Työ ja tulevaisuus

Sarjan ainoa naishahmo on sommiteltu istuntosaliin selkä kansanedustajistoon päin

Wäinö Aaltosen museon terassilla kolme pronssifiguuria seisoo tervehtimässä ohikulkijoita. Raivaaja varjostaa kädellä silmiään ja tähyää kohti vielä kesyttämättömiä maita. Henkinen työ taas luo katseensa alaspäin, suurissa mietteissään, vasen käsi kohotettuna kuin valmiina alkamaan puheen. Kolmas hahmo on lasta kantava nainen. Naisen sylissä noin kaksivuotias poikalapsi nostaa iloisena kätensä tervehdykseen. Hän on Tulevaisuus.

Figuurit kuuluvat Työ- ja tulevaisuus -sarjaan, jonka kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen suunnitteli vuonna 1930 taidekilpailussa nuoren kansakunnan tärkeimmän rakennuksen, Eduskuntatalon, suureen istuntosaliin. Kilpailussa ykkössijalle tullut Aaltosen teossarja koostuu viidestä alastomasta ihmisfiguurista, jotka oli sommiteltu puhemiehen paikan takana kaartuvan suuren seinän korkeisiin nisseihin eli syvennyksiin.

Sarjaan kuuluvat kaksi viimeistä hahmoa ovat miehiä: Usko ja Sadonkorjuu. Ensimmäisessä kilpailu-luonnoksessa figuureilla oli käsissään attribuutteja: Sadonkorjuulla viljalyhde, Henkisellä työllä lyyra, Raivaaja on pysähtynyt hetkeksi levähtämään kuokka toisessa kädessään. Aaltosen teossarjassa kaikki yhteiskuntaa rakentavat työroolit oli varattu miehille. Ajan arvojen mukaisesti naisen työ oli äitiys, tulevaisuuden sukupolven kasvattaminen ja kodista huolehtiminen.

Wäinö Aaltosen teossarja Työ ja tulevaisuus museon terassilla. Kuva: Raakkel Närhi.

Sarjan ainoa naishahmo on sommiteltu istuntosaliin selkä kansanedustajistoon päin, toisinpäin kuin mieshahmot. Asetelmalla vielä korostettiin ajan naisten rooliin kuuluvaa sisäänpäin kääntymistä ja tehtävää kodin hengettärenä. Kohti kansanvaltaa ja kansanedustajia katsoo poikalapsi äitinsä olan yli: hän on isänmaan toivo, uusi sukupolvi. Tulevaisuus-veistoksen mallina oli kuvanveistäjä Aaltosen sisko Lempi Hellaakoski lapsensa kanssa. Hahmojen alastomuus myös aiheutti aikalaisissa vahvoja reaktioita, teoksia vaadittiin jopa poistettavaksi siveyssyistä.

Vaikka naisia oli jonkin verran ollut julkisissa viroissa, ajan perinteiset arvot näkyivät kansanedustajistonkin kokoonpanossa: teosten kilpailuvuoden vaaleissa naiskansanedustajien määrä notkahti koko historian alhaisimpaan määräänsä, 11 edustajaan. Vasta sota-aika tasasi sukupuolirooleja työelämässä, kun teollisuuden, maatalouden ja monien muiden alojen työt oli hoidettava myös miesten ollessa rintamalla. Tosin sodan jälkeen palattiin taas jonkin verran takaisin edeltäviin sukupuolirooleihin. Naiskansanedustajien määrä nousi yli 40 prosentin vasta niinkin myöhään kuin 2007.

Eduskunnan teossarja oli alun perin suunnittu toteutettaviksi kullattuina pronssivaloksina. Rahatilanteen ollessa niukka, teokset toteutettiin kullattuina kipsiteoksina, tarkoituksena valaa veistokset pronssiin myöhemmin. 1960-luvulla vihdoin tartuttiin toimeen, ja veistokset valettiin pronssiin, mutta edelleenkään alkuperäinen suunnitelma ei toteutunut, vaan Eduskuntataloon sijoitettiin nyt ruskeaksi patinoidut pronssiveistokset. Alkuperäiset kullatut kipsit talletettiin Wäinö Aaltosen museoon. Vuonna 2017 valmistuneessa Eduskuntatalon peruskorjauksessa pyrittiin palauttamaan talon alkuperäistä tyyliä ja sisustusta, ja samalla istuntosaliin siirrettiin kullatut kipsiveistokset konservoituna.

Lähteet:

Naiset kansanedustajina - Eduskunta on naisistunut reilussa sadassa vuodessa

Leena Ahtola-Moorhouse: Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen. Wäinö Aaltosen museon julkaisuja nro 10, 1994.

Liisa Lindgren: Työ, tulevaisuus ja tasavalta. Wäinö Aaltonen – Poseerauksia. Turun museokeskuksen julkaisuja, Turun museokeskuksen vuosikirja ABOA 2015 / 79, 2017

Tietoa kirjoittajasta

Riina
Tiainen
amanuenssi
Turun museokeskus