Nelivuotiaan kulttuurikurkistuksessa aikuisenkin silmät näkevät toisin

Kesäinen kulttuuri-Turku tarjoaa iki-ihanien Seikkailupuiston ja Ruissalon sekä jäätelökioskien lisäksi paljon, paljon muutakin leikki-ikäistä kiinnostavaa. Esimerkiksi Turun linnaan ei ainakaan tämä ritareista, kuninkaallisista, merirosvoista ja sotilaista ammentava, kaikista mahdollisista palikoista ”maailmoja” tekevä ja roolileikkeihin täysillä eläytyvä nelivuotias kyllästy. Seitsemän linnakeikkaa takana, ja lisää toivotaan.

Tällä kertaa ehdimme muun muassa tällaista Tall Ships Racen ja mökkiviikonlopun välissä.

"Se Hashi-tyyppi tekee maailmoja,
ja mä rakastan maailmoja"

– Äiti, se on jättitorvi äärettömään avaruuteen ja kuitenkin se ihan kaikki on täällä.

Osuva lausahdus Wäinö Aaltosen museon Jacob Hashimoton Giants and uncertain atmospheres -näyttelyssä, kun olimme astelleet massiivisen Never comes tomorrow -installaation luo. Huomaan pian, että nelivuotiashan näkee Hashimoton töistä usein jotain todella oleellista, joka saattaa itseltä jäädä näkemättä.
Siksi vähän kismittääkin, kun Emil ojentaa ihastuneena kättään kohti puukuutiota osoittaakseen siinä olevaa kuvaa, ja välittömästi nurkan takaa kuuluu ”Ei saa koskea!”. No, ymmärrän, näyttelyssä saattaa toisinaan vierailla riehakkaampia lapsikatsojia ja -ryhmiä, ja ehkäpä on tarvittu silmiä selkäänkin. Siirrymme siis kauemmas, ettemme aiheuta rytmihäiriöitä.

Gas Giant -teosta ihastellaan pidempään ja se saa mielikuvituksen villiin laukkaan.

– Ajattele äiti, jos jokaisesta kuvasta pääsisi aina uusiin ja uusiin maailmoihin! Ihan kuin mä olisin tuolla noin, sanoo pieni mies ja levittää kätensä sivuille.

Kerron, että ehkäpä teoksen nimi viittaa johonkin koko ajan laajenevaan tähteen avaruudessa. Kattoon katsoessa kieltämättä tuntuu siltä kuin nousisi itse osaksi teosta, jotenkin digitaalisenakin näyttäytyvää, räjähtävän värikästä maailmaa. Mielikuvituskalan suomujakin siellä nähdään. Lopulta isojen asioiden miettiminen saa myös nelivuotiaan silmän lurppaamaan. Mutta vain hetkeksi.

Työpajassa Emil tekee mielellään pahvipyörylään maalauksen, joka pääsee myöhemmin osaksi yhteisteosta. Kieli keskellä suuta pyöritellään keltaista, kunnes mieleen muistuu, että vihreä tulee keltaisesta, kun siihen laittaa sinistä.

– Metsä ja aurinko, tuli niiden värit! Yötä mukaan! ja sivellin pyörittää yönmustaa ja tummansinistä. Samalla tulee juteltua mukavan työpajanvetäjän kanssa kotona odottavasta Siiri-kissasta, joten luontevasti työn nimeksi tuli Metsä, jossa on kesä ja yö, sinne Siiri-kissa piiloutui. En voi olla naurahtamatta – on minimies ainakin kuunnellut, kun olen lukenut Hashimoton teosnimien suomenkielisiä vastineita. Pitkä ja kuvaava nimi.

Työpajan vetäjällä oli lopuksi pelisilmää, kun hän antoi lapsitaiteilijoille kullekin juhlallisesti kultaiset pinssit kunniamerkkinä hyvästä työstä.

Hypnoottisesti keinuva veneinstallaatio Armada oli vierailupäivänämme epäkunnossa, mutta katosta riippuva laivameri oli keinumattakin ihan ”Ooh”.

– Ihan kuin Tall ships race [tooshipreis], paitsi näitä on enemmän! Ja nämä ovat kaikki samankokoisia. Jokirannassa oli monenkokoisia ja siellä merellä. Mutta onko tämä huone Tall ships race? Voinko uittaa ihan vain yhtä tuollaista mökillä? Saisinko minä muuten saman jätskin täällä kalakahvilassa (!) kuin silloin jokirannassa? Kuinka monta kalaa siinä akvaariossa on, onko siellä valkohaita?
Menemme siis tällä kertaa tyvenen Armada-kokemuksen jälkeen WAM:n kahvilaan, jonka vieressä aulassa tosiaan on tuo tuttu, ihana akvaario. Valkohaita ei näy, mutta samanikäisille kahvilankävijöille pitää kuitenkin niistä käydä kertomassa.

Hashimoto oli menestys. Vierailu jäi lyhyemmäksi kuin yksin tai aikuisporukassa tehtynä, mutta värikästä taidetta muisteltiin vielä illallakin. (Ja niitä valkohaita, joita ehkä kuitenkin saattoi akvaarion yläosassa näkymättömissä olla.)

• WAM:ssa Jacob Hashimoton Giants and uncertain atmospheres vielä 24.9. saakka.
• Avoimet viikonlopputyöpajat 19.–20.8., 26.–27.8., 9.–10.9., 16.–17.9., 23.–24.9. klo 10–17, värikkäitä paperikollaaseja.
• Lasten viikonloppu la–su 2.–3.9. klo 10–15 (näitä ei kannata lapsellisten missata).

Kuralan kylämäki – kuin astuisi Koiramäkeen

Kuralan kylämäkeen lähdemme pyöräretkitunnelmissa. Pitkä tauko on viime visiitistä, ja jo aitausten väliin kurvatessa on sovittu, että ensin rapsutetaan kunnolla lampaita ja hevosia, alkupään kesälaiduntajia Timppaa ja Lilliä.

– Voi äiti, onko tuolla vauvalampaita! Ja oli niitä karitsoja, alkukesästä aika lailla kasvaneita.

Vinkki! Ota pussissa tuoreita voikukanlehtiä mukaan herkuksi Kuralan kylämäen lampaille ja hevosille. Innokkaat syöttäjät ovat peranneet alueen liki puhtaaksi voikukasta – muutahan ei karvakavereille saa antaa.

Rapsuttelujen jälkeen mennään kokeiluverstaalle, josta napataan kainaloon keppihevonen, kun verstaspuuhat olivat tällä kertaa vähän isommille. Pienet esteratsastuskisat pihalla alkajaisiksi uusien kavereiden kanssa. Sepän pajan ovetkin olivat auki, ja sinnekin pääsimme kurkistamaan.

Kahvila Omenan ja Kanelin munkit ja pullat sekä mehut on pakko ottaa vahvistukseksi ennen Kylämäki-kävelykierrosta. Ja voi, mikä kierros se sitten olikaan!

Erilaisia hahmoja pääsi askartelemaan Iso-Kohmon pihamaalla, jossa myös kanat ja kukko kuopsuttelivat kanalansa edessä.

– Tää on ihan kuin Koiramäestä! Vai ollaanko me Vaahteramäen Eemelin kotona? Missä on Eemelin puuverstas? Voitko äiti muuten veistää mulle pössykän joka Eemelilläkin on, mössykkä minulla on! Katso äiti, traktori! Ihan kuin oikea Pikku Traktori! ja tallille kirmatessa laulella luritellaan:

Pikku Traktori, taas puksuttaa. Aatu-farmari, sitä ohjastaa…

Iso-Kohmon ja Vähä-Kohmon tilalla riitti mielikuvitukselle miljöötä. Vähä-Kohmon pihapiiriin on lasten leikille pyhitetty pieni tupa kaikkine huonekaluineen sekä valloittava kyläpuoti vanhoine puodin tarvikkeineen.
– Äiti, minä olen ihan oikea kauppias. Täällä on rahaakin.

Pian ryhmä italialaisia Europeadeen osallistuvia turisteja tulee puotiin ja Emil kysymään, toki suomeksi, josko he ostaisivat tuoretta leipää.

– Se on vain viisisataakymmenen markkaa, osaa pieni eläytyä, kun ensin kuulee, ettei euroja käytetty 1950-luvulla.

Ja kielimuuri ei ole ikinä ongelma, kun on lapsista tai italialaisista kyse. Jokainen lähti leikkiin. Puotileikeissä vierähti kevyesti tunti. Välillä mukaan tuli isompia lapsia, jotka alkoivat kauppiaiksi ja maksoivat myös pienemmille leikkijöille leikkipalkkaa siivoamisesta, tarjoilusta ja puodin järjestämisestä. Vanhemmat saivat mukavan aurinkoisen eväs- ja lueskeluhetken pihalla, kun iso joukko eri-ikäisiä lapsia oli täysin puotileikin lumoissa – ainoatakaan nahistelutilannetta ei tullut.

Lapset kokivat, että oli heidän vastuullaan pitää puoti siistinä ja tavarat ehjinä. Niin ne myös pysyivät sellaisina.

Koko perinnemaisemareitti tuli käveltyä ja jokainen siellä kesällä laiduntava hevonen ja lammas bongattua, miltei jokainen rapsutettuakin. Metsämansikoita ja mustikoitakin maisteltiin useassa kohdassa.

Kesän pyöräretkikohteena lapsen tai lasten kanssa Kuralan kylämäki on ihan ehdoton. Alueelle on ihana tulla piknikille, mutta pienellä rahalla saa meheviä herkkuja kahvilastakin.

Kesän varma lasten
kulttuurikeidas, ei vain leikkipuisto

Seikkailupuisto Seikkiksessä toki olimme tälläkin lomalla useampaan otteeseen, ja nyt elokuussa vielä menemme – tulevan sunnuntain 6.8. Musapiknik on jokakesäinen elokuun kohokohta.

Suihkusieni ja kahluupurot ovat varmoja hittejä helteellä, mutta pelkästään niihin ei puistokäynnillä kannata jäädä. Koekaniini Koposen kokemuskeskus ja kädentaitopajat ovat sellaisia, joihin voi hyvin mennä jo aika pienenkin kanssa, osallistua kun voi itsekin ja ammattitaitoiset ohjaajat ovat taitavia kaikenikäisten kanssa. Tasokkaiden teatteriesitysten ikärajat ovat suosituksia, joten jos lapsi on hyvä keskittyjä tai tottunut seuraamaan esityksiä, kannattaa rohkeasti mennä katsomaan.

Musapiknik 6.8. sunnuntaina. Koko ohjelma esimerkiksi täällä. Seuraa Seikkistä myös Facebookissa!

Kesäisin kulttuuriterveisin,
pienisuuri ajattelija, suuri luonnonystävä ja ritari-merirosvo-poliisi-palomies-sankari Emil, 4 v, sekä äitinsä