Hyvä taiteilija ei koskaan paljasta temppuaan
Taikurit ja silmänkääntäjät käyttävät odotuksiamme ja virhetulkinnan mahdollisuutta hyväkseen
01.07.2019
Me teemme sen hänen puolestaan.
WAMin päätilat täyttää tänä kesänä Hans-Christian Bergin tuotantoa esittelevä näyttely otsikolla HC BERG. Bergin värikkäitä ja yllätyksellisiä teoksia voi ihailla sellaisenaan, ilman sukellusta mihinkään taiteen teoriaan ja koska haluamme antaa teosten kokemiselle tilaa (koska siitä tässä näyttelyssä on kyse!) ei salien seinillä ole suuria tekstiplansseja taustoittamassa teoksien sisältöjä.
Mutta koska meillä WAMissa toiminta-ajatukseemme kuitenkin kuuluu toimia taiteen sisältöjen välittäjinä, eräänlaisina kääntäjinä ja simultaanitulkkeina, on meidän keskeinen tehtävämme antaa kävijöille erilaisia avaimia teosten tulkintaan. Emme kuitenkaan halua tuputtaa kävijöille mitään yhtä tulkintaa, vaan pikemminkin annamme vihjeitä ja vinkkejä siitä, mistä näkökulmasta teoksia kannattaa lähestyä.
Tälle taiteen sisältöjen avaamiselle on paljon erilaisia välineitä ja tapoja. Vaikka useimmiten se tapahtuu tekstien avulla (seinäplansseilla, vihkosilla, näyttelyjulkaisuilla, blogiteksteillä tai kävijöille jaettavilla monisteilla), voidaan näyttelyn tulkinnalle tarjota moni muitakin tapoja; me kaikki olemme erilaisia oppijoita ja me kaikki hahmotamme ympäristöämme enemmän tai vähemmän eri tavoin. Tämän näyttelyn yhteydessä on tulossa muun muassa taiteilijatapaamisia, joissa Hans-Christian Berg kertoo itse teoksistaan, taiteestaan ja sen tekemisestä. Taidetta voi kokea myös kehollisesti ja liikkeen kautta Luovaa liikuntaa museossa -kierroksilla ja taidetta voi kokea myös itse tekemällä avoimessa omatoimityöpajassa.
Tekstit olemme tällä kertaa vieneet verkkoon, tämän näyttelyn julkaisun voi käydä lukemassa ISSUUsta. Tähän julkaisuun ohjataan näyttelytiloissa qr-koodin avulla, jolloin voit käydä lukemassa julkaisun omalla puhelimellasi tai muulla mukana kulkevalla laitteella, mutta julkaisua voi selailla täällä paikan päällä myös kosketusnäytöltä.
Tässä kuitenkin kiireisille lukijoille julkaisun keskeisin sisältö (lyhennettynä ja hieman editoituna).
Odotukset luovat illuusion
"On tärkeää olla tässä kohden tarkkana siitä, mistä illuusio muodostuu. Se muodostuu uskoakseni vakaumuksesta, että voi olla vain yksi tapa tulkita näkemäämme visuaalista kuviota. Me olemme sokeita muille mahdollisille yhdistelmille, koska me kirjaimellisesti ’emme voi kuvitella’ näitä epätodennäköisiä esineitä. Niillä ei ole paikkaa kokemusmaailmassamme.” – Ernest Gombrich, Art and illusion, Phaidon 2002, s. 210. Suomennos Jonni Saloluoma.
Valo näyttelee Hans-Christian Bergin tuotannossa niin keskeistä osaa, että voitaisiin jopa sanoa, että se on yksi hänen tärkeimmistä materiaaleistaan. Teosten vääristävät peilipinnat ja valon heijastusten luomat illuusioefektit korostavat teoksen katsomisen tapahtumaa, katsomisen tapoja ja näkemistä – sitä miten havainnoimme ympäristöämme ja maailmaa. Ja sitä miten ymmärrämme näkemäämme.
Me ihmiset emme kykene näkemään valonsäteilyä itseään, vaan näemme valonlähteen tai sen heijastuksen heijastavalta pinnalta ja vain suppean osan valon koko spektristä. Näköhavaintomme ympäristöstämme perustuu siis siihen, miten valo heijastuu ympärillämme olevista asioista. Heijastunut valo kulkee silmän linssin läpi silmän pohjan retinassa oleviin tappi- ja sauvasoluihin, jotka reagoivat valon eri aallonpituuksiin. Nämä solut taas lähettävät signaalin aivojen näkökeskukseen, joka tulkitsee sitä aiemmin näkemiemme referenssien perusteella ja päättelee näkemämme asian olemuksen ja merkityksen. Ymmärrämme, että näkemämme esine on tuoli, koska meillä on ennakkokäsitys siitä, miltä tuoli näyttää.
Näköhavaintomme on siis alun alkaenkin vajavainen.
Ratkaisevaa on se, miten aivot tulkitsevat informaatiota, miten ne täyttävät tyhjät kohdat. Silmämme ja aivomme eivät ole kehittyneet näkemään maailmaa sellaisena kuin se on vaan siten kuin se on meille hyödyllistä. Käytämme opittua kontekstia tulkitsemisen apuvälineenä, mutta näköhavaintoamme vääristävät omat odotuksemme, kokemuksemme, tunnetilamme ja jopa kulttuurilliset normit. Meillä on myös tarve löytää näkemästämme mielekkäitä muotoja ja tunnistaa näkemäämme: näemme pilvissä eläimiä ja kaksi vierekkäistä pistettä, joiden alla on viiva näyttää meille automaattisesti ihmisen kasvoilta.
Taikurit ja silmänkääntäjät käyttävät odotuksiamme ja virhetulkinnan mahdollisuutta hyväkseen. Tähän perustuu myös visuaalinen illuusio: virhetulkinta todellisesta aistihavainnosta. Illuusio perustuu ennen kaikkea odotukseen, siihen, mitä silmä on oppinut; kun näkemämme ei vastaa odotuksiamme, koemme hämmennystä, ihmetystä ja joudumme uudelleenarvioimaan omien aistiemme luotettavuuden. Nähdyn väärin ymmärtäminen ja mahdollisuus virheelliseen tulkintaan lisäävät kokemustamme siitä, että se, mitä näemme, ei ole koko totuus – me emme näe todellista todellisuutta, ainoastaan viitteitä siitä.
Astu lähemmäs
Bergin teoksissa silmän harhautus näyttää aluksi vihjeenomaiselta. Teosten hienovireiset ornamentit tai heijastavat pinnat näyttäytyvät ensin yksinkertaisina rakenteina ja tasaisina pintoina. Vasta kun teoksia katsoo pidempään, ymmärtää rakenteen monimutkaisuuden ja herkkyyden, massan ja aineettomuuden tunnun vaihtelun. Tämä luo uudenlaisen illuusion siitä, että teokset jotenkin itsestään muotoutuisivat valon ympärille. Pienikin muutos valossa tai katsojan silmän pienikin liike saattaa muuttaa kokonaisuudessaan sen mitä näemme teoksessa ja miten ymmärrämme näkemäämme. Teokset näyttävät muuttavan muotoaan valon muutoksen tai katsojan liikkeen mukana. Ne vaativat katsomaan uudestaan, uudesta kulmasta, herättäen kysymyksen ”mitä minä juuri näin?”. Mutta hetki on mennyt, jotain on jo muuttunut, eikä teosta ole mahdollista nähdä enää uudelleen täysin samalla tavalla.
Esimerkiksi Bergin Color Space -teossarjan teokset vaikuttavat kaukaa katsottuina perinteisiltä, konstruktivistiseen perinteeseen tai op-taiteeseen kiinnittyviltä maalauksilta. Värialueiden rajojen epätarkkuus antaa kuitenkin ensimmäisen vihjeen siitä, että kyseessä on jotain muuta. Kun katsoja liikkuu teoksen edessä, hän huomaa, ettei kyseessä olekaan maalaus. Värit alkavat väreillä valossa, pinta ikään kuin aaltoilla. Värit hehkuvat tavalla, joka olisi tavalliselle maalaukselle mahdoton. Tasaiselle pinnalle syntyy illuusio kolmiulotteisuudesta. Yllätymme, koska odotuksemme on toinen, teos tuntuu vaativan uudelleentulkintaa.
Näin Bergin teokset luovat tunteen ajallisuudesta, hetkellisyydestä ja alituisesta metamorfoosista, muutoksesta, tehden katsojan tietoiseksi omasta suhteestaan teoksiin ja tietoiseksi omasta olemisestaan ajassa ja tilassa. Samalla teokset antavat meidän ymmärtää, ettemme voi pelkästään varsin vajavaisten ja epäluotettavien aistihavaintojemme kautta tavoittaa todellisuuden olemusta – aistihavaintomme voivat valehdella meille.
Suhteellisen yksinkertaiselta näyttäväkin teos voi pikku hiljaa paljastaa meille jotain oleellista ihmisenä olemisesta ja siitä miten me hahmotamme todellisuutta.