia
UllakkogalleriaVanha Suurtori 3, Turku - 11.1.–17.3.2013
Ulos leikkimään - 22.3.–21.4.2013
Juhana Herttuan lukio. "Kuvataide Oy AB" - 26.4.–26.5.2013
Paattisten, Moision ja Wäinö Aaltosen koulun oppilaat. "50-luvun taikaa". - 31.5.–30.6.2013
Kemiön kuvataidekoulu. "Memento illuusia"-varjonäyttely
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Sivua viimeksi päivitetty 3.5.2013 9:50 ja sivu on julkaistu 1.1.2008 0:01
|
Muut nostot
|