Terve, mitä Untolle kuuluu?

Hyvä kysymys, mutta ethän sinä siihen voi vastata. Untohan on minun mielikuvituksen tuotetta. Täysin fiktiivinen hahmo, sellanen stereotyyppinenkin pappa, jolla on vaikea-asteinen muistisairaus.

Tai ei ole. Niin ne vaan sanoo, että sellainen Untolla on. Ainakin Unton mielestä. Meidän muiden silmissä Unto käyttäytyy usein hyvinkin haastavasti. Unto ei tunnu ymmärtävän mitä tarkoitamme. Ihan saman asian vastapainoksi emme tunnu ymmärtävän, mitä Unto tarkoittaa, minkälaisessa maailmassa hän elää.

TunteVa hoitaja -koulutuksen saanut Risto Lundan kävi koulutuksen ymmärtääkseen paremmin äitiään. Risto toteaa hienosti Hillervo Pohjanvirran haastattelussa, että "Äidillä oli kaksi kanavaa auki". Risto totesi, että kun tässä omassa reaalimaailmassani kattelen vaan tätä yhtä kanavaa, niin äiti katteli kahta. Ja ne kaksi kanavaa meni sujuvasti yhteen. Toinen oli tämä meidän maailma, jossa me nyt ollaan ja toinen oli se maailma, jossa äiti olisi halunnut olla.

Untollakin on maailma, jossa Unto haluaa olla

Se Unton maailma on sellainen maailma, jossa Unto tunsi olevansa perheen pää. Unto tunsi päättävänsä asioista, johtavansa elämäänsä. Omaa elämää. Unto oli mies parhaassa iässä. Siitä on tosin jo kulunut aikaa aika kauan. Meille, joille ajankululla on yhteen suuntaan kulkeva säännöllinen rytmi. Meille siitä on kulunut jo kymmeniä vuosia niistä Unton kaihoamista vuosista, jolloin työ oli tärkeää. Unton työ oli työnantajalle tärkeää. Unton työstä saamalla palkalla maksettiin perheen kulut ja asuminen. Hän oli perheelleen tärkeä.

Tänä päivänä Unto kokee, että hän ei ole tärkeä. Ihmiset eivät ole kiinnostuneita siitä, mitä hänelle kuuluu ja mitä hän haluaa. Unto kokee, että häntä yritetään rajoittaa. Häntä yritetään myrkyttää pillereillä, jotka turruttavat aistit ja vievät kokemuksettomaan, olemattomaan olemisen tilaan. Siksi Unto ei halua ottaa lääkkeitä. Ei vaikka kuinka ystävällisesti selitettäisiin, kuinka hyväksi ne ovat, kuinka paljon ne auttavat.

Unto ei myöskään ymmärrä oman kehon merkkejä ja viestejä siitä, että aikaa on kulunut. Näkö on huonontunut, lihasvoima heikentynyt, ryhti painunut. Sahalla vietetyt vuodet ovat vieneet kuulostakin osan pois. Mutta Unto ei ymmärrä sitä. Ne muut vaan puhuvat kiusallaan niin hiljaa, ettei tahdo kuulla. Hän kieltää nämä merkit kokonaan. Unto poistaa mielestään täysin näiden olemassaolon. Hoitaja teki tässä kohtaa hoitokertomukseen kirjauksen: sairaudentunnoton.

Se sama hoitaja, joka ei Unton mielestä ollenkaan ymmärtänyt, että hänen pitää lähteä töihin. Kuinka tärkeää sen on, että Unto pääsee työpaikalle. Hänhän on sentään työnjohtaja. Sinne sahalle Unton tarvitsisi päästä. Katsomaan, että asiat sujuvat firmassa toivotulla tavalla. Ei sitä apupoika eikä kisälli pystyisi asiaa varmistamaan. Jos Unto ei tekisi töitään, sahalta loppuisi raaka-aine, puutavara jäisi toimittamatta ja talot jäisivät rakentamatta. Raha lakkaisi liikkumasta. Konkurssihan siitä tulisi. Kyllä sinne töihin nyt pitää päästä. Mutta kun ne ei avaa tätä ovea.

Ihan niin kuin päivä ei muutoin olisi alkanut Untolla huonosti

Ensin joku oli mennyt ja kussut pöntön viereen lattialle. Ja hoitaja syytti siitä Untoa. Pitäisi kuulemma istua, kun pissaa. Mutta ei tuollainen tytönheitukka voi sitä tietää, että ei se kusi istumalla tule. Eturauhasen hyvälaatuinen liikakasvu lukee siellä diagnooseissa. Mutta ei Unto siitä mitään tiedä. Sen tietää, että seisten se vaan tulee paremmin.

Mutta eihän Unto sinne lattialle kussut. Unto kusee aina pönttöön. Joku muu siellä on Unton mielestä käynyt vesiä laskemassa. Varmaan se sama, joka Unton vaatteetkin vei. Kyllähän Untolla vaatteet ovat, mutta ei ne ole Unton mielestä Unton omia vaatteita. Ei ole prässihousuja eikä takkia. Paidasta ja solmiosta puhumattakaan. Mitä lie ovat. Housutkaan ei tahdo pysyä ylhäällä, ei ole kunnon vyötä. Mutta Unton oli nämä vaatteet annettava hoitajan ylleen laittaa, kun muitakaan vaatteita ei ollut. Eikä se hoitaja muutoinkaan Unton mielestä mitään ymmärrä. Unton mielestä se puhuukin kuin lapselle. Ja toistaa vaan sitä, että pitää istua, kun pissaa.

Ja kyllähän Unto täällä istua saa. Istua saa vaikka ja kuinka paljon. Silloinkin joutuu istumaan, kun Unton tarvitsisi mennä. Ja tarvitsisi tehdä! Ei mennä, Unto joutuu taas istumaan. Ja sitten laitetaan varmuudeksi vielä pöytä eteen tai sellainen vyö. Niin ettei Unto pääse putoamaan. Johan siitä Untolta perkeleet tulee huudetuksi, kun töihin pitäisi päästä, Tänne lukkojen taakse on Unto nyt jätetty. Ei auta, vaikka Unto apua huutaisi.

Ruokaakin tuputetaan Untolle alvariinsa

Just syötiin ja taas on muka ruoka-aika. Untosta tuntuu, että koko ajan on jotain, jota pitäisi suuhun laittaa. Ei sitä raavas mies koko aikaa syömään ehdi. Töitä Unton pitäisi tekemään päästä.

Sanoivat Untolle taas, että vaimo tulee kohta kattomaan. Mutta ei se Unton mielestä ole Unton vaimo. Kuka lie vanha nainen. Unton vaimo on kaunis, ryhdikäs ja edustavan näköinen. Sellainen nainen, jolla oli iloinen pilke silmäkulmassa. Nainen, jota Unton mielestä kelpasi viedä työpaikan juhliin muitten kadehdittavaksi. Viimeksi kun kävivät, Unto näytti hääkuvastaan, kuka hänen vaimonsa on. Eikä se parrakas aikamies, joka sanoi olevansa Unton poika, voinut Unton  mielestä olla hänen poikansa. Eihän se poika ollut vielä edes ripiltä päässyt. Ei sillä mikään parta kasvanut.  

Tähän siis on tultu, kun Unton vaimo ei vaan jaksanut. Ei jaksanut pitää Untosta huolta. Ei jaksanut sitä, että aina kun Unton silmät aukesi, piti Unton lähteä töihin. Riippumatta siitä, mitä kello oli.

Kaikkien hoitajaksi itseään kutsuvien joukossa oli Unton mielestä täällä sentään yksi hyvä hoitaja. Paljon parempi kuin ne muut. Sen kanssa oli jotenkin helpompi olla. Se ei olisi syyttänyt Untoa lattialle pissaamisesta. Puhui muutoinkin Unton mielestä aina kohteliaasti. Sillä oli aikaa. Ei sekään töihin Untoa päästänyt, mutta tuntui paremmalta, kun sai puhua niistä töistä. Eikä se ikinä vängännyt Untolle vastaan. Kun se tuli ja laittoi reilusti kätensä Unton olkapäälle ja sanoi: ” Terve, mitä Untolle kuuluu?”, siitä Unto tiesi, että jonkin aikaa asiat taas sujuisivat. 

Tietoa kirjoittajasta

Timo
Säilä
yksikön esimies
Runosmäen vanhuskeskus