Turussa tapahtui perjantaina klo 16 jälkeen vakava väkivallan teko. Olemassa olevien tietojen mukaan uhrien tai puukotettujen joukossa ei ole koulujemme oppilaita tai opiskelijoita.

Olemme viimeisen 10 vuoden aikana joutuneet todistamaan erilaisia kansallisia murhenäytelmiä. Perjantain puukotukset olivat näihin jatkoa. Näiden tapahtumien jälkeen on päivitetty useampaan otteeseen sivistystoimialan turvallisuussuunnitelma. Meillä on hyväksi havaitut toimintamallit.

Lasten ja nuorten on turvallista mennä kouluun tai päiväkotiin. Poliisin tekemän riskianalyysin ja yleisen elämänkokemuksen perusteella perjantain tapahtumat ovat hyvin harvinaisia. Sivistystoimialan toimipaikoissa on myös harjoiteltu tällaisia toimenpiteitä varten.

Yksiköiden esimiehet varmistavat, että sivistystoimialan henkilöstö on työkykyinen ja pystyy tarvittaessa rauhallisesti keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa tapahtuneesta.

Tapahtumista on nyt jo muutama päivä aikaa. Mikäli lapset ja nuoret haluavat keskustella asiasta, on syytä varata riittävästi aikaa päivän alussa asian läpikäymiseen. Asian käsittelyyn riittää usein tavallisen aikuisen kuunteleminen ja kysymyksiin vastaaminen. Asiaa on varmasti käsitelty perheissä ja kaveripiirissä viikonlopun aikana. Aiempien vastaavien kokemusten perusteella on ollut myös tilanteita, että oppilaat eivät ole enää halunneet puhua asiasta ja tämäkin on ihan hyväksyttävää. Silloin on syytä edetä alkuperäisen ohjelman mukaan.

On todennäköistä, että Kauppatorilla on perjantaina ollut useita oppilaita tapahtuman silminnäkijöinä tai he ovat puukotettujen läheisiä.  Heitä ja muita, jotka ovat tavallista suuremman avun tarpeessa, tulee ohjata koulupsykologin, koulukuraattorin tai kouluterveydenhoitajan vastaanotolle.

Timo Jalonen, toimialajohtaja
Sivistystoimiala, Turun kaupunki