Jacob Hashimoto on kesän pakko nähdä -näyttely

Näyttely on koettava itse

WAMin kesänäyttely, yhdysvaltalaisen Jacob Hashimoton tuotantoa laajasti esittelevä Giants and Uncertain Atmospheres on ehtinyt olla auki nyt reilun viikon verran. Ensimmäisestä avoinnaoloperjantaista viime viikon perjantai-iltaan mennessä siihen oli tutustunut lähes 2500 kävijää, joten kyseessä on ollut varsinainen lentävä lähtö.

Näyttelyn auettua myös kuvat Hashimoton teoksista, erityisesti näyttävistä installaatioista, ovat levinneet sosiaalisessa mediassa valonnopeudella. Hashtagien #wamuseo #wäinöaaltosenmuseo tai #jacobhashimoto takaa saa jo melko hyvän käsityksen siitä, mitä näyttelykokonaisuuteen kuuluu: kokonaisen näyttelysalin täyttäviä installaatioita, leijoista koottuja reliefejä, joiden abstrakteista kuvioista voi nähdä muodostuvan maisemallisia kokonaisuuksia, kolmiulotteista grafiikkaa, värikkäitä maalauksia sekä piirroksia.

Kuvat teoksista eivät kuitenkaan riitä, sillä kyseessä on erityisen kokemuksellinen kokonaisuus. Mikään kännykkäkuva tai edes hyvä video ei voi antaa todellista elämystä siitä, miltä tuntuu kuljeskella Gas Giant -installaation leijojen alla kesäauringon paistaessa veistossalin ikkunoista tai seurata Armadan aaltojen verkkaista keinuntaa ylemmän kerroksen kaiteeseen nojaten. Näyttely on koettava itse.

WAMin avarat, valoisat ja ilmavat salit toimivat arkkitehtuuriltaan erityisen hyvin yhdessä tilallisten teosten kanssa, onhan rakennus alun perin suunniteltukin juuri kolmiulotteiselle taiteelle. Hashimoton installaatiot rakennetaan aina varta vasten kuhunkin tilaan, kunkin tilan ehdoilla. Ne eivät enää koskaan tule näyttämään samalta kuin tänä kesänä meillä Turussa – ne jatkavat matkaansa, elävät ja muuttuvat. Onneksi näyttelystä jää silti kuvamuistot ja vahva muistijälki. Syyskuun 24. päivään saakka avoinna oleva Giants and Uncertain Atmospheres -näyttely ehtii varmasti koskettaa vielä tuhansia museovieraita.

Kirjoittaja
Pauliina Nyqvist
museoassistentti

Kuva: Jacob Hashimoto: Armada