Kasvien kohinaa, kukkien puhetta

Parhaimmillaan aineistot, tapahtumat ja näyttelyt muodostavat toisiaan ravitsevan kokonaisuuden.

Helteinen kevätkesä on kohahduttanut luonnon kukoistamaan ennätysajassa. Toukokuun alussa elimme tropiikissa, kohta kolkutellaan jo kuivan autiomaan porteilla. Pääkirjastossa 5.6. avattu näyttely Unelmien puutarha johdattaa aistimaan puutarhan tuoksuja ja näkyjä – jopa ääniä!

Kirjaston näyttelytoiminta ei elä irrallaan, erillisenä umpilisäkkeenä suhteessa muuhun toimintaan, vaan toimii myös elävässä vuorovaikutussuhteessa siihen. Näyttelyt kattavat koko vuodenkierron, ja niiden aiheet ja teemat pyritään sitomaan paitsi kirjaston aineistoihin – kirjoihin, lehtiin, musiikkiin, e-aineistoihin – myös ajankohtaisiin asioihin ja tilanteisiin. Parhaimmillaan aineistot, tapahtumat ja näyttelyt muodostavat toisiaan ravitsevan kokonaisuuden, josta asiakkaan on helppo kehitellä uusia oivalluksia.

Unelmien puutarha -näyttelyssä painopiste on salaisen puutarhan tunnelmissa; kätköissä, kärhöissä, koristekasveissa. Näyttely kommentoi puutarhan tai puutarhaterapian mahdollisuuksia, eikä juurikaan käytännön ohjein vaan puutarhojen tenhoa esitellen. Kylvämisen, kasvun ja sadon korjaamisen ihmeet valottuvat monipuolisesti kokeillen.

Kuva: Pertti Dahlström

Samaan aikaan pääkirjaston aulaan ja tieto-osastolle levittäytyvän näyttelyn kanssa Studion valtaa työryhmä Fern Orchestra. Se toteuttaa nykytanssiteoksen Arboretum, joka käsittelee kasvien neurologiaa. Mitä ihmettä! Kyseessä tanssiteoksen äänimaisema, jonka instrumenttina toimivat kasvit. Niihin kiinnitettyjen sensoreiden lähettämä tieto muutetaan ääneksi ja valoksi.

Arboretum on myös itsenäinen interaktiivinen installaatio. Läpinäkyvästä pergolasta koostuva teos luo otolliset olosuhteet kasveille.Teokseen voi tutustua sisä- ja ulkopuolelta, ja kasveja voi myös soittaa!

Kuva: Petri Tuohimaa

Tervetuloa kasvien ja puutarhojen ihmemaahan kirjastoon!

Taina Ratia

Tietoa kirjoittajasta

Taina
Ratia
Ohjelmapäällikkö
Turun kaupunginkirjasto