Kari Juva: Turku työllä rakennetaan

Kari Juva: Turku työllä rakennetaan

Turku työllä rakennetaan -teoksen pronssivalun pinta on lähes 80 neliömetriä ja paino 6,5 tonnia. Veistos on kiinnitetty punagraniittiseen kuutioon, joka painaa noin 30 tonnia.

Kari Juvan (1939–2014) turkulaista työtä ja työläisiä ylistävässä veistoksessa seisoo seitsemän miesfiguuria työkaluineen tiiviinä rintamana. Eri ammattikuntia edustavat hahmot ovat lähes ei-esittäviä, eikä niiden yksityiskohdissa esiinny viittauksia mihinkään tiettyyn aikaan tai paikkaan.

Pronssifiguurit kasvavat teoksen pohjasta kuin metalliseoksesta muotoutuneina. Niitä yhdistää veistoksen yläosan massiivinen ja voimakas elementti, jonka muodon voidaan tulkita viittaavan työväenliikkeen perinteisiin kuuluviin lippuihin. Juva on itse todennut veistoksestaan: ”Johtoajatuksena oli, että teoksen massa on isompi kuin henkilöhahmot. Useinhan työ kasvaa suuremmaksi kuin tekijänsä.”

Veistos pystytettiin Turun vanhalle teollisuusalueelle Barkerin puistoon vuonna 1987. Tontilla sijaitsi aikoinaan John Barkerin vuonna 1843 perustama puuvillakehräämö, joka tarjosi työtä lähes tuhannelle kaupunkilaiselle. Kehräämö tunnettiin myöhemmin nimellä John Barker Oy.

Monumentin paljasti 25.10.1987 tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Tilaisuus liittyi Turun Työväenyhdistyksen satavuotisjuhlaan.

Kari Juva: Turku työllä rakennetaan. Kuva: Turun museokeskus