Suomi on Sininen ja Valkoinen

Itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi sai huipennuksensa 6.12. Olemme Vanhusten asumispalveluissa kaikki tehneet kovasti työtä juhlavuoden onnistumiseksi erilaisin teemoin.

Toki useimmat vuoden mittaan pidetyt tilaisuudet ovat olleet vähän muutakin kuin vain juhlavuotta, mutta yhtä kaikki: nyt on juhlan aika. Suomi on juhlansa ansainnut, ja niin olemme mekin - vietimme juhlaa kuten koko vuottakin – yhdessä.

Suomi 100-ohjelmaan liitettiin yli 5 000 hanketta, joita oli toteuttamassa arviolta noin 600 000 ihmistä. Juhlavuosi on näkynyt noin sadassa maassa. Uskon, että me myös olemme yhdessä onnistuneet vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta asumisyksiköissä.

Tuoreessa kyselyssä suomalaiset kertoivat, että vahvin tunne itsenäisyyspäivän vietossa on ylpeys omasta maasta. Siihen on syytä, sillä Suomi on hyvä maa – monilla mittareilla paras tai yksi maailman parhaista. Joskus tuntuu, että se meiltä välillä unohtuu. Ehkä juhlavuosi on nostanut Suomen vahvuuksia esille uudella tavalla, sellaisella, joka auttaa meitä tekemään yhdessä työtä myös tulevaisuuden ongelmien ratkaisemiseksi.

Yksi satavuotiaan Suomen tärkeitä arvoja on ollut eheyden vaaliminen, yhteisöllisyys. Se, että kaikki ovat mukana ja kaikki pidetään mukana. Kunnioitamme veteraanien perintöä; kaveria ei jätetä. Uskon lujasti, että se on pienen kansakunnan voima myös jatkossa. Kun aloitamme toisen vuosisatamme itsenäisenä kansakuntana, on entistäkin tärkeämpää löytää uusia keinoja turvata mahdollisuuksien tasa-arvo, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja samassa veneessä mukana oleminen kaikille suomalaisille.

Suomi on hyvä maa – monilla mittareilla paras tai yksi maailman parhaista. Joskus tuntuu, että se meiltä välillä unohtuu.

Itsenäisyyden juhlavuoden kantava ajatus on, että kaikki on kutsuttu, kaikki mukana - yhdessä. Että jokaisella on mahdollisuus osallistua ja myös mahdollisuus luoda itse haluamaansa juhlaohjelmaa.

Myös Mäntyrinteessä asukkaat lähtivät tätä ideoimaan yhdessä ja syntyi Suomi - Sininen ja Valkoinen. Kaunis seinävaate pääsee kaunistamaan Mäntyrinteen aulaan muistoksi jälkipolville Suomi 100 -juhlavuodesta ja muistuttamaan eheyden vaalimisen tärkeydestä, kaikki mukana.

Nostetaan malja satavuotiaalle Suomelle, suomalaisille ja Suomen ystäville. Onnea!

Tietoa kirjoittajasta

Riitta
Karjalainen
asumispalvelujen päällikkö
Vanhuskeskus 4