ESEB 2019

ESEB 2019 viitoitti tietä ympäristöystävällisille kongresseille

Akatemiaprofessori Craig Primmer ja joukko Turun yliopiston evoluutiobiologeja toteutti ESEB 2019 -kongressin Turussa, Logomossa tinkimättä kestävän kehityksen periaatteista. Huolella harkitut valinnat tarjoavat luontoa säästävän toimintamallin myös tuleville tapahtumajärjestäjille.

Ihanne istuu lujasti luonteessa: kaiken on oltava täydellistä. Olipa kyse maratonista tai tieteellisestä työstä, Helsingin yliopiston akatemiaprofessori ja evoluutiogeneetikko Craig Primmer pyrkii aina parempaan kuin koskaan. Kun Euroopan evoluutiobiologian yhdistys (European Society for Evolutionary Biology, ESEB) kannusti hakemaan vuorovuosin järjestettävää kongressiaan ensi kertaa Suomeen, Primmer tiesi mihin luonne häntä yllyttäisi ja puntaroi siksi päätöstään. Tuolloin Turun yliopistossa työskennellyt Primmer tarttui lopulta innolla toimeen ja ryhtyi kokoamaan tietoja hakemukseen.

– Koin kongressin olevan hyvä tapa antaa jotain takaisin evoluutiobiologian yhdistykselle, jonka jäsenet eivät ole vain kollegoitani vaan ystäviäni. Halusin antaa jotain takaisin myös Turun yliopistolle, jolta sain ensimmäisen virkani, aikoinaan Australiasta Suomeen asettunut Primmer kertoo.

Kongressikaupunki Turku voitti hakuvaiheessa Prahan ja Barcelonan. Heti alkumetreiltä lähtien Primmer suunnitteli jokaisen yksityiskohdan harkiten ja hyvissä ajoin, jotta säästyisi kiireeltä. Kuuden vuoden maraton huipentui elokuussa 2019, kun 1300 evoluutiobiologia 50 eri maasta kokoontui Logomoon vaihtamaan ajatuksia luonnosta, elämästä ja maailmasta. Kuuden päivän aikana kuultiin lähes 500 puhetta, postereita oli 650.

– Turulla ja Suomella on nyt yhä vahvempi asema evoluutiobiologian tutkimuksessa, Primmer tietää.

ESEB 2019 -kongressin tieteellinen anti oli huippuluokkaa. Väitteen vahvistaa palautekysely, jossa tiede nousi ykköseksi. Toiseksi parhaaksi asiaksi osallistujat listasivat ruoan. Tarjoilut kertovat paljon tapahtuman ympäristöystävällisyydestä, jota Primmer halusi vaalia tinkimättömään tyyliinsä.    

– Minua on monissa kongresseissa ärsyttänyt se, että kahvit tarjotaan muovimukeista ja lounaat muovipakkauksissa. Jos tapahtumaan osallistuu 1500 ihmistä, muovijätteen määrä on uskomaton, hän harmittelee.

Muovittomat ja maukkaat tarjoilut

Tapahtumakeskus Logomo ja Sunborn Catering saavat Primmeriltä kiitosta sujuvasta yhteistyöstä. Vaatimus muovittomasta kongressipaikasta sekä kasvispainotteisesta lähiruoasta otettiin keittiössä vakavasti. Kongressivieraille tarjottiin kahvit posliiniastioista, ja vettä he saivat lasiin tai omiin täyttöpulloihinsa.

– Kerroimme vieraille jo etukäteen, että Suomessa on maailman paras ja puhtain hanavesi.

Logomo Kitchenin keittiöpäällikkö Kristian Karnell loihti lounaille ja kahvihetkiin menut, joissa hyödynnettiin luomua ja paikallisia raaka-aineita mahdollisimman paljon. Evoluutiobiologeille tarjottiin herkullisia kasvisruokia ja muiden muassa Kalaliike S. Wallinin murekepihvejä, jotka oli valmistettu ”roskakaloista” eli halvemman kilohinnan lähikaloista.

– Logomon lounasruoka on niin hyvää, että se asettaa suuret vaatimukset illalliselle, joka on yleensä kongressiviikon kulinaristinen huippuhetki, Primmer ylistää hymyillen.

Turun ESEB 2019 -kongressin iltajuhla oli etenkin ulkomaisille kongressivieraille ikimuistoinen, sillä se järjestettiin viimeisenä iltana Naantalin Muumimaailmassa. Maukkaan ruoan lisäksi vieraita ihastuttivat saaren upea luonto ja teemapuiston hahmot, joiden kanssa tutkijat kuvauttivat itsensä jakaakseen elämyksen sosiaalisessa mediassa.

– Muumien luonnonläheinen arvomaailma sopi hienosti yhteen kongressin kanssa, mistä saimme loistavaa palautetta myös vierailta. Illallisesta auringonlaskuineen tuli heille todella hieno kokemus.

Delegaattikassit ylijäämäkankaista

Kongressivieraat saivat vihjeen tulevasta illallispaikasta jo vuotta aikaisemmin, kun tapahtumaa markkinoitiin Ranskan Montpellierissä evoluutiobiologian maailmankongressissa yhdessä Turku Convention Bureaun kanssa. Koivuvanerista valmistetut Muumi-magneetit saavuttivat suuren suosion ja viestivät myös kongressin ympäristöarvoista.

– Turun kaupungin ja Visit Turun Kongressiyksikkö otti hienosti vihreän haasteemme vastaan. Saimme markkinointitukena ylijäämäkankaista valmistetut Urban Legends -delegaattikassit, joita osallistujat kehuivat todella paljon, Primmer kiittelee.

Kongressiyksikkö tilasi kongressivieraille jaettavat delegaattikassit aikaisemmin ulkomailta, mutta ESEB 2019 -kongressin ja tapahtuman arvojen innostamana kaikki kassit ommellaan nykyään Turun kaupungin työllisyyspalvelukeskuksen Valmennuspisteessä, joka kuntouttaa ihmisiä työelämään. Primmer sanoo olevansa hyvillään, että hänen ympäristöystävälliset valintansa jäävät Turkuun perinnöksi tuleville kongresseille ja tapahtumille.

– Kestävät periaatteet kannattaa ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, Primmer neuvoo ja kannustaa olemaan sinnikäs.

– Esimerkiksi kongressipaidat halusin ehdottomasti kierrätyspuuvillasta, vaikka paitoja oli ensin vaikea löytää ja ne olivat hieman kalliimpia. Mielestäni on tärkeää, että ekologisilla tuotteilla on kysyntää, vaikkei niitä olisi tarjolla – vielä. Muuten ympäristöystävällinen viesti ei mene läpi.

Tukena laaja yhteistyöverkosto

Turun ESEB 2019 -kongressi henkilöityi vahvasti Craig Primmeriin, mutta hänellä oli tukenaan Turku Convention Bureaun lisäksi tapahtuman toimikunnat, kongressipalveluita tarjoava Aboa kongressi- ja tapahtumapalvelut Oy, laaja paikallinen yhteistyöverkosto sekä nelisenkymmentä vapaaehtoista. He auttoivat toteuttamaan isännän ihanteet.
– Tavoitteenani oli, että kongressin jokainen osa-alue on parempaa kuin missään muualla – ei sen enempää, Primmer naurahtaa luonteelleen.

– Arvioisin, että 95-prosenttisesti kaikki oli parempaa tai ainakin yhtä hyvää kuin aikaisemmissa kongresseissa.

Primmer kertoo nauttineensa ESEB 2019 -kongressista, vaikka keskittyi tällä kertaa isännöimään ja tarkkailemaan järjestelyjen sujumista. Tieteen vuoro on hengähdystauon jälkeen. Valmiina on jo lista kongressin esitelmistä, jotka on ehdottomasti nähtävä videotallenteina.

Teksti: Merja Kallikari
Kuvat: Mika Okko