Vanhan kirjastotalon kätköissä

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosaston elämää

Musiikintutkimus, NYT! -seminaari kokosi 11.1.2019 musiikintutkijat yhteen musiikkiosaston Stagella.

Musiikkiosaston neuvontatiskillä työskentelevät ahertavat Topeliuksen ja Runebergin tarkkailevien katseiden alla. Meihin, samoin kuin kaikkiin musiikkiosastoihin Suomessa, ovat kääntyneet myös asiakkaiden ja muun kirjastoväen kysyvät katseet: ”Hei, te siellä musiikkiosastolla. Miten te vastaatte ympäröivän yhteiskunnan muuttuneisiin tarpeisiin?”

Tunnistan hyvin ne muutoksen tuulet, jotka puhaltavat pääkirjaston avoimista ovista tänne vanhan kirjastorakennuksen yläkertaan. Puuskittainen tuuli kantaa välillä sisään näkemyksiä, jotka hyvällä tavalla kyseenalaistavat totuttuja ajatusmalleja. Toisaalta läpivedossa on aina se vaaransa, että puhurien tomuttaessa pölyttyneitä pintoja, ilmaan nousee jotain sellaista, mitä ei soisi menetettävän. Pitkään ristivedossa istuminen aiheuttaa myös viiltäviä kipuja ja särkyjä, joita ei välttämättä lääkitä linimentein. Sellaisia, jotka kannetaan vaieten.

Vanhasta tehdään uutta

Muutoksen hidas prosessi on käynnistynyt vuosia sitten ja se näkyy nyt musiikkiosaston arjessa. Viikoittain Taiteiden talon portaikon puisia askelmia kipuaa asiakkaita, jotka eivät ole hetkeen käyneet musiikkiosastolla. Hämmästys on usein suuri. Asiakkaat ihastelevat monipuolista ja laajaa kokoelmaa upeissa tiloissa, ihmettelevät uusia palveluita ja muistelevat vanhoja kokemuksiaan. Jokaisella heistä on mielikuvansa kirjastosta – useimmilla se on nostalginen ja kuljettaa muistelot kauas menneisyyteen.

Joukkoon mahtuu tietysti myös vierailijoita, joita uudistukset eivät miellytä. Sellaisia, joiden mielikuva kirjastosta on niin selkeä ja vakiintunut, etteivät he tunnista säilynyttä toiminnan ydintä uuden muodon alta. Saleissa on hälinää tai liian usein musiikkia. Koko pääkirjastosta ei tunnu löytyvän hiljaista soppea, jossa aineistoon voisi syventyä rauhassa.

Anna meille tilaisuus tehdä uudenlaisen kirjastomaailman musiikkiosasto sinulle tutuksi.

”Katso tarkemmin”, tekisi mieleni sanoa heille, sillä kaiken uuden alta löytyy sama vanha toiminnan perusta. ”Tule tänne huomenna, kun on sunnuntai ja rauhallista tai tule torstaina, kun Stagella soi. Poikkea keskiviikkona, kun yhdessä kuuntelemme musiikkia Hittimittarissa tai illemmalla, kun Robert luennoi. Anna meille tilaisuus tehdä uudenlaisen kirjastomaailman musiikkiosasto sinulle tutuksi.”

Kirjastonhoitaja Tuomas Pelttarin kanssa ”Portaat purppurasumuun” -kirjasta keskustelemassa tietokirjoittaja Aku-Tuomas Mattila sekä SIG-yhtyeen kosketinsoittaja Juha Oksanen (31.10.2018)

Musiikkiosaston palvelut ovat kaikkia varten

Sinä aikana, kun osasto on ollut Taiteiden taloksikin kutsutun vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa, ovat musiikkiosaston palvelut uudistuneet. Kokoelmien hoitamisen lisäksi toiminta keskittyy laajan aineiston sisältöjen avaamiseen erilaisina tapahtumina ja aineistonostoina aulatilassa sekä saleissa. Musiikkiosastolla on kieltämättä välillä menoa ja meininkiä! Stagella järjestettävillä luennoilla vierailevat asiantuntijat perehdyttävät tarkemmin musiikin ilmiöihin. Musasto LIVE keikoilla pääsee kuulemaan elävää musiikkia – tuttua sekä tuoreempaa kokeellista ääntä.

Tammikuussa 2018 Turku Band Festival jalkautui musiikkiosastolle ja Stagella esiintyi mm. John Smith, joka taikoi ääntä siniaaltojen liikkeestä ja sähkön särinästä.

Kaikille kaupunginkirjaston asiakkaille musiikkiosasto ei kuitenkaan ole tuttu. Se on huomattu esimerkiksi alakerran Kirjallisuuden ja taiteiden osaston neuvonnassa, josta monesti ohjataan asiakkaita talon toiseen kerrokseen.

Kesällä 2018 Kimi Kärki ja Janne Leimola kuvasivat musiikkiosaston toimintaa esittelevän videon tehdäkseen uusia palveluja tunnetummaksi. Tammikuussa 2019 julkaistussa esittelyvideossa musiikkiosasto kylpee lempeässä valossa Markus Myllykankaan ’Hän nukkuu puiden keskellä’’-biisin soidessa taustalla. Musiikkivideoon kannattaa tutustua heidänkin, joille Turun kaupunginkirjaston musiikkiosasto on jokapäiväinen tuttava.

 

Puiset portaat kannattaa kavuta tai etsiä hissi ensimmäisen kerroksen nurkasta, sillä musiikkiosaston palvelut ovat kaikkia varten. Osastollamme voi varata digitointihuoneen ja muuttaa C-kasetteja, LP-levyjä sekä VHS-kasetteja digitaaliseen muotoon ja skannata valokuvien lisäksi positiiveja, negatiiveja ja dioja. Soittohuoneessa saa harjoitella omalla instrumentillaan tai tunnelmoida kirjaston pianolla. Kahden viikon ajaksi voi lainata kotiinsa kitaran, ukulelen tai kanteleen ja niille viritysmittarin.

Kuuntele kuiskivaa kivijalkaa

Sellaista pientä arjen romantiikkaa Vähätorin laidalla – rakkautta vanhaan kirjastotaloon ja sen kuiskivaan kivijalkaan.

Oma katsantoni musiikkiosaston arkeen on varsin tuore. Aloitin tammikuussa 2018 työskentelyn vanhalla puolella alakerran Kirjallisuuden ja taiteiden osastolla ja syksyllä sain sijaisuuden musiikkiosaston toiminnanvastaavana. Olen onnekas, enkä vain saadessani tämän työmahdollisuuden. Olen onnekas löydettyäni maailman, johon kuulun.

Taustaltani olen kolmannen sektorin kulttuuriaktiivi ja äänellisen kulttuurin tutkija. Intohimoinen suhteeni tietoon on kirjastoalan opintojen ja kirjastossa työskentelyn aikana vahvistunut uusin tavoin.

Tiedättekö sen kohtauksen Kaunotar ja hirviö -animaatioelokuvasta, kun Belle kävelee hirviön kirjastoon. No, siltä minusta on aina tuntunut kirjastoissa. Yhtä aikaa haltioituneelta ja kauhistuneelta – kaikki tämä tieto ja kuvitteelliset maailmat, ja niin vähän aikaa. Siltä minusta tuntuu joka päivä, kun näen kokoelmista vastaavien kollegoiden pöydillä uutta aineistoa. Voisin lainata ja varata kotiin vietäväksi kaiken – jos vain vielä ehtisin ne jossain välissä lukea.

Sellaista pientä arjen romantiikkaa Vähätorin laidassa – rakkautta vanhaan kirjastotaloon ja sen kuiskivaan kivijalkaan. Ai niin, onhan meillä vielä jotain rauhaa kaipaaville. Lukuhuoneemme on yksi pääkirjaston hiljaisista lukutiloista.

 

Hanna Kaikko

Tietoa kirjoittajasta

Hanna
Kaikko
FM, musiikintutkija, kirjastonhoitaja, tietokirjoittaja, kulttuuriaktiivi ja muusikko
Kirjastopalvelut
Kaikko työskentelee tapahtumavastaavan sijaisena Turun pääkirjaston musiikkiosastolla aina toukokuun 2019 loppuun asti.