Vauvauinti

Impivaaran uimahallissa pyritään järjestämään sekä syys- että kevätkauden aikana kaksi vauvauinnin 8–10 kerran ohjausjaksoa. Syskyn ensimmäinen jakso alkaa aina elokuun loppupuolella ja toinen jakso n. lokakuun puolivälissä. Kevään ensimmäinen jakso alkaa tammikuun alussa ja toinen jakso maaliskuussa. Kilpailut ja uimahallin muut tapahtumat/pyhäpäivät vaikuttavat jaksojen suunnitteluun. Kesäisin toiminta on tauolla. Ryhmiä on monitoimiallas Aapossa sekä lauantai- että sunnuntaiaamuisin klo 8.30–10 välisenä aikana. Veden lämpötila on uintien aikana 32 astetta. Vedensyvyys on 1,1–1,4 m. Ryhmäkoko 12 vauvaa.

Huomioithan, että kussakin ryhmässä käydään yhden kurssin ajan, jonka jälkeen voi ilmoittautua seuraavalle tasolle, mikäli tilaa löytyy. Tämän jälkeen perhe siirtyy omatoimiseen harrastamiseen. Ryhmiin saadaan näin vaihtuvuutta ja uusillakin perheillä on mahdollisuus uintiharrastuksen aloittamiseen. Pyrimme tarjoamaan mahdollisimman monelle perheelle tutustumisen uintiharrastukseen sekä uimahallin palveluihin ja tiloihin.

Aloittavat vauvat

  • ikä 3 kk–n. 6 kk
  • paino väh. 5 kg
  • vauva + 1 tai 2 aikuista, ei sisaruksia mukaan
  • kurssin käyneet voivat ilmoittautua jatkavien vauvojen kurssille

Jatkavat vauvat

  • aloittavat vauvat -ryhmässä tai muualla vauvauinneissa käyneille
  • vauvan ikä n. 6–12 kk
  • vauva + 1 tai 2 aikuista, ei sisaruksia mukaan
  • HUOM! kun kurssi päättyy, siirrytään omatoimiseen harjoitteluun, älä ilmoittuadu uudestaan jatkavien vauvojen kurssille

Perheuinti

  • vuoden 2018 alusta alkaen perheuintiryhmiä ei järjestetä vähäisen kysynnän vuoksi, ohjaaja- ja tilaresurssi suunnataan aloittavien ja jatkavien vauvojen ryhmiin, joihin tulijoita on ollut runsaasti enemmän kuin ryhmiin ollaan voitu ottaa

Ilmoittautuminen

  • ryhmiin ilmoittaudutaan nettipalvelun kautta
  • tulevat ryhmät ja niiden ilmoittautumislinkit löydät oheisesta infolaatikosta, linkit avautuvat ilmoittautumispäivänä klo 12
  • haluamasi ryhmän linkkiä klikkaamalla avautuu ilmoittautumislomake, täytä lomake huolellisesti ja paina Tallenna. Huom! paikka rekisteröityy sinulle vasta Tallenna-kohtaa painettuasi
  • paikan saaneet saavat sähköpostiin vahvistuksen paikasta, varapaikalle jääneille ei tule sähköpostivahvistusta
  • ryhmiin mukaan päässeille uusille kävijöille järjestetään pakollinen infotilaisuus ennen ryhmien alkua, tarkemmat tiedot infotilaisuudesta saat ilmoittautumisvahvistuksessa.
  • Kevätkauden 2024 ensimmäisiin tammikuussa alkaviin ryhmiin ilmoittautuminen alkoi turkulaisille ke 13.12. klo 12, ulkopaikkakuntalaisille pe 15.12.
  • Kevätkauden 2024 maaliskuussa alkavien ryhmien ilmoittautuminen alkaa turkulaisille ke 7.2. klo 12, ulkopaikkakuntalaisille pe 9.2.
  • kesällä vauvauinti on tauolla
  • syyskauden 2024 ryhmät alkavat n. elokuun puolessavälissä. Tarkemmat tiedot kursseista ja ilmoittautumisesta viimeistään elokuun alkuun mennessä.

Hinnat (kts. Hinnasto-linkki alla)

Kurssimaksun lisäksi maksetaan aina yhden aikuisen sisäänpääsymaksu / krt, toinen aikuinen pääsee maksutta. Yksittäisiä 1–2 krt poissaoloja ei korvata, eikä niitä voi korvata toisessa ryhmässä. Useamman kerran (yli 75% kurssista) yhtäjaksoisesta sairauspoissaolosta on mahdollista saada korvausta osasta kurssimaksua lääkärintodistusta vastaan. Mikäli samasta perheestä samaan ryhmään osallistuu kaksi vauvaa, on ensimmäisen vauvan kurssimaksu 50 € ja toisen vauvan 30€. Yksi kurssimaksu pitää sisällään yhden vauvan + 2 aikuista.

Lisätiedot
p. 040 648 5338, uinninvalvonta

Vauva- ja perheuintia järjestetään syys- ja kevätkausilla Impivaaran uimahallissa. Vauvauintiryhmiä on niin aloitteleville kuin jatkavillekin vauvoille. Perheuintiryhmiin tullaan aloittavan vauvan ja isomman sisarruksen kanssa. Perheuintia järjestetään kysynnän mukaan. Vauva- ja perheuintiryhmissä käydään maksimissaan kahden jakson ajan, jonka jälkeen siirrytään omatoimiseen harrastamiseen. Näin ryhmiin saadaan vaihtuvuutta ja useat perheet pääsevät tutustumaan uintiharrastukseen.

INFO Ajankohdat / ilmoittautuminen

Vauvauintiryhmät

Asiasanat: 

Toimipisteet

Toimipisteet

Impivaaran uimahalli

Aloittaville vauvoille (3–6 kk), Jatkaville vauvoille (6 kk –1 v.)

Vauvauinnin kurssimaksun lisäksi maksetaan aina yhden aikuisen sisäänpääsymaksu. Kursille voi osallistua vauvan kanssa kaksi aikuista (ei sisaruksia mukaan). 

 

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus
Palvelun kieli: 
Suomi

Hinnat

Vauva- ja perheuinti kurssimaksu (turkulaiset)
50 €
Vauva- ja perheuinti kurssimaksu (ulkopaikkakuntalaiset)
70 €