Yhdeksän 14–17-vuotiasta nuorta Turun nuorisovaltuustosta osallistuu Århusissa järjestettävään EYC – European youth consensus -seminaariin 10.–15. syyskuuta.

Tanskan Århusissa järjestetään sunnuntaista alkaen kuusipäiväinen EYC – European youth consensus -seminaari, johon osallistuu nuoria 21 eri kaupungista 14 eri maasta. Kaikkineen tapaamiseen osallistuu erilaisista demokraattisesti valituista ryhmistä lähes 300 nuorta. Suomen kaupungeista mukana on vain Århusin ystävyyskaupunki Turku, ja täältä nuorisovaltuustosta yhdeksän alle 18-vuotiaan nuoren delegaatio. Mukaan nuvasta lähtevät Tatu Alari, Mette Hämeenaho, Niklas Vaulanen, Julia Liusvaara, Linnea Eerola, Malin Eriksson, Eetu Pellonperä, Eric Vara ja Uvanna Hautala. Nuoret ovat 14–17-vuotiaita. Ryhmää luotsaavat nuorisosihteeri Mirja Teräs ja toiminnanjohtaja Anne-Marie Rautiainen Turun nuorisopalveluista.

Nuoret osallistuvat useisiin työpajoihin, joissa pohditaan nuorten osallisuutta ja aktiivista kansalaisuutta demokratiassa. Työpajojen teemoja ovat esimerkiksi ilmaisunvapaus, demokraattinen suunnittelu ja muotoilu sekä kestävä kehitys yrittäjyyden näkökulmasta. Aiheita käsitellään erilaisten luovien prosessien kuten kuvien, äänien, sanojen ja liikkeen kautta.

– Nuoret jakoivat työpajat luontevasti omien kiinnostustensa mukaan niin, että jokaiseen työpajaan osallistuu kaksi nuorta. Näin saadaan ryhmälle ja muille nuvalaisille arvokasta antia kaikista työpajoista, kertoo Mirja Teräs.

– Meiltä on lähdössä todella aktiivinen ja innokas porukka nuvalaisia. Kun heiltä esimerkiksi kysyttiin vapaaehtoista ohjelmanumeroa avajaisjuhlaan, oli vastaus epäröimättä että joo, totta kai tehdään!

EYC-tapahtuma on nuorten itsensä ideoima ja se on toteutettu yhteistyönä Euroopan kulttuurikaupunki Århusin ja Århusin kunnan kanssa.


www.aarhus.dk/eyc
Facebook: EYC Aarhus
eyc2017@aarhus.dk