Halikon Puotilan kuppikivi

Tarkkasilmäinen saattaa löytää Halikon Puotilan tilalta rautakautisen kuppikiven. Pellon reunalta löytyvässä kivessä oleva vaatimaton syvennys kertoo suomalaisten vanhoista uskomuksista. Pappi, kansanperinteen tallentaja Christfrid Ganander kuvailee vuonna 1789 kirjassaan Mythologia Fennica kuppikiviä yhtenä mahdollisista uhripaikoista. Muiksi hän mainitsee lehdot, puut, kivipaadet, kalliot, lähteet, erityiset aitat ja kirkot.

Anna-Leena Siikala on tutkinut pitkään itämerensuomalaisten uskomuksia ja kertoo, että kun pyhät lehdot katosivat tai hävitettiin, pyhät kivet ja puut säilyivät. Suomessa paikkojen tarkoitus ei ole ollut yksiselitteinen, esimerkiksi karhun kalloja on ripustettu puihin ja se on liittynyt karhunpalvontaan eläimenä. Suomalaisille pyhät paikat ovat voineetkin olla pyhiä monista syistä, mutta kertovat ihmisten aiemmasta suhteesta ja yhteydestä luontoon.  

 

Kivillä, kuten muissakin uhripaikoissa uhrattiin hengille ja vainajille useimmiten ruokaa, mutta Gananderin kuvauksen mukaan myös esimerkiksi rahaa, tinaa ja hopeaa. Toiveena saattoi olla hyvä onni elämässä tai sairaudesta paraneminen. Siikala kertoo, että tilaisuuteen saatettiin liittää myös rituaalista laulamista ja maljojen juomista. Uhreihin kajoamiseen uskottiin liittyvän ankaria seurauksia. Välillä kuppikivien sijainnissa oli suora yhteys kalmistoihin, joskus kivet olivat asumusten lähettyvillä, mutta usein sellaiset sijaitsivat pyhässä lehdossa. Anna-Leena Siikalan mukaan pyhän lehdon merkkejä olivatkin kivi, puu ja lähde.

Kuvat: Kaisa Lehtonen, Turun museokeskus 2012.

Kirjallisuutta

• Ganander, Christfrid: Mythologia Fennica, 1789.
• Siikala, Anna-Leena: Itämerensuomalaisten mytologia, SKS 2012.
• Siikala, Anna-Leena: Suomalainen šamanismi: Mielikuvien historiaa, SKS 1992.