Leikkiä, luovuutta ja laadukasta lastenkulttuuria

Kohtaamiseni Seikkailupuiston kanssa oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Aloitin työni Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston toiminnanjohtajana tämän vuoden alussa. Kohtaamiseni Seikkailupuiston kanssa oli rakkautta ensi silmäyksellä. Voin edelleen allekirjoittaa ensivaikutelmani: Seikkis on sympaattinen, koko maan mittakaavassa ainutlaatuinen paikka.

Olen työskennellyt aikaisemmin mm. elokuva- ja tv-draaman tuottajana. Tuolloin matka loppukuluttajan luo oli pitkä, eikä fyysistä kohtaamista ilmaisuvälineestä johtuen useimmiten syntynyt. Täällä kohtaan Seikkailupuiston pieniä ja vähän isompia asiakkaita ja heidän läheisiään joka päivä. On helppo muistaa, ketä ja mitä varten teemme työtämme.

Seikkailupuiston toiminnassa erityisesti sydäntäni lähellä ovat Seikkailupuiston arvot.

Seikkailupuiston tehtävänä on tukea lasten kehitystä ja sosiaalisia taitoja, sekä vahvistaa lasten ja heidän läheistensä yhdessä tekemistä tarjoamalla laadukkaita ja elämyksellisiä palveluja. Yhdenvertaisuus, moninaisuuden arvostaminen, yksinäisyyden ehkäisy ja kaveruuden lisääminen sekä lapsen luovuuden ja tiimityöskentelytaitojen tukeminen ovat toimintamme perusajatuksia. Niiden tärkeys tuntuu entistä ajankohtaisemmalta tässä ajassa.

Jokapäiväistä seikkailua

Seikkailupuisto tarjoaa matalan kynnyksen toimintaa noin 246 päivänä vuodessa. Puiston toiminta on joko ilmaista tai pääsymaksut ovat matalat. Tarjonta on monipuolista ja runsasta. Seikkis järjestää lapsille ympäri vuoden sekä ohjattua avointa toimintaa (ilmoittautumista ei tarvita) että säännöllistä kerhotoimintaa, esimerkiksi sirkusta, teatteria, muskareita, värikylpyjä sekä kädentaito-, media- ja animaatiokerhoja. Lisäksi tarjolla on lastenkulttuuriesityksiä, kuten teatteria, sirkusta ja musiikkia sekä erilaisia tapahtumia, kuten Talvilomatapahtuma, Lasten pääsiäinen, kesän avajaiset, juhannusjuhla ja syyslomatapahtuma.

Toukokuussa Seikkailupuistosta on varattavissa koululais- ja päivähoitoryhmille retkipaketteja. Nämä ryhmät voivat osallistua ohjattuun toimintaan niin liikennekaupungissa kuin ateljeessa ja käydä katsomassa lastenteatteriesityksen. Joulun alla Seikkailupuiston suositut kynttiläpajat ja ateljeet täyttyvät askartelijoista.

Seikkis virittäytyy kesään

Vaikkei Seikkailupuisto vaivu horrokseen talvellakaan, kesällä Seikkiksen toiminnan volyymi nousee vielä ihan eri tasolle. Seikkailupuisto vastaanottaa kesässään reilut 100 000 vierailijaa, ja se onkin yksi Turun suosituimmista lapsiperheiden vierailukohteista. Kesäkautena 6.6.–5.8.2018 Seikkailupuisto on avoinna seitsemänä päivänä viikossa.

Seikkailupuisto järjestää kouluikäisille suosittuja Aurinkoleirejä kesäkuussa ja erityislasten Minileirejä heinäkuussa. Seikkiksen toiminta laajenee kesällä yhä voimakkaammin ulos: liikennekaupunki ja pomppulinna avautuvat, puiston alueella järjestetään päivittäin ohjattuja satuseikkailuja, kädentaitoateljee siirtyy ulkotiloihin ja teatteriesitykset kesällä käytössä olevaan Helmitelttaan.

Seikkailupuiston leikkipuistoalueen toiminnot ja vain kesäisin auki olevat leikkivälineet, kuten suihkusieni, kahluuallas ja puiston halki kiemurteleva puro, houkuttelevat omalta osaltaan lapsiperheitä kesäiselle retkelle Seikkikseen. Ensi kesäksi puistoon on tulossa myös uusi kiva leikkiväline, joten käyntiä ei kannata jättää väliin tänäkään vuonna!

Seikkiksen kädentaitoateljeessa voi kokeilla luovuuttaan. Kuva: Lilli Haapala.

Pitkiä perinteitä

Universumin paras lasten rockfestivaali Seikkisrock täyttää tänä vuonna jo 20 vuotta. Tapahtuma järjestetään 16.–17.6, ja sen vetonauloja ovat mm. Mimmit, Robin Hund och hans glada orkester, Sås och Kopp sekä Mimi ja Kuku. Tapahtuman on suunnattu 2–10-vuotiaille ja heidän perheilleen, ja sen järjestää Lasten- ja nuortenkulttuuriyhdistys Vilperi ry.

Seikkailupuisto on aloittanut toimintansa 1982, mutta sen yhteydessä oleva liikennekaupunki täyttää tänä vuonna jo 60 vuotta. Liikennekasvatusta ja hauskoja päristelyhetkiä on siis tarjottu jo useammalle turkulaiselle sukupolvelle. Liikennekaupunki on edelleen yksi Seikkailupuiston suosituimmista kohteista. Tänä vuonna kannattaa olla erityisen tarkkaavainen sen risteyksissä: kaupungin kadut saavat nimittäin juhlavuoden kunniaksi nimikyltit. Nimet ideoidaan yhteistyössä lasten kanssa. Kuinkas muuten.

Seikkailupuiston toiminnanjohtaja Ella Piesala

Tietoa kirjoittajasta

Ella
Piesala
Toiminnanjohtaja
Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuisto, Nuorisopalvelut
Asiasanat: