Touhua ja vipinää lapsille kevätkaudella

Olin niin vaikuttunut näkemästäni, että sieltä ne tulivat, onnen ja ilon kyyneleet.

Uuden vuoden tervehdys lastenkulttuurin suunnittelijalta!

Lastenkulttuurin suunnittelijan vuosi vaihtui vauhdikkaasti, muutaman tuhannen kanssajuhlijan kera, lasten uudenvuoden tapahtumassa. Vipinää riitti. Lasten liikunnan ihmemaassa Kupittaan urheiluhallissa eivät tuntuneet joulukinkut osallistujien vatsassa painavan, sillä sen verran ketterästi ja touhukkaasti liikuntaleikit sujuivat. Hallissa oli myös monen moista muuta aktiviteettia, kuten legojen kanssa rakentamista. Ja värittäminenhän on nykyisin in, aikuistenkin keskuudessa.

Yhdessä lasten kanssa juhlistimme uudenvuodenaattoa mindfulness-asenteella, siis värittäen.

Mehän emme toki värittäneet mitään värityskirjoja – liian vaatimatonta uuden vuoden viettoon, vaan värityksen kohteina olivat pahviset leikkimökit ja olipa mukaan eksynyt yksi avaruusrakettikin. Värittämisen lumoissa viihtyivät hyvin myös perheen aikuiset ja allekirjoittanut!

Pihalla sai leikkiä myös lumella, sillä Seikkiksen lumityöpajassa värjättiin lunta. Ihan totta, kyllä, lunta. Liikunnan palvelualueen velhot olivat onnistuneet taikomaan lasten iloksi lumikasan pihalle. Seikkiksen Timantti-teatterissa fiilisteltiin uuden vuoden tunnelmia Mimin ja Kukun kanssa. Lasten uudenvuoden tapahtuman kruunasi tietysti lasten oma ilotulitus. Upea ilotulituskokonaisuus helli silmää, mutta viereltä kuuluvat lasten ilon kiljahdukset ja onnen huokaukset hellivät mieltä vielä enemmän, ja ne saivat sydämeni hehkumaan ja silmäkulman kostumaan.

Koulutaiteilijatoiminnan satoa

 

Liikutuksen hetkistä puheen ollen - osallistuin taannoin Paattisten koulun joulujuhlaan. Olemme viime syksyn aikana aloittaneet koulutaiteilijatoiminnan Paattisten ja Pansion kouluissa. Koska Paattisten koululla koulutaiteilijana on sirkustaiteilija, oli joulujuhla sirkusteemainen. Istuin ylpeänä eturivissä ja ihailin lasten esityksiä. Koululaiset esittivät, kuinka matematiikkaa, äidinkieltä ja kuvaamataitoakin voi opetella sirkuksen keinoin. Loppujen lopuksi ei tainnut löytyä yhtään oppiainetta, jota ei olisi voinut opiskella sirkuksen keinoin.

Olin niin vaikuttunut, mykistynyt ja liikuttunut näkemästäni, että sieltä ne tulivat, onnen ja ilon kyyneleet.

Pansion koulun koulutaiteilijatoimintaan pitäisi mennä tutustumaan lähipäivinä. Selviänköhän siitä kuivin silmin?

Syksyn aikana aloitimme harrastekokeilusarjan lähialueilla. Lähiöalueiden nuokkareilla ja kouluilla lapset ovat saaneet maistiaisia robottitanssista, biittimiitistä, kuvataidetyöskentelystä, sirkuksesta, valokuvauksesta ja kuvankäsittelystä, laulamisesta ja sarjakuvien tekemisestä. Tammikuun lopussa jatketaan taas erilaisten kulttuuriharrastekokeilujen, työpajatyöskentelyn ja perheiden viikonlopputapahtumien parissa.

Tutustu tarjontaan ja tule mukaan!

Menoa ja meininkiä lapsille ja lapsiperheille riittää siis myös kevätkaudella. Ehkä tapaamme Ipanahipoissa Turun messukeskuksessa 30.1. tai filharmonisen orkesterin Lasten musiikkisalongissa 31.1. Seikkailupuiston Timantti-teatterissa. Kansainvälistä Harry Potter -iltaa vietetään pääkirjastolla 5.2. Nyt olisi oiva tilaisuus pukeutua Velhoksi, ottaa oma huispausluuta mukaan ja tulla tekemään taikoja.

Hovitaitoja voi harjoitella Turun linnan prinsessakursseilla 28.2. Linnan, Wäinö Aaltosen museon sekä Kuralan Kylämäen avoimissa työpajoissa ja kursseilla voi osallistua monenlaiseen taideilmaisuun ja oppia uutta oman tekemisen kautta. Huhtikuun puolesta välistä lähtien Turun Kaupunginteatteri hemmottelee lapsiperheitä Robin Hoodin sydän -näytelmän vauhdikkaalla tulkinnalla Logomo-teatterissa. Kevään mittaan ohjelmassa on mm. Lasten musiikkijuhlat, Lastenkulttuurin superviikot sekä vauvojen ja taaperoiden oma kulttuuriviikko.

Uuden vuoden aattona värittämispuuhien lomassa minulla oli ilo esitellä kevään lasten vapaa-ajan toimintaa ja jakaa uunituoretta kevään 2016 Mitä tekis? -lasten ja nuorten tapahtumaesitettä.

Jos kevään kuluessa hiemankin mietityttää, että mitä tekisi, niin kannattaa ottaa avuksi Mitä tekis? -esite. Sieltä löytyy varmasti mukavaa tekemistä monenlaiseen makuun!

Leena Hiltunen
 

Kirjoittaja
Leena Hiltunen
Lastenkulttuurin suunnittelija
Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala