Luominen soi pääsiäisenä

Musiikki on erottamaton osa pääsiäisen aikaa.

Musiikki on erottamaton osa pääsiäisen aikaa. Kirkolliseen juhlaan ovat monet säveltäjät antaneet oman musiikillisen panoksensa. Pääsiäiseen liittyvää taidemusiikkia on monelta vuosisadalta. Tunnetuimpia teoksia kuunnellaan vuodesta toiseen, ja monella on omat suosikkiteoksensa, jotka tuovat pääsiäistunnelman.

Suosituimpia teoksia ovat Johann Sebastian Bachin Matteus- ja Johannes-passiot. Molempia teoksia soitetaan ympäri maailmaa, ja molemmat teokset kertovat pääsiäisen ajan tapahtumista. Bach on lisäksi säveltänyt lukuisia kantaatteja, jotka liitetään pääsiäiseen. Barokkisäveltäjän teoslistaan kuuluu myös Pääsiäisoratorio, joka on jäänyt suosiossa passioiden varjoon. Muita tunnettuja, perinteisiä pääsiäisajan teoksia ovat mm. Ludwig van Beethovenin Kristus öljymäellä ja Georg Friedrich Händelin Messias-oratorio. Tunnettujen teosten joukkoon kuuluu lisäksi Stabat Mater -hymni, joka käsittelee Marian kärsimystä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikana. Katolinen hymni on peräisen 1200-luvulta, ja musiikkia siihen ovat säveltäneet monet taidemusiikin säveltäjät - muun muassa Giovanni Battista Pergolesi, Joseph Haydn ja Krzysztof Penderecki.

Turun filharmonisen orkesterin pääsiäiskonsertissa soi tänä vuonna Joseph Haydnin oratorio Luominen. Teos kuvaa luomiskertomuksen musiikin keinoin, ja se nousi yleisön suosioon heti kantaesityksestään lähtien. Kantaesitys oli yli 200 vuotta sitten, huhtikuussa 1798 Wienissä. Itävaltalaista Haydnia pidetään klassismin ajan säveltäjänä ja oratorio kuuluu hänen suurimpiin ja tunnetuimpiin töihinsä. Klassismin ajalla Wien oli musiikkielämän keskus - ja Haydn yksi ajan johtohahmoista. Musiikissa siirryttiin duurivoittoisempaan sävellystapaan, ja melodian roolia korostettiin. Aikakauden musiikkia leimaa tietynlainen harmonioiden kepeys ja tarkoissa muotoraameissa pitäytyminen.

Haydnin mestariteos alkaa kaaoksen kuvauksella.

Lähes kaksi tuntia kestävä Luominen hahmottuu kolmeen osaan. Teos alkaa kaaoksen kuvauksella ja ensimmäisessä osassa Jumala luo taivaan ja maan. Toisessa osassa Jumala luo eläimet, ja kolmannessa osassa Aatamin ja Eevan. Teos päättyy loppukuoroon, jossa ylistetään Jumalan työtä. Vaikka Luominen ei suoraan liity pääsiäisen ajan tapahtumiin, istuu se kirkollisella aiheellaan hyvin pääsiäiseen. Haydnin sävelmaalaileva musiikki tempaa taatusti kuulijan mukaansa.

Teos kuullaan pitkäperjantaina 19.4. klo 18 Turun tuomiokirkossa. Turun filharmonista orkesteria johtaa Edward Ananian-Cooper, joka johti menestyksekkäästi viime vuoden pääsiäiskonsertin. Solisteina konsertissa kuullaan sopraanoa Hanna-Leena Haapamäkeä, tenori Mika Pohjosta sekä basso Nicholas Söderlundia. Kuoroina kuullaan Chorus Cathedralis Aboensista sekä Turun konservatorion kamarikuoroa.

Vasemmalta oikealle: Edward Ananian-Cooper, Hanna-Leena Haapamäki, Mika Pohjonen, Nicholas Söderlund.

Tervetuloa kuuntelemaan!

 

 

Tietoa kirjoittajasta

Paula
Kahtola
tiedottaja-markkinoija vt.
Turun filharmoninen orkesteri