Turun puukotusiskusta on kulunut vajaat kaksi kuukautta. Kaupunki elää taas normaalielämää, mikä tarkoittaa sitä, että nyt käsitellään iskujen käsittelyä.

Mediassa viranomaisia ja poliitikkoja moititaan liian rauhallisesta kriisin hoitamisesta ja samanlaista palautetta tulee kaupungin Palautepalveluun. Miksi viranomaiset eivät tuominneet iskua voimakkaammin! Miksei iskujen uhreille ole pystytetty jo patsasta! Miksi asiasta ei keskustella valtuustossa!

Mietimme kaupungilla todella paljon sitä, miten täysin poikkeuksellista iskua käsitellään. Tuomitsemmeko, paheksummeko, pelkäämmekö, suremmeko - ja ennen kaikkea miten tästä selvitään. Asiaa pohdittiin niin virkamiesten kesken kuin eri viranomaisten kanssa - ja saimme arvokkaita kokemuksia ja näkemyksiä myös muista terrori-iskuja kokeneista kaupungeista. 

Viestinnällisesti oli hyvin tärkeää toimia nopeasti, mutta rauhallisesti.

Viestinnällisesti oli hyvin tärkeää toimia nopeasti, mutta rauhallisesti. Tärkeää oli myös elää kaupungin pulssilla. Hankala yhdistelmä, mutta uskallan sanoa, että onnistuimme hyvin. Emme lähteneet tuomitsemaan ja kauhistelemaan, vaan kerroimme ja teimme asiat rauhallisesti, asiallisesti, mutta myös niin, että surulle oli tarpeeksi tilaa.

Poliisin, pelastuksen ja sairaanhoidon ensiluokkainen toiminta heti tapahtuman aikana ja jälkeen loi turvallisuuden tunnetta. Lounais-Suomen poliisin kriisiviestinnän luvut puhuvat myös puolestaan: reilut 400 twiittiä sai 6,3 miljoonaa näyttökertaa.

Tiedontarve kaoottisessa tilanteessa oli valtava, ja twitter osoittautui tässä kriisissä kaikkein nopeimmaksi ja myös tehokkaimmaksi kanavaksi, myös kansainvälistä mediaa ajatellen.

Twitter osoittautui tässä kriisissä kaikkein nopeimmaksi ja myös tehokkaimmaksi kanavaksi.

Turun kaupungin viestintä jakoi reaaliaikaisesti Lounais-Suomen, Keskusrikospoliisin ja myös median tietoja sekä tuki kaikin tavoin poliisin viestintää. Meidän twiittimme ja muut viestimme nähtiin 600 000 kertaa. Sekin on mittava luku, mutta kertoo, että ihmiset osaavat hakeutua onnettomuustilanteessa kriisiviestintää johtavan toimijan kanaviin.

Kaupungin roolina oli kertoa kaupungin toimintaan liittyvät asiat. Näitä olivat kriisipäivystyksen alkaminen perjantaina 18.8. heti iskun tapahduttua sekä sunnuntaina päiväkotien ja koulujen opastaminen tapahtuneen käsittelyyn. Lisäksi järjestimme suruliputuksen, valaisimme Kirjastosillan sinivalkoisin värein sekä organisoimme muistotilaisuuden Kauppatorille sunnuntaiksi.

Kaupungin roolina oli kertoa kaupungin toimintaan liittyvät asiat.

Oli myös hyvin tärkeää antaa kukkien ja kynttilöiden olla Kauppatorin surmapaikalla tarpeeksi pitkä aika, jolloin kaupunkilaisilla oli aikaa pysähtyä suremaan ja käsittelemään asiaa. Kynttilä- ja kukkameren tilalle tuotiin elämää symboloiva koristeomenapuu, joka saa olla paikallaan lumien tuloon saakka. Sen juurelle on jo tullut uudestaan kukkia ja kynttilöitä, ja hyvä niin.

Perinteinen, jokavuotinen Turun päivä osui tänä vuonna kuukauden päähän iskusta. Laskimme yhdessä kaupunkilaisten kanssa tuhat neilikkaa iskussa kuolleiden muistoksi, loukkaantuneille ja kaikkien omaisille. Mietimme tähänkin erilaisia toteuttamistapoja, mutta päädyimme hillittyyn kukkienlaskuun. Tilaisuudesta on tullut paljon myönteistä palautetta ja moni on kokenut sen hyväksi eleeksi itsekin vielä osallistua asian muistamiseen.

Kaupungin pääviestien voi sanoa näin jälkikäteen olleen ensin terroritekojen tuomitseminen, sen jälkeen surun käsittely ja aika pian eteenpäin meneminen. Aikaväli on ollut noin kuukausi, itse tapahtumasta kukkien laskuun Turun päivänä. Itse koen, että kaikille erilaisille tunteille pelosta ja kauhusta tuomitsemiseen ja suruun sekä nyt eteenpäin menemiseen on ollut kaupungissa ja myös esimerkiksi mediassa hyvin tilaa.

Turku on iskujen takia muuttunut. Mutta Turku selviää tapahtuneesta varmasti, kuten se on selvinnyt koko liki 800-vuotisen historiansa.

Saara Malila
viestintäjohtaja
Turun kaupunki