Konserttien tekstittämisessä saa olla osa musiikillista yhteisöä

Olen Susanna Lehtonen ja työskentelen Turun konserttitalon asiakaspalvelussa ja lipunmyynnissä. Varsinaisen työni ohella teen tekstityksiä erilaisiin laulumusiikkiproduktioihin. Kiinnostukseni oopperaan syntyi musiikkiopintojeni kautta ja aloitin tekstitysten tekemisen osana toimintaani Turun oopperayhdistyksessä. Ensimmäiseni oli ooppera Rigoletto syksyllä 2001. Sen jälkeen kokonaisia oopperatekstityksiä on tullut tehtyä jo toista kymmentä. Musikaalit ovat myös lähellä sydäntäni.

Olen ollut tekemässä tekstityksiä ja tekstittämässä esityksiä sekä Åbo Svenska Teaterissa että Turun kaupunginteatterissa. Turun kaupunginorkesterin konserteissa olen vuosien kuluessa tekstittänyt useita teoksia, nykyisin se liittyy luontevana ja mieluisana osana päätyöhöni.

Minulle musiikissa keskeisintä on teksti, oli musiikkigenre mikä hyvänsä.

Ei riitä, että tiedän, mistä teos tai kappale kertoo. Haluan tietää, mikä teksti liittyy mihinkin musiikilliseen fragmenttiin ja miten sanat saavat musiikillisen vastineen. Siitä kiinnostukseni musiikin tekstittämiseen lähtee. Runo saa lisäväriä musiikista ja musiikki lisää syvyyttä runosta. Uskon, että tämä auttaa myös laulajaa, kun yleisö pääsee paremmin sisään tulkintaan.

En ole koulutukseltani kielen kääntäjä, vaan musiikkitieteilijä. Pystyn käyttämään englantia, ruotsia, saksaa ja italiaa työkaluina. Lähestyn teosta aina partituurin kautta. Periaatteessa voin tekstittää musiikkiteoksen, vaikken osaisi esitettävää kieltä yhtään, seuraamalla kapellimestaria ja partituuria.

Yleensä aloitan työn suomennoksen kanssa, joskus se pitää tehdä itse. Tutustun teokseen kuuntelemalla, jos mahdollista, ja lukemalla sekä partituuria että tekstiä. Tekstin kirjoittaminen alkaa perus word-asiakirjasta, josta se sitten siirretään joko Power Point –ohjelmaan tai johonkin erityiseen tekstitysohjelmaan.

Keskeistä tekstittämisessä on ajoitus, sanojen pitää osua oikeaan kohtaan soivan musiikin kanssa.

Merkitsen kaikki tekstin vaihdokset partituuriin. Teksti pitää pilkkoa sellaisiin osiin, jotka jokainen pystyy lukemaan siinä ajassa, mikä sisällön musiikillinen kesto on. Koko suomennosta ei pysty musiikkiin yleensä sijoittamaan, varsinkin nopeissa kohdissa pitää sisältöä muokata luettavaksi kokonaisuudeksi. Liian suuri määrä tekstiä vie kuulijan huomion. Ja välillä pitää tulla tyhjää, tilaa pelkälle musiikille. Parhaimmillaan onnistuu niin, ettei kuulija huomaa lukevansa vaan pystyy keskittymään lavan tapahtumiin ja musiikin kuuntelemiseen.

Suomalaiset ovat tottuneet tekstityksiin televisiossa, joten uskon, ettei se haittaa keskittymistä siihen tärkeimpään, käsillä olevaan teokseen. Tekstin pitää olla sijoitettuna tilassa niin, että sen näkee vaivattomasti, mutta voi myös jättää huomiotta niin halutessaan.

Tänä syksynä teen tekstityksen Beethoven Special –konserttiin 11.10. klo 19 Turun konserttitalossa.

Tekstityksen tekemiseen menee aikaa, eniten se vaatii silkkaa näppäimistön naputtelua. Mitä kauemmin tekstiä pyörittelee, sitä pienempiin yksityiskohtiin kiinnittää huomion. Yleisö ei tietenkään näe tekstiä kuin hetken, mutta haluaisin, että lauseet ovat luonnollisen tuntuisia eikä tietenkään yhtään pilkkuvirhettäkään saisi tekstiin jäädä.

Yleensä tekstitystyö on intensiivinen ja tiivis jakso, jolloin sanat ja sävelet soivat taukoamatta päässä ja tulevat uniinkin. Siinä oppii myös musiikista sellaisia finessejä ja yksityiskohtia, jotka muuten saattaisivat jäädä minulta huomaamatta.

Jostain syystä tuntuu aina, että käsittelyssä oleva teos on musiikinhistorian hienoin!

Tekstittäminen tapahtuu aina livenä esityksessä, siinä hetkessä dioja vaihtamalla. Kun valot sammuvat, videotykki humisee ja kapellimestari kävelee orkesterin eteen, tulee yksinäinen olo - kädet hikoilevat ja kaikki mahdolliset kauhuskenaariot vilkkuvat päässä: tipahdanko kyydistä partituurin seuraamisessa, tapahtuuko joku tekninen kömmähdys, nukahdanko? Mutta kun musiikki alkaa, sitä vain keskittyy kuuntelemiseen, partituurin lukemiseen ja sormella näppäimen painamiseen. Ja ennen kuin huomaakaan, on aplodien aika ja saa huokaista helpotuksesta. Hyvä mieli hiipii pintaan, on saanut olla osa musiikillista yhteisöä. Ei tullut minusta laulajaa, mutta näin saan olla pieni osa hienoa esitystä!