Mihi tarjoaa 13–19-vuotiaille maksutonta harrasteliikuntaa. Viime syksynä käynnistetyt LiiKe-kerhot jatkuvat alakouluissa syyskuussa.
  • Ajantasainen tuntikalenteri ja tunnelmia eri lajeista: mihi.fi

Turussa liikuntatunnit järjestetään yhteistyössä turkulaisten urheiluseurojen kanssa. Mihi-tunteja on myös kymmenessä lähikunnassa, joten nuoret voivat harrastaa vapaasti yli kuntarajojen. Yhdentoista kunnan yhteistyönä tehty liikuntatuote on ainutlaatuinen malli koko Suomessa.

Koulupäivänkin aikana liikutaan

Tänä syksynä Mihistä tulee entistä kattavampi, kun Turun yläkouluissa aletaan tarjota Mihi-liikuntakerhoja koulupäivien yhteydessä. Alakoululaisille vastaavanlaisia LiiKe-kerhoja on järjestetty jo viime syksystä alkaen. Kerhot ovat osa Liikkuva koulu -hanketta, jonka tarkoituksena on lisätä tunti liikettä jokaisen lapsen ja nuoren koulupäivään.
Turussa koulupäivän aikaista aktiivisuutta lisätään liikuntakerhojen lisäksi esimerkiksi pidemmillä liikuntavälitunneilla, panostamalla koulunpihojen liikuntavälineistöön, vähentämällä istumista oppituntien aikana sekä hyödyntämällä toiminnallisia opetusmenetelmiä.

Liikunta lisää hyvinvointia

Turun visiona on kymmenen vuoden kuluessa se, että kaikki lapset ja nuoret liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi, saavat monipuoliset liikuntavalmiudet sekä kiinnittyvät liikunnalliseen elämäntapaan. Nuorille suositellaan 1,5 tuntia kaikenlaista liikuntaa päivässä, jotta jaksaa arjen haasteet ja voi hyvin. Koulumatkoista pyöräillen tai kävellen sekä muusta arjen hyötyliikunnasta kertyy päivän liikunta-annos jo mukavasti. Tätä täydentämään on hyvä harrastaa monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja, kuten maila- ja pallopelejä, lihaskuntoharjoittelua sekä vaikkapa tanssia. Seuratoiminnan lisäksi myös Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus tarjoaa monia vaihtoehtoja harrasteliikuntaan.

Lukemattomia mahdollisuuksia

Mihissä on mahdollista harrastaa yksilölajeja, kuten uintia ja kuntosalia. Tarjolla on myös erilaisia palloilulajeja, jääkiekkoa ja kamppailulajeja. Tytöille on tarjolla oma koripallovuoro, joogaa ja tanssia. Keilailu, boulder-kiipeily ja kuplafutis tarjoavat hauskaa tekemistä kaveriporukalla.

Eri puolilla Turkua järjestettävät tunnit ovat maksuttomia. Mihin toimintaan voi tulla mukaan kunto- tai taitotasosta riippumatta. Tunnit on suunniteltu niin, että mukaan voi liittyä milloin tahansa lukukauden aikana eikä ennakkotietoja lajista tarvita. Laajasta tarjonnasta voi valita haluamansa lajit ja harrastaa silloin kuin itselle parhaiten sopii.

Teksti ja kuva: Taija Hägg. Artikkeli on julkaistu Turkupostissa 3/2017 (selailtava näköisversio).