koulutehtävät
KH päättää asiasta 23.4.
27.03.2018

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus on tehnyt ottopäätöksen kasvatus- ja opetuslautakunnan 21.3. päätökseen Puolalan koulun väistötiloista, ja asia käsitellään uudelleen uusien sisäilmaselvitysten jälkeen.

26.03.2018
  • Puolalan koulun väistötiloiksi suunnittelussa Sepänkatu 2:n kiinteistössä tehdään tarvittavat, ympäristöterveydenhuollon määrittämät sisäilmatutkimukset lähiviikkoina.
22.03.2018

Turun ammatti-instituutti oli ykköstoiveena 1293 nuorella. Suosituimpia aloja olivat lääkeala, hius- ja kauneudenhoitoala sekä tieto- ja viestintätekniikka.

lapset
Turku mukaan valtakunnalliseen kokeiluun
21.03.2018

Turkulaiset 5-vuotiaat pääsevät ensi syksystä alkaen maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilun piiriin. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän kokeilun tavoitteena on nostaa varhaiskasvatuksen osallistumisastetta ja edistää koulutuksen tasa-arvoa.

toisen asteen kevään yhteishaku
Jatkuva haku vapaille opiskelupaikoille
21.03.2018

Turun lukioihin haki ensisijaisena toiveenaan tänä keväänä 1468 nuorta. Turun ammatti-instituutti oli puolestaan ykköstoiveena 1293 nuorella. Valintojen tulokset julkaistaan 14.6.2018.

19.03.2018

Jos tarvitset lapsellesi varhaiskasvatuspaikan elo-syyskuussa 2018, toimi nyt!

Pieni lapsi
Hae syksyksi hoitopaikkaa!
19.03.2018

Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden, vähintään neljä kuukautta ennen päivähoidon tarvetta. Jos tarvitset palvelua elo-syyskuussa 2018, toimi nyt!

Sävelkujan päiväkoti
16.03.2018

Keskiviikkona 14.3. Koivulassa Sävelkujan päiväkodissa halkesi runkovesiputki. Rakennuksen tekninen kunto on kartoitettu tänään. Vaurion laajuudesta johtuen päiväkodin toinen puoli, jossa toimii integroitu erityisryhmä ja esiopetusryhmä, suljetaan kokonaan kevään ajaksi.

26.3.2018 11.00

Suomen sanat tutuksi

Suomen kielen opetusta sinulle, joka haluat oppia kieltä entistä sujuvammin!

Pääkirjaston tieto-osasto
Tieto-osasto on jälleen auki
10.03.2018

Pääkirjaston tieto-osaston hyllyjärjestyksen muutos on valmistunut. Tieto-osasto, uudisosan 2. kerros on jälleen normaalisti käytössä.

Sivut

Subscribe to feed