28.12.2012
Kaupungin monisatavuotinen historia näkyy kadunnimissä
Turun katuja ja toreja.
Nimistöhistoriaa keskiajalta
nykypäivään
Kadun- ja paikannimet ovat aina syntyneet tarpeen mukaan, ja niillä on oma historiansa, jota Turun katuja ja toreja. Nimistöhistoriaa keskiajalta nykypäivään -kirja selvittää. Runsaasti kuvitettu kirja sisältää mielenkiintoisia ja harvoin nähtyjä kuva-aarteita vanhasta Turusta. Kirjassa on 440 sivua.
Turun katuja ja toreja -kirja sisältää myös Turun keskusta-alueen katunimistöstä v. 1996 ja 2001 ilmestyneet julkaisut. Kirja on täysin uudistettu, täydennetty ja uudelleen toimitettu teos, jossa uusina tutkimuksina ovat mukana artikkelit Turun alueen vanhimmista, ennen vuoden 1827 paloa käytössä olleista kadunnimistä sekä nimistötoimikunnan ja sen edeltäjien historiasta. Kirjassa on myös havainnollistavia karttoja, joiden avulla selviää missä jotkin vanhat kadut aikanaan sijaitsivat. Turun katuja ja toreja -kirjan kirjoittajat ovat Turun asemakaavan ja sen nimistön asiantuntijoita. Kaupungin varhaisimpien nimien historiallista taustaa ja asemakaavahistoriaa ovat selvittäneet Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet, Turun museokeskuksen tutkija Sanna Kupila ja professori Tauno Perälä. Turun asemakaavaosastolla työskennellyt, jo edesmennyt asemakaava-arkkitehti Hilkka Junnila on tutkinut Turun asemakaavanimistöä. Kaupungin kaavoitusarkkitehti Iina Paasikivi puolestaan selvittää, miten Turun keskustan asemakaava on kehittynyt ja muuttunut Engelin kaavasta lähtien. Turun kaupungin nimistötoimikunnan jäsen yliopistonlehtori Veikko Laakso valottaa osaltaan kaupungin nimistötoimikunnan historiaa.
Kirjan graafisesta suunnittelusta vastaa Ulla Kujansuu.
Turun katuja ja toreja. Nimistöhistoriaa keskiajalta nykypäivään
Turun museokeskuksen julkaisuja 53
Ovh. 38 €
Kirjaa on myytävänä
Turun linnan museokauppa Fataburissa
Linnankatu 80
P. 02 2620 303
fatabur.turunlinna@turku.fi
Luostarinmäen käsityöläismuseon museokauppa Hantvärkki
Vartiovuorenkatu 2
P. 02 2620 360
luostarinmaki@turku.fi
Wäinön valinta
Wäinö Aaltosen museo
P. 02 2620 850
wam@turku.fi
Apteekkimuseo ja Qwenselin talo
Läntinen Rantakatu 13
P. 02 2620 280
Kuva ja noston kuva: TMK.