Portsakodin kukkatempaus

Portsakodin ruokasalissa käy kova kuhina, reipas musiikki soi taustalla ja paljon asukkaita on kerääntynyt ruokasalin pitkän pöydän ympärille. Houkuttelevat, värikkäät ja kauniit kukat ovat saaneet asukkaat liikkeelle.

Portsakodin ruokasalissa järjestettiin 7.3.2018 naistenpäivän kunniaksi kukkatempaus. Portsakoti oli saanut lahjoituksena paljon erivärisiä neilikoita, ruusuja ja krysanteemeja.

Ruokasalissa tuoksui raikas ja hyvä kukkien tuoksu. Kukat oli lajiteltu pöydälle maljakoihin ja asukkaat saivat oman mielen mukaan valita kukkia omaan kukkakimppuun. Kukkakimppuja tehtiin itselle, ystävälle tai vaimolle. Kukkia oli niin paljon, että jokunen huokasi "näistä syntyy valinnan vaikeus"!

Hilleviä nauratti, kun hän kurkisti kukkameren läpi. Hän teki värikkään kimpun kotiinsa.

Henkilökunta tuli myös avustamaan asukkaita kukkakimppujen tekemisessä. Asukkaat auttoivat myös toinen toisiaan ja miettivät yhdessä minkälainen kukkanen voisi sopia vierustoverin kimppuun.

Into ja lähihoitaja Arina viettivät omahoitaja-aikaa ja sitoivat Inton vaimolle Marialle kauniin kimpun. Myös muutama muu innokas miesasukas oli halunnut tulla tekemään itse vaimolleen kukkakimpun.

Tempauksessa oli hyvä yhteishenki, asukkaat olivat innokkaita ja iloisia. Paljon persoonallisia kimppuja syntyi. Iloisen värisiä kukkakimppuja lähti asukkaiden mukana eri osastoille kymmenittäin. Asukkaat palasivat hymyilevinä osastoille.

Tällaisesta hyvän mielen tempauksesta jää kaikille hyvä mieli, jossa on yhdessä tekemisen iloa. Luodaan yhteishenkeä yli osastojen ja syntyy uusia tuttavuuksia. Syntyy antamisen iloa ja saamisen riemua!

Värien ilotulitusta.

Erja keskittyy sitomaan kaunista kukkakimppua itselleen.

Lopuista kukkasista tehtiin vielä kukkakimppuja ruokasalin pöydille ja osastoille, kaikkien iloksi! Naistenpäivänä 8.3. asukkaat muistelivat edellisen päivän onnistunutta ja kivaa kukkatempausta. Virikeohjaaja Noralla oli päässään Maria Vane-Tempeksen tekemä kukkapanta. Panta ilahdutti asukkaita ja henkilökuntaa.

Nora Söderström, virikeohjaaja

Maria Vane-Tempest, yksikön esimies

Portsakoti