Jotain hyäryllistä Vol. 1
Hyäryllistä-ryhmän jäsenet Jouko Korkeasaari, Sari Koski-Vähälä ja Heli Kurunsaari vastasivat kysymyksiin taiteestaan ja yhdessä työskentelemisestä. Haastattelun toinen osa julkaistaan ensi viikolla.
Olette tehneet yhdessä taidetta jo 30 vuotta. Jakaisitteko muutaman teille tärkeän hetken matkanne varrelta?
Kaikki näyttelyiden ripustukset ovat jääneet aika hyvin mieleen. Ripustusreissut ovat aina johonkin uuteen paikkaan ja tilaan menemistä, kotoa pois lähtemistä, astumista irti arjen rutiineista. Työskentely myöskin tietyllä tapaa tiivistyy ja toteutuu näyttelyn ripustuksen hetkellä. Meillä näyttelyn ripustus ei ole suoraviivaista taulujen seinille nostamista vaan teos yleensä vasta muotoutuu ripustamisen hetkellä ja useimmiten näemme teoksemme vasta silloin ensimmäistä kertaa kokonaisena. Tiivis yhdessäolo ripustusreissuilla tuottaa aina myös uusia ideoita tulevaan.
Limingan taidekouluaika, jolloin olemme tutustuneet, on myös tärkeä vaihe vielä nykyhetkestä päinkin katsottuna. Lapsuuden ja teinivuosien jälkeinen elämä alkoi Limingasta. Siellä tutustui moniin ihmisiin, jotka edelleen ovat elämässämme. Ja siellä tapahtuneen intensiivisen tutustumisen myötä syntyi pohja Hyärylliselle ja ensimmäiset ideat ja ajatukset pantiin alulle; lausuttiin legendaariset sanat “tarttis tehdä jotain Hyäryllistä”. Turun vuosina puolestaan toiminta lähti nykyisenlaisena käyntiin ja vakiintui kun syntyi Studio Hyäryllistä. Tultiin niinä vuosina myös ihmisten ja taidemaailman tietoisuuteen. Myös henkilökohtaiset taideurat lähtivät Turussa käyntiin.
WAMin näyttely on iso merkityksellinen etappi myös. Olemme miettineet näyttelyn suunnittelun aikana paljon Turussa vietettyjä vuosia, kaikkea mitä on tullut tehtyä ja koettua. Täydellistä, että retrospektiivinen näyttelymme on juuri Turussa.
Ideoitte ja toteutatte teokset ryhmänä. Miten ideat yleensä syntyvät?
Ideat lähtevät muotoutumaan aluksi keskustelun kautta heittelemällä ajatuksia ilmaan pidäkkeettömästi, mutta melko nopeasti siirrymme tekemään jotakin konkreettista kuten muovaamaan muotoja tai tekemään materiaalikokeiluja ilman selkeän kirkasta päämäärää. Teokset ovat usein jollain tapaa jatkumoa edellisistä teoksista, esimerkiksi juuri ripustusreissuilla on mietitty seuraavien teosten aihioita ja niiden mahdollisia muotoja.
Varsinainen työskentely ohjaa teosten etenemistä paljon ja lopputulos on usein ihan muuta kuin mitä lähtöpisteessä, ideointia ja tekemisen suunnanmuutoksia tapahtuu pitkin koko prosessia. Yhdessä oleminen, samassa tilassa työskentely ja jatkuva kommunikaatio on taiteemme perusedellytys.
Miten työskentelyprosessinne etenee: onko teillä ennalta määrätty työnjako, vai muotoutuuko se teoksen edetessä?
Meillä ei ole ennalta määrättyä työnjakoa, kaikki muotoutuu työn edetessä ja kaikki kolme osallistuvat ideointiin ja työstämiseen. Esimerkiksi Tangolaiset teoksessa (isot peruukit) oli käytännön tekemisessä periaatteessa kolme pitkää työvaihetta, joita kaikki tekivät rinta rinnan. Meillä on sovitut työajat ja tapaamiset, joissa työstämme yhdessä kulloinkin työn alla olevaa vaihetta. Samalla kun teemme rutiininomaisia paljon toistoa ja aikaa vaativia työvaiheita vapautuu aikaa myös ideoinnille. Käden työskennellessä työskentelee myös pää, ja teoksen ideat kehittyvät ja muuttuvat. Tangolaistenkin tapauksessa teoksen merkitykset, teoksen muoto ja materiaalit ovat syntyneet jonkun edellisen teoksen työstöprosessissa.
Miten päätätte, että teos on valmis? Onko teidän helppoa päästää valmis teos käsistänne?
Näyttelyn deadline käytännössä määrittää useimmiten, milloin teos on valmis, mutta toisaalta teos ei välttämättä saavuta pysyvää muotoa koskaan. Yksi versio teoksesta tai sen yksi vaihe valmistuu, kun teos on ripustettu ja laitettu esille. Ripustus on aina merkittävä osa prosessia ja näyttelytila määrittelee myös teoksen muotoutumista ja luonnetta. Alun perin suunnitellut asiat voivat muuttua vielä paljonkin ripustamisen hetkellä. Vaikka teos olisi valmis jossakin näyttelyssä, sama teos jatkaa valmistumistaan ja muuttumistaan seuraavassa näyttelyssä. Kaiken kaikkiaan valmiin teoksen lisäksi on kiinnostavaa juuri se, miten teos muuttuu ja miten se reagoi erilaisiin näyttelytiloihin ja kokonaisuuksiin.
Kaikkea hyäryllistä -näyttely avautuu WAMissa jälleen 2.6. ja on esillä 20.9. saakka.
Kuvassa Hyäryllistä-ryhmän jäsenet työstämässä Ruutuaika-teostaan. Kuvaaja: Sari Koski-Vähälä.