Kuinka nähdä kirjastossa muutakin kuin kirjat

Kulttuuriin satsaava kunta on houkutteleva asua

Olen työssä Turun kaupunginkirjastossa. Se on tähän mennessä ensimmäinen ja ainoa kirjastotyöpaikkani. Minulla ei ole kokemusta pienen kunnan kirjastossa työskentelemisestä. Olen kuitenkin aina mahdollisuuksien mukaan yrittänyt seurata sitä, miten työtä muissa Suomen kirjastoissa tehdään.

Sellainen kunta on houkutteleva asua, joka satsaa kulttuuriin. Näin todettiin kunta-alan suurimmassa tapahtumassa Kuntamarkkinoilla tänä syksynä. Oli siis tehty kysely, jossa kartoitettiin asuinpaikan valinnan vetovoimatekijöitä. Kirjasto on tavalliselle ihmiselle halpa ja helppo tapa käyttää kulttuuria.

67 % Suomessa asuvista ihmisistä käyttää kirjastoa. Kirjastossa ihminen voi olla paitsi palveluja nauttiva kuluttaja, myös aktiivinen osallistuja ja oppija. Tämä koskee myös enemmistöä, jolla ei koskaan ole mahdollisuutta shoppailla asuinkuntaa sen mukaan missä sattuu olemaan parhaat kulttuuripalvelut. Valinnassa vaikuttavat toki muutkin tekijät.

Kirjastot tuottavat käyttäjilleen monenlaisia palveluita. Tiedotusvälineet kuitenkin tuntuvat usein haluavan, että kirjasto näyttää perinteiseltä lainastolta (lumikenkien ja polkupyörien lainauksesta sopii kyllä kertoa). Tämä luonnollisesti vaikuttaa ihmisten käsitykseen kirjastoista.

Jos itse alan jutella uuden tuttavuuden kanssa siitä missä olen työssä, keskustelun alussa puhekumppanin suusta yleensä kuuluu: ”enemmän kyllä pitäisi lukea”. Mutta upeaa kyllä, yleensä myös: ”kirjastot on tärkeitä”.

Kirjastojen palveluissa on eroja

Kirjaston henkilökunta harvemmin pääsee puhumaan mediakasvatuksen hienouksista, studia generalia -luentosarjojen teemoista tai luettelointiformaateista. Ensimmäinen asia on kuitenkin alkanut mennä peruskoulun ja toisen asteen opettajille läpi ja Turussa tässä tehdään tiivistä yhteistyötä.

Eri kuntien kirjastojen palveluissa on oikeasti eroja. Esimerkiksi Turussa on voitu toteuttaa koodauspajoja, isoja kirjailijavierailuja ja Seniorisurf -tapahtumia ja hankkia asiakkaille lainattavaksi polkupyöriä. Jossakin muualla joudutaan miettimään, tilataanko enää sitä kolmatta sanomalehteä. Mittakaava vaihtelee, mutta sekä hyvin että niukasti resursoituja kirjastoja on sekä isoissa että pienissä kunnissa.  Niissä kirjastoissa, joissa ei ole varaa pedagogisiin ohjelmiin, tehdään monilukutaitojen edistämiseksi parhaan mukaan sitä mitä pystytään.

Harvoin mediassa nousee esiin myöskään se työ mitä kirjastoissa tehdään niiden ryhmien hyväksi joiden on vaikeaa käyttää kirjastoa perinteisellä tavalla. Tai miten palvelemme marginaalisia erityisryhmiä, kuten kehitysvammaisia. Kirjastojen henkilökunnalla on kuitenkin luottamus siihen, että päättäjämme ovat sekä hyvin informoituja että kiinnostuneita kirjaston todellisesta arjesta.

Lukutaidon puolesta

Yhtenä kirjaston tehtävänä on lisätä demokratiaa – näin lausutaan myös hallituksen esityksessä tulevaksi uudeksi kirjastolaiksi. Käsitän tämän itse niin, että kirjasto pystyy tasaamaan kuoppia erilaisten sosioekonomisten ja muiden, hyvinvoinnin tasoltaan toisistaan poikkeavien ihmisryhmien välillä ja pystyy siten edistämään yksilön omaehtoista itsensä kehittämistä ja sitä kautta – mikä pitkällä tähtäimellä vielä tärkeämpää – yhteiskuntarauhaa.

Kuka olisi 20 tai 10 vuotta sitten uskonut, että Suomessakaan lukutaito ei enää ole itsestäänselvyys? Eikä tämä koske vain niitä maahan tulleita, joilla ei entisessä kotimaassaan ole ollut mahdollisuutta lukemaan oppimiseen. Lukutaidottomia on nyt kantasuomalaisissakin nuorissa.  A-studiossa 8.8. professori Jouni Välijärvi kertoi, että Itä- ja Pohjois-Suomessa on kohta armeijan verran lukutaidottomia poikia.
En missään nimessä sano, että kirjasto tällaisen ongelman ratkaisisi. Sitä pitää ratkoa perheissä, varhaiskasvatuksessa ja kouluissa, mutta kirjasto kyllä pystyy auttamaan. kun pidetään huolta, että siihen on mahdollisuudet.

Usein sanotaan, että lukuharrastus ja kirjaston käyttö tulee aloittaa lapsena, jotta siitä tulee tapa. Kirjastoissa tehdään hartiavoimin töitä, että se tapa juurtuisi myös aikuisiinkin taustasta riippumatta.

Nyt kirjastossa käynnistä pitää saada tapa paitsi lukemisharrastuksen ja perinteisen itsensä sivistämisen lisäksi myös uusien kansalaistaitojen oppimisen kannalta. Me järjestämme koodauspajoja ja teemme asiakkaiden kanssa 3d-tulosteita, mutta totuus on myös, että meillä on päivittäin asiakkaita, jotka eivät osaa käyttää tietokoneen hiirtä tai eivät tiedä mikä on kaksoisklikkaus. Eikä kyse suinkaan ole aina iäkkäistä ihmisistä. Mediavalmennuksen toisessa ääripäässä on verkkolähteiden kriittinen tarkastelu.

Kirjasto tarvitsee tilan

Kirjastoihin kantautuu silloin tällöin tulevaisuushahmotelmia, joissa maalaillaan että niiden toiminta voidaan perustaa digitaalisen konseptin varaan. Kirjasto olisi siis aineistotietokanta, kasa verkkolinkkejä ja ruudun alareunassa chat-ikkuna, missä voi kysyä neuvoa kirjastonhoitajalta. Ollaan kyllä vielä hyvin kaukana siitä, että kaikki meidän asiakkaamme pystyisivät sellaista kirjastoa käyttämään. Uudessa kirjastolakiesityksessä sanotaan onneksi myös, että kirjastolla on oltava tila.

Kirjastossa on katto korkealla ja oven pielet leveällä. Meillä on tilaa, aikaa ja palveluja myös niille ihmisille, jotka esimerkiksi kauppakeskuksista häädetään pois. Ihmisoikeuksiin kuuluu sekin, että saa olla siellä missä näkee muita, vaikka olisi rahaton. Yhteisöllisyys toteutuu kirjastossa tälläkin tavoin.

Kirjastojen sisällä kiinnostaa myös nyt sote-uudistuksen yhteydessä tapahtuva henkilöstön siirtyminen maakuntien palvelukseen. Eli mitä rahoja kunnalle oikeasti jää – ja tapahtuuko niin, että valtuustoille vapautuu yllin kyllin aikaa huolehtia opetuksesta, kulttuurista, viihtyisästä ympäristöstä ja niin edelleen.

Poliitikoilla on edessään mielenkiintoinen tilanne, kun kuntien menorakenne muuttuu. Tähän saakka on kirjastojen rahoituksesta puhuttaessa ollut helppo muistuttaa, että kuntien menoista alle 1 % käytetään kirjastoon. Tämä muuttuu merkittävästi, kun kulttuurin osuus menorakenteesta kohoaa, jahka sote-rahat on siirretty toiseen taskuun. Jos ja kun valtio asettaa verokaton, leikkaukset kulttuurista voivat olla suuria.

Kirjasto on tukeva perusta kuntalaisten ja sitä kautta kunnan kukoistukselle. Niiden ongelma on se, että niitä ei juuri vastusteta, jolloin niiden puolustaminenkin on usein laimeaa.
 

Juha Manninen
tiiminvetäjä, Turun kaupunginkirjasto
Suomen Kirjastoseuran varapuheenjohtaja

Kirjoitus on lyhennelmä Tule keskustelemaan kirjastoista! -tapahtumassa Turun kirjamessuilla 30.9. pidetystä puheenvuorosta.