Mirva Levomäki: Tehokasta jätevedenpuhdistusta puhtaamman Itämeren puolesta

"Kakolanmäen uumenissa, tiiviin asutuksen ympäröimänä, puhdistetaan päivittäin noin 90 000 kuutiota jätevettä", kirjoittaa Mirva Levomäki blogissa.

Kakolanmäen uumenissa, tiiviin asutuksen ympäröimänä, puhdistetaan päivittäin noin 90 000 kuutiota jätevettä. Uusi puhdistamo on korvannut 12 vanhaa ja ylittää tuloksiltaan ympäristöluvan edellytykset.

Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo sijaitsee keskellä Turkua Kakolanmäen uumenissa, tiiviin asutuksen ympäröimänä. Puhdistamossa käsitellään seudun lähes 300.000 asukkaan sekä alueen teollisuuden jätevedet, puhdistettu vesimäärä on noin 90 000 kuutiota päivässä. Jätevedenpuhdistamo otettiin käyttöön vuoden 2009 alussa.

Puhdistamoyhtiön omistajia ja asiakkaita ovat Turun seudun kunnat, Turku suurimpana. Puhdistamon viemäriverkoston toiminta-alue on laajentunut käytön aikana, vuoden 2015 aikana Auran, Pöytyän ja Oripään kunnat liittyivät mukaan toiminta-alueeseen.

 

Mitä me täällä puhdistamolla teemme? Tärkein työmme on huolehtia siitä, että Saaristomeri säilyy käytettävänä ja viihtyisänä ympäristönä myös tuleville sukupolville. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meidän osaava ja ammattitaitoinen henkilöstömme puhdistaa jätevettä mahdollisimman tehokkaasti. Osaamisen kirjo on laaja; meiltä löytyy vesihuolto- ja biotekniikan, prosessitekniikan, laadun ja riskienhallinnan, konetekniikan, automaation, energiatehokkuuden, turvallisuuden sekä hallinnon ammattilaisia. Jokaisella on oma vastuualue ja tehtävät, mutta kaikki tekevät työtä yhdessä tehokkaan jätevedenpuhdistuksen varmistamiseksi.

Lisäksi jätevedenpuhdistuksen tukitoiminnoissa työskentelee paljon henkilöitä, mm. lietteenkäsittelyssä, kunnossapidossa, laboratoriopalveluissa, automaation ylläpidossa sekä taloushallinnassa. Kaiken kaikkiaan lähes 30 ammattilaista osallistuu jätevedenpuhdistustyöhön Itämeren hyvinvoinnin edistämiseksi.

Myös tulokset tehokkaasta jätevedenpuhdistuksesta ovat nähtävissä. Laitos puhdistaa jätevettä tehokkaammin kuin uusi vuonna 2014 annettu ympäristölupa edellyttää. Lisäksi Kakolanmäen puhdistamo on tähän mennessä korvannut 12 vanhaa jätevedenpuhdistamoa, joiden purkupisteiden vesistökuormitus on poistunut kokonaan. Seudullisesti keskitetty jätevedenpuhdistus Kakolanmäellä on vähentänyt Turun merialueelle johdettavaa jätevesikuormitusta fosforin osalta yli 70 % ja typen osalta yli 30 %.

 

Turun merialueella tehtyjen vesistötutkimusten perusteella Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolta mereen johdettu kuorma on fosforin osalta noin 5 % ja typen osalta noin 20 % merialueelle johdetusta kokonaiskuormasta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Aurajoen osuus on noin puolet merialueelle johdetusta fosforikuormasta ja noin 40 % typpikuormasta. Kun tehokas yhdyskuntajätevedenpuhdistus on varmistettu, olisiko aika kääntää huomiota myös muihin vesistöjä kuormittaviin lähteisiin?

Olen aina halunnut tehdä työtä ympäristön hyväksi. Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolla työskennellessäni voin ylpeästi kertoa, että olen ympäristönsuojelun ammattilainen ja että työlläni on merkitystä Itämeren hyvinvoinnille.

Vain aurinko saa laskea Itämereen puhdistamatta.

Mirva Levomäki
toimitusjohtaja
Turun seudun puhdistamo Oy

 
Kuvat: Jere Anttila / Turun seudun puhdistamo Oy