Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

20.2.2012

Kirjastosillan suunnittelusopimus allekirjoitettiin

Kirjastosillan suunnittelusopimus on allekirjoitettu eli varsinainen työ voi alkaa.Sillan on suunnitellut Insinööritoimisto Pontek Oy, jonka käsialaa ovat myös Tuomaansilta sekä Teatterisilta. 

Arkeologiset kaivaukset alueella alkavat kesän 2011 aikana Rettiginrinteen puolelta. Vuoden 2012 alussa alkaa varsinainen sillan rakentaminen edellyttäen, että asemakaavan muutos on vahvistettu ja sillan sijoitukselle on saatu lupa. Kirjastosilta sijoittuu Aurajoen länsirannalla siten, että vanhat suojellut kiviportaat Kauppiaskadun kohdalla säilyvät.

Sillan linjaus on loiva S-kaari, jolloin yhteydet Kauppiaskadun ja Rettiginrinteen suuntaan muodostuvat mahdollisimman jouheviksi. Toisaalta kaartava linjaus pakottaa pyöräilijät hidastamaan vauhtia ja keskittymään muuhun liikenteeseen.

Kevyen liikenteen sujuvoittamiseksi Rettiginrinteen pohjoista jalkakäytävää levennetään siten, että busseille jää kuitenkin edelleen kääntymiseen tarvittava tila. Näin ylileveä ajorata kapenee ja risteys jäsentyy selkeämmäksi. Väylän levennykset ja pyöristykset sillan päissä helpottavat risteävien ja kääntyvien liikennevirtojen kulkua.

Sillan lasikaiteisiin toteutetaan valaistus LED-ratkaisuna, jonka ansiosta valaistustasoa voidaan säätää. Ratkaisu riittää siltakannen yleisvalaistukseksi ja antaa tilaa arvokkaille Aurajoki-näkymille. Valaisimet eivät häikäise. Ne ovat myös suojassa ilkivallalta sekä helposti huollettavissa.

Sillan rakennuskustannusten arvio on 1.06 milj. €

Lisätiedot 

  • toimitusjohtaja Juhani Hyvönen Pontek Oy puh. 040 528 1228
  • projektipällikkö Rintanen Jaakko Turun Kiinteistöliikelaitos 

 


Sivua viimeksi päivitetty 20.2.2012 15:37 ja sivu on julkaistu 30.3.2011 13:35

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Turun kaupunki | PL 355, 20101 TURKU
Käyntios. Yliopistonkatu 27a | puh. (02) 330 000 | turun.kaupunki@turku.fi