Museoksi

Proviisorikerhon haave
Turun Proviisorikerho perustetaan 1936 ja se aloittaa järjestelmällisen apteekkiesineistön keräämisen. Oulusta saatiin hankittua kokonaisuutena säilynyt 1850 -luvun apteekkimyymäläkalusto. Esineistö on niin kattavaa, että vuonna 1938 kerho päättää perustaa Turkuun apteekkimuseon. Paikkaa museolle ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.

Sahlbergin unelma
Turun historiallisen museon tutkija, myöhemmin johtaja Irja Sahlberg teki 1940 -luvulla rakennushistoriallisia tutkimuksia talossa. Hän näki sen historian ulottuvan jopa 1600 -luvulle ja totesi ”Olisi suorastaan kulttuurihistoriallinen rikos antaa tämän arvokkaan talon hävitä pelastamatta ainakin osaa siitä jälkipolville.”

Museolautakunta teki kaupunginhallitukselle esityksen talon säilyttämiseksi 1949. Kaupunki kuitenkin tarvitsi jatkuvasti taloon sijoitettuja työhuoneita eri laitoksiaan varten. Tiloissa toimi mm. köyhäinhoitokanslia ja lastensuojeluvirasto.

Haave ja unelma kohtaavat
Lastensuojeluvirastolle saatiin uudet tilat 1956 ja Qwenselin talon tulevaa kohtaloa mietittiin uudelleen. Rakennus päätettiin säilyttää ja vieläpä omalla paikallaan. Kaupunki luovutti kolme Qwenselin talon huonetta historialliselle museolle. Apteekkialan henkilöiden ja museon intressit kohtasivat. Huoneista tulisi museoapteekin tilat.

Museosta päätettiin sisustaa 1800 -luvun apteekkikokonaisuus, koska suurin osa kerätystä esineistöstä oli tuolta ajalta. Restauroinnin yhteydessä kuitenkin ilmeni, että talon vanhemmasta sisuksesta oli säilynyt yksityiskohtia, kuten 1700-luvun lopun alkuperäiset kangastapetit. Näin päärakennuksen huoneet entisöitiin vanhempaan asuun.

Museo avattiin yleisölle 1. kesäkuuta vuonna 1958. Kaupunki luovutti Qwenselin talon kaikkien rakennusten käyttöoikeuden museolle 1978.

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo nyt!
Museo avattiin uudistettuna ja museon 60 -vuotisjuhlaa vietettiin kesäkaudella 2018.

Museon sisäänkäynti on talon sisäpihan puolella ja lipunmyynnin yhteydessä toimii museokauppa.

Museokierros alkaa johdantonäyttelystä, joihin on mahdollisuus tutustua ennen tai jälkeen museokierroksen. Valaistusta on parannettu kaikissa museotiloissa ja saavutettavuuteen sekä esteettömyyteen panostettu. Kierroksen museossa voi toteuttaa oppaan, opaskirjan, audioguiden tai kartan avulla.

Vaatesäilytys- ja wc -tilat löytyvät lipunmyynnin yhteydestä.

Sisäpiha on lähes muuttumattomana säilynyt osa Turkua parin sadan vuoden takaa. Siellä palvelee museon aukioloaikoina Cafe Qwensel ja kesäkaudella Lasten apteekki.

Museossa järjestetään kesä- ja joulukaudella opastuksia ja tapahtumia, joista tarkemmat tiedot löytyvät tapahtumakalenterista.

Asiasanat: