Turun energian pääkonttori
Tavoitteena hiilineutraalius vuoteen 2040 mennessä
Laivaa rakennetaan telakalla Turussa
Meriklusteri kasvussa vuonna 2014
19.02.2015

Meriklusteri on uuden kasvun kynnyksellä: alan yritysten liikevaihto vuonna 2014 kasvoi yhteensä 15 miljardiin euroon. Kasvun haasteena on alan teknologiavaltaistuminen ja sen myötä osaavien ihmisten löytäminen. Turun kaupungin strategisena tavoitteena on näiden kasvun esteiden purkaminen.

Varissuon turvallisuuskävely
Osallistu livenä tai Twitterissä
10.02.2015

Kävelyn aikana keskustellaan paikan ympäristöstä; mikä siinä on hyvää, mikä huonoa, mikä aiheuttaa turvattomuutta ja miten viihtyisyyttä voisi parantaa.

Kansainvälisty
Tavoitteita käsitellään Finlandia-talossa 10.2.
09.02.2015

Turun ja Varsinais-Suomen päättäjät ovat yhdistäneet voimansa osallistuakseen Suomen kasvun vauhdittamiseen. Tahtotilana on avittaa tulevan hallituskauden strategisia tavoitteita alueellisilla vahvuuksilla.

Turun linnan uusi näyttely Tyttökuningas - Made in Turku
Made in Turku
06.02.2015

Turun linnan uusi näyttely Tyttökuningas – Made in Turku kertoo kuningatar Kristiinasta, joka hallitsi Ruotsin valtakuntaa 1600-luvun alkupuolella. Näyttely esittelee Kristiinan elämänvaiheita, persoonaa, kasvatusta ja valmistamista hallitsijan rooliin.

Kaupunki työllistää satoja pitkäaikaistyöttömiä
Työllistetään talkoilla
05.02.2015

Tavoitteena on, että jokainen kaupungin toimiala työllistää tänä vuonna pitkäaikaistyöttömiä viisi prosenttia henkilöstömäärästään, kaikkiaan yli 600 turkulaista. Turussa on reilut 5 000 pitkäaikaistyötöntä asukasta.

Onko sinulla yritysidea?
Uusi osoite
03.02.2015

Turun Seudun Kehittämiskeskus muuttaa 29.1.2015 Turku Science Parkin alueelle. Muutto liittyy laajempaan yritys- ja innovaatiopalveluiden keskittämiseen samalle alueelle.

Erik Mansikka valittiin vuoden turkulaiseksi 2014
"Kaskiss my Turku!"
03.02.2015

Vuoden Turkulaiseksi 2014 on valittu ravintoloitsija Erik Mansikka. Toiseksi perinteikkäässä kisassa nousi kiekkoikoni Saku Koivu ja kolmannen sijan vei syöpätutkija Johanna Ivaska.

ICT-talo
Tiedepuisto rakentuu Kupittaalle
30.01.2015

Kaupunkin rakentaa yhdessä korkeakoulujen ja muiden kumppanien kanssa vetovoimaista innovaatioympäristöä ja tiedepuistoaluetta, joka mahdollistaa osaamisen hyödyntämisen ja kaupallistamisen.

Sivut

Subscribe to feed