Näyttelyt ja julkinen taide

Turussa on kolme taidemuseota ja monia gallerioita. Voit tutustua kaupunkiin myös ulkoveistosten tai muraalien, eli suurien katutaideteosten kautta.

Näyttelyuutiset

12.11.2018 11.10
Brinkkalan galleriaValokuvalöytöjä – Gustav Arvidssonin valokuvia 1910-luvun Turusta
11.10.2018 11.48
Museovirasto on myöntänyt Turun museokeskukselle avustusta Turun linnan asiakaslähtöisten museosisältöjen ja uusien esittämistapojen kehi
28.9.2018 13.44
Keväällä 2018 tuli kuluneeksi 100 vuotta Suomen sisällissodasta.
28.8.2018 09.00
Galleria HarmaassaTanja Konsteniuksen yksikanavainen video Beatriseja (2018) on tutkimus muotokuvasta
26.6.2018 11.14
Turussa pystytettiin Miinanraivaajien muistomerkki vuonna 1997 Korppolaismäen Lyhytpuistoon muistoksi ja kunnianosoitukseksi siitä toimin
2.6.2018 09.00
Näyttelyn tavoitteena on tuoda esiin Suomen merellisen huoltovarmuuden kannalta tärkeitä kysymyksiä ja kauppamerenkulun merkitystä maalle
13.11.2017 10.25
Historian museo -hankkeen valmistelua on alusta alkaen tehty yhdessä turkulaisten kanssa Unelmien museo -nimikkeen alla.
16.10.2017 10.11
Vanhan Raatihuoneen galleriassaJan Anderzénin Siipi empii -näyttely on esillä Vanhan Raatihuoneen gall
18.9.2017 09.40
Vanhan Raatihuoneen galleriassaMessages II on helsinkiläisen Eeva-Leena Eklundin ensimmäinen yksityisn
29.5.2017 10.59
Vitriinissä uroskarhu näyttää uteliaalta, fasaanikoiras pöyhkeältä.

Sivut

Subscribe to feed