Pääsiäismunat kertovat

Maagista voimaa, onnea ja suojelua

Pääsiäismunat kertovat

Turkulainen OvoDcor-yhdistys on nimensä mukaisesti koristeltujen munien asialla. Jo 30 vuoden ajan sen jäsenet ovat keskittyneet Euroopan eri alueiden pääsiäismunaperinteisiin. Luostarinmäen käsityöläismuseon pääsiäisvierailijoihin he ovat kuuluneet jo 25 vuoden ajan. Kävijät ovat saaneet ihmetellä ja ihastella kuinka taidokkaat kuviot syntyvät Itä-Euroopasta peräisin olevalla vaha- eli batiikkitekniikalla.

Muna on yleismaailmallinen elämän vertauskuva. Sen on uskottu sisältävän maagista voimaa, tuovan onnea sekä suojelevan vaaroilta. Pääsiäismunien koristelun historialliset juuret ulottuvat esikristilliseen aikaan. Myöhemmin aiheet ovat saaneet kristillisen merkityksen.

Koristelun symbolikieli Euroopan eri maissa on rikasta. Ukrainalaisissa pisanka -munissa eläimet, aurinko ja kasvit ovat maalaisyhteisössä merkinneet hyvää sato- ja karjaonnea. Ristit, kolmio ja verkko ovat yleensä Kristuksen ja Pyhän kolminaisuuden symboleja. Myös väreillä on omat merkityksensä: punainen on elämänilon väri, keltainen viisauden, vihreä uudelleen syntymisen ja nuoruuden ja sininen taivaan ja hyvän terveyden väri.

Jokaiselle jotakin

Munia on annettu lahjoiksi paitsi pääsiäisenä myös eri elämäntilanteissa: lapsen synnyttyä, kuoleman kohdatessa tai vaikkapa rakkauden tunnustuksena. Keski-Saksassa, Oberhessenissä oli tapana kirjoittaa pääsiäismunaan pieni viesti, tavallisimmin 1800-luvun runokirjoista kopioitu rakkausruno.

Eri-ikäisille annettiin eri tavoin koristeltuja munia. Lapset saivat kirkkaan värikkäitä kun taas teini-ikäisten pisankoihin jätettiin paljon valkoista näkyviin. Sillä tavoin kuvattiin heidän vielä avointa tulevaisuuttaan. Aviopari sai ns. neljänkymmenen kolmion pisankan. Kolmiot edustivat kaikkea sitä, mitä aikuinen elämässään kohtasi. Vanhuksille annettavissa munissa oli usein kuvattuna tikapuut tai portti, jotka viittasivat taivaaseen pääsyyn.

 

Leena Vuorio
tutkija, Luostarinmäen käsityöläismuseo

OvoDecor -yhdistys esittelee pääsiäismunien koristelutekniikoita ja symbolikieltä Luostarinmäen käsityöläismuseossa 26.–27.3. klo 10–16.