Turku kasvaa vauhdilla

 

Turun kaupunki kasvaa tällä hetkellä kovalla vauhdilla. Mikä kasvua ajaa?

Suomen talouselämä on jälleen nousussa, ja suurin kasvupesäke on Turun alue. Varsinais-Suomen rannikolla sijaitseva merenkulkualan keskittymä on maailmanluokkaa, ja esimerkiksi maailman upoeimmat luksusristeilyalukset lähtevät vesille Turusta. Turun naapuri Uusikaupunki on tunnettu huipputason autoteollisuudesta. Turun alueella on myös kelluvien rakenteiden edelläkävijöitä kuten liikkuvien huviloiden ja jopa tekosaarten suunnittelijoita ja valmistajia. Kaikki tämä tehdään läpimurtoinnovaatioiden ja kestävän kehityksen puitteissa.

Yhteistyö on meille erittäin tärkeää, ja meillä on useita vahvuusalueita kuten lääkekehitys ja diagnostiikka, biotulevaisuus ja meri- ja merenkulkututkimus.

Kalervo Väänänen
Turun yliopiston rehtori

Lääketieteen keskittymällä on suuri merkitys alueen taloudelliselle menestykselle. Markkinoiden johtavaa ehkäisykierukkaa Mirenaa valmistetaan Turussa ja sen vuosittainen vienti vastaa arvoltaan luksusristeilyaluksen hintaa.

Tämä kasvu luo kasvua myös muille sektoreille. Tälläkin hetkellä on työn alla useita laaja-alaisia hotelliprojekteja, ja uusia koteja rakennetaan sekä Turun kaupungin keskustaan että ympäröiville alueille. Tulevaisuudessa Tunnin juna Turun ja Helsingin välillä yhdistää kaksi talouskasvualuetta yhdeksi.

Tule tekemään työtä tai työpaikkoja

Turun seudulla on jo 20 000 yritystä ja 130 000 työpaikkaa.

  • Monipuolinen elinkeinorakenne
  • Osaavat yritykset
  • Korkeatasoinen koulutus
  • Monipuolinen kulttuuri- ja palvelutarjonta
  • Loistava merellinen sijainti

Turku on kansallisesti merkittävä satama-, kauppa- ja kongressikaupunki sekä tärkeä linkki Tukholma–Pietari-akselilla.