Turun kaupunki on saavuttanut vahvoja tuloksia ilmastotyössään ja saanut mainetta tavoitteestaan olla hiilineutraali alue vuoteen 2040 mennessä. Bonnin ilmastokokouksessa Turku jakaa kokemuksiaan ja osallistuu globaaliin keskusteluun.

Kaupunkien merkitys yhdessä yritysmaailman ja kansalaisyhteiskunnan kanssa on nousemassa Bonnin kokouksessa suuremmaksi kuin koskaan. Kaupunkien merkityksen nousu on luonnollista, koska ilmastonmuutoksen vaikutuksiin vastataan arkielämän tasolla juuri kaupungeissa ja paikallisyhteisöissä. Äärimmäiset sääilmiöt ovat jo nyt kohdistuneet ankaralla voimalla yksittäisiin kaupunkeihin ja saattavat pahimmillaan lamauttaa kaupunkeja pitkäksi ajaksi, aiheuttaen suuria inhimillisiä ja taloudellisia menetyksiä. Samanaikaisesti investoinnit virtaavat puhtaisiin ratkaisuihin ja kaupungit kilpailevat asemasta valokeilassa tulevaisuuden fiksujen ratkaisujen kehityskenttinä ja edelläkävijöinä.

Kaupunkien ilmastohuippukokous

Kaupungit ovatkin ilmastoneuvotteluissa myös Bonnissa entistä enemmän liittoutuneet voimakkaampia ilmastotoimia ajavien yritysten kanssa. Tämän yhteistyön voimasta kertoo esimerkiksi yritysten ja kaupunkien reaktio Yhdysvaltain nykyisen hallinnon ilmastolinjauksiin. Johtavat yritykset ja 375 amerikkalaista kaupunkia ovat ilmoittaneet hallinnon linjauksista riippumatta toteuttavansa Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteet USA:n osalta – ja niillä on myös kyky tehdä tämä käytännössä.

Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen osallistuu Bonnissa pidettävään kaupunkien ja alueiden ilmastohuippukokoukseen 11.–12. marraskuuta. Lauantaina 11. päivä hän käyttää puheenvuoron kaupunkien ja alueiden globaalissa paneelissa, jossa käsitellään erityisesti ilmastonmuutokseen sopeutumista ja varautumista. Rantanen on paneelin ainoa edustaja Pohjois-Euroopasta.

Ilmastonmuutoksen hillintä on välttämätöntä

Elina Rantanen

– Ilmastonmuutoksen hillintä on välttämätöntä, jotta muutoksen aiheuttamat haasteet olisivat ratkaistavissa. Samalla on kuitenkin varauduttava nykyistä paljon aktiivisemmin myös muutokseen sopeutumiseen. Odotettavissa on meillä esimerkiksi rankkoja sateita, arvaamattomia sääolojen muutoksia sekä eteläisempien alueiden kuivumisen tuottamaa muuttoliikettä, mikä kaikki tulee vaikuttamaan tulevien vuosikymmenten elämään myös Suomessa ja Turussa, linjaa Elina Rantanen.

Ilmastonmuutokseen on varauduttava nykyistä paremmin

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen nousi esiin myös tuoreessa Itämeren kaupunkien liiton ja maailman johtavan ilmastoraportointiorganisaation CDP:n yhteisessä raportissa, jossa verrattiin Pohjois-Euroopan kaupunkien ilmastotavoitteita ja toimia maailmanlaajuisesti. Tulokset osoittavat alueemme kaupunkien erottuvan edukseen vahvalla hillintätyöllä mutta olevan jäljessä muuta maailmaa ilmastonmuutoksen sopeutumistoimissa. Ilmastonmuutoksen riskit tiedostetaan kaupungeissa kuitenkin hyvin ja varautumiseen aiotaan paneutua aiempaa paremmin.

Turussa ilmastonmuutoksen hillintä on hyvässä vauhdissa ja päästöjä on jo saatu vähennettyä kolmannes vuoden 1990 tasosta. Energiauudistus, kestävien liikkumisratkaisujen toteuttaminen ja useat muut toimenpiteet vievät kaupunkia kohti hiilineutraaliutta ja valmistelussa on myös uusi ilmasto- ja energiaohjelma päästöjen vähentämiseksi 80 prosenttia jo vuoteen 2029 mennessä. Uuden ohjelman valmistelussa paneudutaan myös aiempaa voimakkaammin ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja varautumiseen.

Turku esittelee ilmastotyötään Bonnin kokouksessa monipuolisesti. Turulla on globaalin kaupunkien ja alueiden paneelin lisäksi esitykset myös ilmasto-ohjelmia, kestävää liikkumista ja vihreitä hankintoja käsittelevissä seminaareissa. Bonnin ilmastokokoukseen osallistuu valtuuston puheenjohtajan lisäksi myös ilmastopolitiikasta vastaava kehittämispäällikkö Risto Veivo.

Lisätietoja:

Asiasanat: