Tulla kuulluksi / Att bli hörd

Minne sinä nyt lähdet Ritva? -Minun on löydettävä käsilaukkuni!

Tulla kuulluksi

Minne sinä nyt lähdet Ritva?

-Minun on löydettävä käsilaukkuni!

Nyt syödään! Täällä ei tarvita mitään laukkuja. Istu alas.

-Minun on löydettävä käsilaukkuni! Missä se on? Missä minun laukkuni on? Tarvitsen sitä! Onko joku nähnyt laukkuani? Nahkaista käsilaukkua? Siellä on kaikki minun rahani!

Et tarvitse mitään rahoja täällä. Ruokailu ei maksa mitään, ja nyt rauhoitutaan syömään.

-Voi hyvä luoja! En kai minä voi ruveta syömään, kun käsilaukkuni on hukassa?

Vihainen Ritva

Tällaiselta keskustelu voisi kuulostaa missä tahansa dementiayksikössä, kun muistihäiriöinen asukas ei tule kuulluksi, eikä häntä kohdata oikealla tavalla.

Viaton keskustelu voi tahtomattaan saada aikaan levottomuutta ja ahdistuneisuutta asukkaassa – ja lopulta koko osastolla.

Toivon kuitenkin, että keskustelu menee näin:

Minne sinä nyt lähdet Ritva?

-Minun on löydettävä käsilaukkuni!

Kaipaat käsilaukkuasi?

-Niin, nahkaista käsilaukkuani.

Olet tottunut, että sinulla on käsilaukku aina mukana, kun menet jonnekin?

-Tottakai! Kukkaronihan on siellä! Tarvitsen sitä maksaakseni!

Ymmärrän. En minäkään lähde ulos ilman laukkuani. Luulenpa, että suurin osa naisista kantaa käsilaukkua matkassaan. Olet aina pitänyt huolta itsestäsi, ja varmistanut, että kaikki on kunnossa. Olet tottunut pitelemään ohjaksia.

Tyytyväinen Ritva

Asukas rauhoittuu ja kerron hänelle, että laukku on hyvässä tallessa, eikä nyt kenenkään tarvitse maksaa mitään. Maksut hoituvat suoraveloituksella.

Ritva rauhoittui, kun hän tuli kuulluksi ja hänen tunteisiinsa vastattiin. En valehdellut Ritvalle käsilaukusta, mutta en myöskään pakottanut häntä tämän päivän realiteetteihin.

 

Att bli hörd

Vart är du på väg Ritva?

- Jag måste hitta min handväska!

Nu ska vi äta! Du behöver ingen handväska här! Sitt ner nu.

- Jag vill hitta min handväska! Var är min handväska! Jag behöver den! Har någon sett min handväska? En handväska i läder! Där fanns alla mina pengar!

Du behöver inga pengar här. Det kostar inget att äta och nu skall via alla lugna ner oss och äta.

-Men herre gud, jag kan ju inte bara sitta och äta, när min handväska är försvunnen.

Så här kunde det låta, på vilken demens enhet som helst, när en minnestörd person inte blir besvarad och bemött på ett rätt sätt. En helt oskyldig dialog kan få väldig oro och ångest till stånd, hos inneboenden och till slut på hela avdelningen.

Jag hoppas dock att dialogen låter så här:

Vart är du på väg Ritva?

-Jag måste hitta min handväska!

Du saknar din handväska?

-Ja, min läder handväska .

Du har alltid varit van att ha din handväska med dig, när du går ut?

-Självklart! Där har jag ju min peng börs! Jag behöver den för att kunna betala maten!

Jag förstår dig Ritva. Jag går heller aldrig ut utan min handväska. Jag tror de flesta kvinnor bär alltid med sig en handväska. Du har alltid skött om dig och sett till att allt gått rätt till. Du har alltid hållit i trådarna.

Ritva lugnar sig och jag berättar att handväskan är i väl förvar och att ingen behöver betala nu, utan avgiften direkt debiteras.  Ritva blev lugn när hon blev hörd och hennes känslor blev besvarade. Jag ljög inte för Ritva om handväskan, men jag tvingade inte heller någon realitets terapi på henne.

 

Pia Haverinen-Eklund

sairaanhoitaja/sjukskötare

Vanhuskeskus 4, Pohjantähti